Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
 Helmikuun tapaaminen 2018
16.02.2018 19:26 | Anja

Tällä kertaa oli vuorossa taas kukkaistapaaminen. Kukat ovat lohdutuksen sanasaattajia, toivokaamme niin, että niiden ilo pyyhkisi surua pois katselijan silmistä.

Ystävyysaiheet olivat puhuttelevia ja hiljentäviä. Millainen on ystävyys  Osasto viitosella? Se on herkkää, se on suurta rakkautta, hiljentävää, silloin kun yhteistä aikaa on enää vähän.

Mitä syntyy pienestä ihmeestä? Upea ystävyyden osoitus oli se, kun Erkki oli koonnut Annelin teksteistä muutaman helmen, jotkaa luki meille.

Ystävyyttä pohdittiin hienosti ja filosofisesti, muisteltiin ystävyyttä tädin kanssa ja muistopuheen muodossa. Siinä se parituntinen vierähtikin. Nopeasti ja antoisasti.

Ja jotta kurkkukaan ei olisi jäänyt kuivaksi, nautimme välillä mehut ja keksit. Kiitos Erkille tarjoilusta. Silmien kostuttelusta pitivät huolen luetut tekstit.

Seuraavaksi kerraksi eli 9.3 kokoontumiseen: Lapsuudesta nuoruuteen (kerro lapsuuden ja nuoruuden taitekohdasta;  ikävuosista n. 15 - 20 v)


 - Anja | Kommentoi



 Tammikuun tapaaminen 2018
12.01.2018 20:05 | Anja

Aiheena meillä oli: Uusi

Mielenkiintoista oli miten monelta kantilta asiaa voi katsella.

6.3.1943 maailma oli särkynyt, edellisestä elämästä oli jäänyt jäljelle vain rautainen paistinpannu. Istutettiin omenapuita, uusi elämä alkoi siitä.

Mitä tapahtuu ystävyydelle, kun tiikeri muuttuu jänikseksi? Sitäkin pohdittiin.

Olimme kuoleman ja surun äärellä. Puhelin ei soi, käsi kädessä hiljaisuus ja suru. Koko elämä menee silloin uusiksi. Käsittelimme vielä Suomi-sata-aihetta. Keskustelu aiheista oli vilkasta

Seuraavaksi kerraksi tehtäväksi tuli: Kerro meille jotakin ystävyydestä. Otsikoi itse.


 - Anja | Kommentoi



 Kursiivin vuosi 2017
01.01.2018 19:37 | Anja


Kiitos sanoista Kursiivi, lauseista, tarinoista kiitos, kohtaamisista kaikki, suurista lahjoista, kanteleen soitosta kiitos.  Kiitos ylimääräisestä sekunnista viime vuosi. Kuinka sen käytinkään? Niin tosiaan heräsin juuri ennen vuoden vaihtumista siihen,  kun radiossa luettiin Eino Leinon Hymyilevää Apolloa, ja se päättyi sanoihin: Vielä kerran mä tilini teen, siitä,  kuinka käytin mä kanteleen.

Siinäpä onkin ollut pohtimista koko täksi vuodeksi. millaiset ovat olleet vuoden 2017 kanteleensoittokelit? Vaikka oikeastaan runossa ei puhuta ollenkaan kanteleen soittamisesta, vaan jostakin laajemmasta. Siitä kuinka sanani asettelen, millaista puhetta, millaista lausetta kasvatan, kannustavaa ja hoitavaa vai tuomitsevaa, masentavaa, mitään sanomatonta puhetta.

Monenlaisia kohtaamisia on vuotemme pitänyt sisällään. Alkuvuodesta olimme Myö yhessä-harrastemessuille ja aivan upean koosteen saimme aikaan kävijöiltä aiheesta Suomi sata, joka julkaistiin itsenäisyyspäivän tienoilla Luumäen lehdessä. Kiitos  ideasta, sanoista kiitos, toteutuksesta.

 Suomi sata-teemaan liittyen katsoimme Annikin kirjoittaman näytelmän keväällä. Se oli puhutteleva ja hiljentävä kokemus, todella elämys, jossa riitti muisteltavaa moniksi kuukausiksi eteenpäin. Suomen lähihistoria on täynnä traagisia kohtaloita, joiden käsittelyyn riittäisi kanteleille töitä jatkossakin.

Kesäretkellä kävelimme suolla ja vanhassa metsässä. Puhuttelevaa oli lause: halusin vielä kerran nähdä suopursujen kukkivan. Niin tosiaan, kukaan ei voi tietää, milloin viimeisen kerran jonkun asian voi tehdä ja kuinka itsestään selvyytenä saatamme jotain asioita pitää – vaikkapa sitä, että meillä on silmät, joilla nähdä tai jalat, jotka kantavat. Kukinta ei ollut vielä parhaimmillaan viileästä keväästä johtuen ja tihruinen vesisade oli seuranamme mutta se ei pientä joukkoamme lannistanut.

Kesä toi mukanaan myös suruviestin. Yksi suurtyön Kursiivissa ja muuallakin tehnyt Hilkka poistui keskuudestamme; häntä me muistelimme syksyn ensimmäisessä tapaamisessa. Kiitos Hilkka kaikesta.

Suomi-sata-juhlinta huipentui itsenäisyyspäivän aaton juhlakulkueeseen, jossa sain olla mukana. Loistava kulkue!

Antoisissa kuukausitapaamisissa on ollut vilkasta ja syvällistä keskustelua kirjoittamisesta ja annetuista aiheista, elämästä yleensä, kuolemasta, kesäpäivistä, muistoista, arkipäivän onnesta.  Pitäkäämme tätä perinnettä yllä jatkossakin. Alkuvuodesta keskustelimme hartaasti Tommi Kinnusen kirjasta Lopotti. Irma soitteli vuoden loppupuolella ja toivoi, että voisimme tulla taas vierailulle.

Kiitos Riitalle, että olet jaksanut luotsata meitä ja antaa aina vaan uusia ideoita ja haasteita, järjestää niin monenlaista tekemistä. Miten paljon olenkaan tapaamisten jälkeen vielä makustellut teidän kaikkien tekstejä mielessäni, ne ovat olleet ravitsevia ja ravistelevia kokemuksia.

Galina on ainakin pitänyt Kursiivin lippua korkealla osallistumalla moneen Palttan tapahtumaan ja muihinkin esiintymisiin. Siitä kiitos Galinalle. Ja lahjasta kiitos, kirjasta ja puhuttelevasta sadusta. Arvostan sitä korkealle.

On aika toivottaa kaikille Kursiivilaisille Rauhallista Joulua, Valoa tuleviin päiviinne. Kantakoon elämä teitä hellävaroen tulevaan vuoteen. Olkoon kanteleenne vireessä myös ensi vuonna. Ihmettelen, kuinka kauniista ja herkästi se taas helisi Luumäen Lehden joulunumerossa.

 

 


 - Anja | Kommentoi



 Joulunumero toi Joulun ja joulumielen
25.12.2017 20:06 | Anja

Jällen kerran uskolliset kursiivilaiset kokosivat Luumäen Lehden joulusivut. Kun kiireet helpottavat, voi ottaa lehden käteen ja syvenyä jouluteksteihin.

Täytyy sanoa, että on kyllä juhlavasti taitettu nämä sivut. Soile on jälleen kerran onnistunut hienosti, ei voi muuta kuin ihailla lopputulosta. Kiitos hänelle, joulujuhlan luojalle. Tekstit olivat puhuttelevia, todella, sai lukea useaan kertaan ja iloita näistä.

Vaikka joka kerta ennen joulua tuntuu, ettei enää mitään uutta keksi kirjoitettavaksi, niin jostain kuitenkin saa punnerrettua jonkun tekstin ja sitten jouluna on hyvä mieli, kun sai itseä patisteltua sen verran, että sai jotain aikaan.

Joulukirjoitukset koostuivat tällä kertaa seuraavista:

Erkki: Jouluyö - juhlayö.

Riitta:  Jouluruno ja Joulurukous (runoja) sekä Jouluherkku

Galina: Parasta joulussa

Anja: Jouluaaton heinäkuorma

Ei ole joulukuussa kauniimpaa kuin valoja täynnä oleva lähteneiden kaupunki (Galina)


 - Anja | Kommentoi



 Itsenäisyyspäivän aaton soihtukulkue
06.12.2017 19:46 | Anja


Suomi sata - juhlavuoden kunniaksi järjestettiin aattoiltana soihtukulkue Kirkonkylän koululta kirkonmäelle. Mukana oli sata soihtua eri järjestöjen kantamina. Kursiivikin oli mukana yhdellä soihdulla. Heijastinliiviin olin tekstannut allekkain kirjaimet KURSIIVI ja jokaisen kirjaimen jatkoksi sanat: Kiitos Uljaalle Rohkalle Suomelle Ihanalle Itsenäiselle Vapaasta Isänmaastamme t. Kirjoittajapiiri Kursiivi.

Loistava kulkue! Liikuttavaa tuo lumipukuinen hevonen ja miehet. Myös kaikki liput vapaana liehumassa. Eniten puhuttelivat sotaveteraanien ja sotainvalidien liput ja kaikki ne joissa oli mukana meidän karjalaisten värit.

Tämäkin osoittaa, kuinka meistä jokainen voi olla rakentamassa tätä maata, kuka mitenkin parhaiten taitaa, vaikka osallistumalla jonkun järjestön toimintaan. Soidut kertovat myös siitä, että meistä jokainen voi olla valontuoja jollekin.

Minua liikutti suuresti myös mies, joka otti hatun pois päästään, kun lauloimme. Matkan aikana hänen kävelynsä oli vaivalloista ja hän jäi jälkeen muista mutta sitkeästi hän käveli koko matkan. Kuin esimerkiksi meille kaikille.

Ukko-Pekkakin myhäili juhlan aattona. Toisin taisi olla sata vuotta sitten, jolloin elettiin kriittisiä aikoja, varmaan monia unettomia huolen täyttämiä öitä vietettiin. Onneksi maallamme on ollut taitavia, suoraselkäisiä johtajia, jotka ovat luotsanneet läpi pahojen karikoiden.

Kiitos että sain olla mukana tässä upeassa juhlassa, kiitos kaikille, jotka tätä olivat järjestämässä.


 - Anja | Kommentoi



 Suomi sata
06.12.2017 18:20 | Anja

Yhes enemmän -  messuilla olimme mukana ja siellä esitelimme toimintaamme. Kävijöitä oli osastolla mukavasti. Pyysimme kävijöitä kokoamaan jonkin ajatuksen aiheesta Suomi sata. Luumäen Lehti julkaisi koosteen. Täytyy sanoa, että tuntui liikuttavalta ja juhlalliselta lukea tuota koostetta. Suuri kiitollisuus täytti mieleni.


 - Anja | Kommentoi



 Paltan Suomi 100 - runoja Eino Leinon päivänä 6.7
26.07.2017 20:36 | Galina

Paltan Suomi 100 –runoja Eino Leinon päivänä 6.7.

 ja KUVATAIDE.

 

Paltta ja Lappeenrannan maakuntakirjasto järjestivät runotapahtuman Eino Leinon päivänä 6.heinäkuuta.Tilaisuus pidettiinn pääkirjaston Heili-salissa Eino Leinon runoja alussa esittivät. tutut lausujat Anneli Lappalainen ja Marja-Leena Tanskanen.

 

Palttalaiset runoilijat esittivät Suomi-teemaisia runojaan. Tarja Okkonen oli tilaisuuden juontajana. Esiintymässä olivat Anja Hytti-Oikkonen, Anneli Pylkkönen, Jaakko Kaukonen, Terttu Ravi, Pilvi Valtonen, Kirsi Komulainen, Eira Vainikka  Tarja Okkonen ja Luumäeltä Kursiivin edustajana minä.

 Suomi 100 runoilla.

 

Tänään on Suomessa Kuvataiteen kunniaksi on Liputuspäivä. Mitä koskee sanaa ” Kuvataiteilija ” olen mieltä, että se tarkoittaa vähintään kahdenlaisia kuvataitelijoita: jonka jälki voi olla ”piirroskuva, ” taulu”, ”muotokuva” ja toisin sana, joka synnyttää uusia kuvia, käsitteitä, mielipiteitä. Siis, sana, ei maalaus kuvataiteena.

Tuon esimerkin kuvataiteen sanan muodossa muuttavan minun kuvani tapahtumasta…

Suomi 100-runoja Lappeenrannan viimeisestä tapahtumasta.

Lausujat vaihtuivat ja yritin täysin antautua heidän tuomiin ajatuksiin. Kun Suomen raskas menneisyys unohti Nykyhistoria, härkästi reagoiva juontaja Tarja Okkonen ehdotti vaihtaa aihetta ja itse lausui elvyttävän arkielämää täynnä iloisia ”sanakuvia” runoaan. ”Tarja osaa lukea ajatuksiaan..”, ajattelin.

Esitin meidän Luumäkeä kahdella runolla. Kerroin, että proosarunoni ”28.03.1917 ” ( Hurra) kuului Luumäen Aseman tilaisuuteen, mutta kohtalonsa olla lausuttavana Eino Leinon päivänä Lappeenrannassa Lausuin kirjoittamani runoni, joka oli omistettu kaikille luumäkeläisille, jotka olivat tervehtimässä 100 v. sitten Asessori Svinhufvudia ja hänen vaimonsa.

Päätin esitykseni runolla:

MINUN TAAVETTI

 

Taa Vetti

Taivaan Vettä

 

Taa Vetti

Taivaan Maa

 

Taa Vetti

Taivaan Suudelma

 

Elävät aploodit seurasivat lausuntani. Niitä kaikien kuulijoiden ”kiitokset” ja minun oma SUURKIITOS halusin osoittaa ensisijaisesti Luumäen Kirjoittajapiirin ” Kursiivi” perustajalle v. 2000 Anja Romulle. Niiden 17. vuoden aikana hän oli aina minun henkinen tuki .

Keskustelu Vakinaisesta Kuvataiteen liputuspäivästä on vauvan iässä. Olen mieltä, että ensin pitää määritellä käsitteen ” Kuvataide”.

TAULU, RUNO tai SÄVEL?  MIKÄ KUVATAIDE?

 

Galina Punkkinen

 

10.07. Taavetti

 

 


( Päivitetty: 26.07.2017 20:40 )

 - Galina | Kommentoi



 Kesäretkellä
16.06.2017 19:50 | Anja

Kesäretkellä kävelimme suolla ja vanhassa metsässä. Ystävämme kaakkuri tervehti meitä puolisoineen ja suokukka ilahdutti kukinnallaan.

Puhuttelevaa oli lause: halusin vielä kerran nähdä suopursujen kukkivan.

Niin tosiaan, kukaan ei voi tietää, milloin viimeisen kerran jonkun asian voi tehdä ja kuinka itsestään selvyytenä saatamme jotain asioita pitää – vaikkapa sitä, että meillä on silmät, joilla nähdä tai jalat, jotka kantavat. Jos vielä ennen retkeä mietin, kannattaako tätä retkeä ollenkaan järjestää, niin viimeistään tuossa vaiheessa ei enää tuota tarvinnut pohtia. Kyllä kannatti.

Kukinta ei ollut vielä parhaimmillaan viileästä keväästä johtuen ja tihruinen vesisade oli seuranamme mutta se ei pientä joukkoamme lannistanut.


 - Anja | Kommentoi



 Yhes enemmän - harrastemessuilla
24.02.2017 19:30 | Anja

Yhes enemmän - harrastemessut ovat ohi. Paikalla oli reilu kolmekymmentä paikkakunnan järjestöä, yhdistystä ja harratajapiiriä esittelemässä toimintaansa. Meidän kirjoittajapiirikin yhtenä joukossa.

Täytyy ihailla tätäkin aikaansaannosta, että moni jaksoi tulla, vaikka monenlaista murhetta ja haastetta jokaisella on elämässä menossa. Minusta meillä oli oikein tyylikäs osasto, kiitos siitä Riitalle ja kaikille muillekin.

Koululaisvierailun aikana oli kuulemma oikein jonoa pikkukirjoitustehtävän äärellä. Tehtävänä oli: Kirjoita lause, mitä sinulle tulee mieleen aiheesta Suomi sata vuotta.

Palkinnoksi sain nostaa aforismin ja saattoi vielä voittaa satukirjankin.

Kun ei ollut kameraa mukana, niin kuvasin seuraavana päivänä edellisille messuille värkkäämäni aforismiarparasian, joka iloksen palautui minulle näiden messujen yhteydessä. Samalla tuli kuvaan pari päivää satanut puhdas lumihanki ja talvipäivän auringonvalon loihtima kirkkaus.

Nostin arvan ja siellä luki:

Totuus ei ole mikään kiertokirje, johon kerätään allekirjoituksia (Soren Kierkegaard)


 - Anja | Kommentoi



 Kursiivi2016
29.11.2016 09:59 | Anja

Vierailulle tullut talvi luo valoa kera aurigon kultaisen kehrän. Ennen kuin pinkaisen nauttimaan ulkoilman riemuista, laitan tähän jotakin merkintöjä Kursiivin kuluneesta vuodesta.

Tammikuussa koirailimme. Kirjoitustehtävänä oli siis koira. Liikuttavaa! Silmäkulmia kostuttavaa!

Helmikkuussa kävimme kirjastossa lukemassa omia tekstejämme yhdessä Palttan aktiivien kanssa. Paikalla oli kaksi muutakin ulkopuolista kuuntelijaa. Ennätyksellistä!

Maaliskuussa osallistuimme Annikin kirjanjulkistamistilaisuuteen. Ihailtavaa! Katsoimme paikallisen nuorisoseuran kirjoittaman ja esittämän näytelmän. Liikuttavaa! Nauruhermoja kutkuttavaa!

Toukokuussa urakoimme. Aiheena Urakka. Kiinnostavaa, miten monelta näkökantilta asioita voi tarkastella. Hikistä!?

Kesäkuussa kiersimme kehää, etsimme ydintämme ja ratkoimme jatulin arvoitusta. Tutuismme lähiseudun Jatulintarhoihin. Piri kirjoitti jutun lehteen retkestämme. Mielenkiintoista!

Eino Leinoa juhlimme heinäkuussa Riitan tykönä. Kirjoitimme Nocturnosta. Lämminhenkistä ja juhlavaa!

Kursiivilaiset olivat mukana Lasten Linnoituspäivässä. Satumaista!

Syksyllä kertamisimme kesää ja kirjoitimme toistemme kesämuistosta. Muistoja kirvoittavaa!

Seuraavalla kerralla oli vanha jengi koolla taas. Muistelimme menneitä ja kirjoitimme kuvasta. Kursiivista tehtiin lehtijuttu. Mukavaa!

Marraskuun kokoontumisessa pieni joukko koolla. Lämmintä!

Joulukuussakin tapahtuu jotain. Mitähän? Sen näyttää seuraava kuukausi. Salaperäistä!

Alkuvuoden Kursiivia luotsasi Anja, Piri veti Jatulintarhan retken ja loppuvuodesta huolehti Riitta.


( Päivitetty: 29.11.2016 10:26 )

 - Anja | Kommentit (3)Kommentoi



 Tapahtui Kursiivissa 2015
01.01.2016 10:51 | Anja

Kursiivin vuosi 2015 lyhyesti ja sekin  lyhennettynä.

 

Kokoontumiset kerran kuussa. Aiheina: tekstin tiivistäminen ja lihottaminen, aforismi, surumatka, onnittelu, aistit, pakina, nauru ja huumori, kirje ja joulu. Esiinnyimme Mäntykodilla, osallistuimme harrastemessuille ja lasten linnoitustapahtumaan. Kokosimme joulusivut Luumäen Lehteen jo viidennentoista kerran. Marraskuussa vietimme Galinan seurassa  juhlahetken. Alkuvuodesta vetäjänä toimi Annikki ja loppuvuodesta Anja.

 


 - Anja | Kommentoi



 Kursiivin joulukuu ja tuleva alkuvuosi
13.12.2015 19:15 | Anja

Kursiivin vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika siirtää katse tulevaan alkuvuoteen.

Joulukuun kokoontumisen vietimme pikkujouluisissa merkeissä herkkujen parissa. Oli suussa sulavaa aineellista hyvää ja mieliä hivelevää aineetonta hyvää, sekä runoja että suorasanaisia jouluisia ja vähän muitakin muisteloita. Tavalliseen tapaan kirjoitukset herättivät vilkasta keskustelua.

Seuraavat kokoontumiset vuonna 2016 ovat sunnuntaisin 24.1 ja 21.2 ja 20.3 ja 24.4 ja 22.5, jonka jälkeen lomailemme kesän.

Yleensä kokoonnumme Osuuspankilla klo 16 paitsi toukokussa, jolloin lähdemme retriittikirjoittamisen merkeissä tutustumaan historiallisiin paikkoihin ja kuuntelemaan, mitä kohteilla on meille sanottavaa. Tutustuttavina kohteina ovat jatulintarha, pirunraunio, kalliomaalaus ja sota-aikainen hautausmaa.

Suunnittelimme myös monitaiteellista esitystä Joukolaan Kalevanpäiväksi. Sitä varten seuraavan kokoontumiseen mukaan valokuvia ja runoja, joista rakennamme esityksen.

Aloitamme myös kirjoitusharjoitukset ja kirjoittamisen opiskelun käyttäen apuna luovan kirjoittamisen opasta nimeltä Sininen kynä. Kirjan ovat toimittaneet Johanna Karhumäki ja Sari Toivakka. Jokainen voi hankkia kirjan itse.

Seuraavaksi kerraksi myös kirjoitustehtävä: Kirjoita aiheesta `Koira`(tai Kissa tai joku muu eläin).

Kiitos kaikille tästä vuodesta. Monta lämminhenkistä kohtaamista saimme taas kokea.


 - Anja | Kommentoi



 Kursiivi2015
29.11.2015 10:45 | Hilkka

KURSIIVISSA VUONNA 2015

Kursiivi on linnun laulua, kukkien tuoksua, runojen ja sanojen kevyttä juoksua. Porukalla mennään ja aiheita riittää, mukava on Teitä kaikkia kiittää.

Kirjoittajapiiri Kursiivi on toiminut Luumäellä vuodesta 2000 lähtien. Itse olen ollut mukana vuodesta 2004. Vuodet eivät ole olleet sisaruksia. On ollut Sinisen kynän harjoituksia, kirjoittajakoulutuksia, antologioita, vanhainkoti- ja koulukiertueita, Luumäen Lehden Kynä ja Mustepalstat sekä kuukausikokoukset, joissa tapaa ystäviä.

Vuoden 2015 ajan vietin kirjoittamistaukoa ja olin mukana vain muutamassa tilaisuudessa. Niissä olen ollut ylpeä siitä, että saan olla Kursiivin jäsen.

KYNÄ ON VAHVEMPI KUIN MIEKKA

Harrastemessuilla Taavettihalli oli täynnä yhdistyksiä. Olipa mukana vetonaula-voimailijoitakin. Pieni Kursiivi pysäytti kuitenkin pöytänsä ääreen monta kävijää. Saimme kertoa kirjoittamisesta, katsella valokuvia ja arvuutella kuvallisia sananparsia sekä olla osa Luumäen nykypäivää.

SATU JA HISTORIA YHDESSÄ YHDISTÄVÄT JA KIINNOSTAVAT

Viileä kesä ja taivaalla vyöryvät sadepilvet eivät estäneet Lasten linnoituspäivän viettoa. Historiallinen Joukola avasi ovensa ja jo perinteinen kesätapahtuma keräsi yhteen sekä omaa että ulkopaikkakuntalaista lapsellista että muuta väkeä. Linnoitushistoria oli monella jo edellisten kesien jälkeen hallussa, mutta mukavia keskustelu- ja visailutuokioita syntyi yli 240 vuotiaan linnoituksemme ansiosta. Yhdessä tekemämme kirja ”Charlottan hevonen ja muita tarinoita Taavetin linnoituksesta” lähti monen osallistujan matkaan kotiin vietäväksi.

KIRJOITTAMINEN KANNATTAA AINA

Kirjoittajaystävä Galina järjesti merkkipäivänsä kunniaksi meille yhteisen hetken paikallisessa kahvilassa. Maukas tarjoilu, uniikit runot ja viihdyimme. Arjessa ja juhlassa: Yhdessä olemme enemmän.

Luumäen Lehden joulunumero ja siellä omat sivumme toi meille jokaiselle JOULUN.

 

Hilkka Mattila

 

 


 - Hilkka  | Kommentit (1)Kommentoi



 Hilkalle Möllärimestari-palkinto
22.08.2015 07:03 | Anja

Hilkka on voittanut Möllärimestari-palkinnon Päätalo-instituutin järjestämässä vuosittaisessa kilpailussa tietokirjojen sarjassa.

Kilpailuun voivat osallistua kaikki omakustanteina tehdyt kirjat. Kaikki osanottajat saavat kirjastaan arvostelun. Kursiivikin on ollut mukana aikanaan kahdella antologialla.

Heinäkuun alussa oli juhlahetki, kun palkinnot jaettiin Taivalkoskella. Palkintojen jako oli osa Päätalo-viikon tapahtumaa.

Nyt kaikki Väliväyän uittoreitin kosket kohisivat onnitelulauluja Hilkalle. Me kaikki kursiivilaiset yhdymme onnitteluihin.

Vaivalloinen oli tukin matka aikoinaan Kotkan sahalle. Monia ponnisteluja, juoksutuksia, muistelemisia, varpaamisia, keluamisia, evästaukoja, uudelleen aloittamisia ja saksien ja keksien käyttöä on kirjan tekokin vaatinut.

Onnea Hilkalle. Hilkka, jos kukaan on voittonsa ansainnut.


( Päivitetty: 22.08.2015 07:17 )

 - Anja | Kommentit (1)Kommentoi



 Syyskuun tapaaminen 2014
19.09.2014 05:45 | Anja

Pitkästä aikaa koolla taas herkkujen merkeissä. Annikki kertasi mennyttä kesää ja tulevaa kartoitteli ja heitti meille uusia haasteita.

Hilkka kertoi Tukkien matkassa kirjan tekemisestä. Kirjan teko ei ole pelkästään kirjan kirjoittamista ja tietojen keräämistä. Sen jälkeen on suuri urakka vielä edessä: kirjan markkinointi. Monenmoisia ponnisteluja siinä on.

Kirjoitan lisää kun ehdin. Tämä on testi, onnistuuko


 - Anja | Kommentoi



 Itsenäisyyspäiväjuhlissa
06.12.2013 20:00 | Anja


Vuosi sitten itsenäisyyspäivänä oli tuima pakkanen ja postikorttimaisemat. Me kursiivilaiset marssimme muiden järjestöjen mukana soihtukulkueessa koulun pihalta Joukolaan. Meidän Pegasoskin oli mukana.


Myös tänä vuonna kursiivilaisia oli mukana luomassa juhlatunnelmaa. Juhla-ryhmä esitti kuvaelman Ellen Svinhuvudin elämästä. Miten loistava ryhmä!


Ukko-Pekka oli juuri niin jämäkkä ja karismaattinen kuin oletan hänen olleenkin oikeassa elämässä. Jo pelkän äänen avulla hän voisi siirtää vuoria. Mamma-Ellen juuri niin sydämellinen ja herkkä! Ja mikä kauneus! Se loisti ulkoisesti ja sisäisesti. Saksan suurlähettiläs oli tavoittanut saksalaisuuden ytimen omassa roolissaan. Asiallinen ja täsmällinen herrasmies, jolla kaikki oli jämptisti järjestyksessä, sanat ja eleet ja pukeutuminen.

Entä sitten kuuluisa sotakirjeenvaihtaja Martha Gellhorn? Juuri niin elämänmyönteinen ja rohkea amerikkalainen kuuluisuus kuin vain voi olla.


Lukijat saivat omilla äänenpainoillaan ja hienolla eläytymisellään tarinan elämään. Annikin kirkas ja Saaran syvällinen ääni täydensivät toisiaan sujuvasti. Tylsyys oli kaukana tuosta luennasta.


Minulla oli kunnia esiintyä lotta-Hilmana, joka järjesteli sikojen kuljetusta evakuointikeskuksista eteenpäin Ellen Svinhuvudin antamien neuvojen perusteella. Toivon, että pystyin heijastelemaan jotain siitä kunnioituksesta ja kiitollisuutta menneitä sukupolvia kohtaan, jota tunnen.


Edellisenä iltana seurasin muiden esitystä ja minusta se näytti upealta. Kun on taitava ohjaaja-dramaturgi, pienessä ajassa saa ihmeitä aikaan. Kaikki olivat niin tyylikkäitä ja elävän tuntuisia ja hallitsivat taidokkaasti oman roolinsa. Erityisesti ihailin Tarjaa, joka kertoi, ettei hän ole aiemmin esiintynyt. Mikä rohkeus ja ilo hänestä säteili koko ajan, tuosta reportteri Martta Gellhornista. Saimme jo uuden kutsun esiintymään.


Kuvaelma päättyi erityisen kauniiseen ja herkkään tapahtumaan: Mamma-Ellen tuudittaa pienokaista uneen, ja alkaa lukea Levolen lasken ja mieskuoro yhtyy tuohon. Liikuttavammin ei olisi voinut tuota Hilkka Suoanttilan kirjoittamaa tarinaa lopettaa.


Monta päivää sisälläni pulppusi puhdas ilo tuosta esiintymisestä. Ajatella, että olin saanut olla siinä mukana.


 - Anja | Kommentoi



 Syyskuun tapaaminen 15.9.2013
22.09.2013 19:05 | Anja

 

Kursiivin kesä oli tapahtumia täynnä. Niitä kerrattiin syksyn ensimmäisessä tapaamisessa.

Lasten linnoituspäivä oli ollut täysosuma. Lapset olivat innolla saduttaneet ja piirtäneet kuvia päivän aikana Kursiivin tehtävärastilla. Tuotoksista oli oma näyttely.

 Myös Martan-päivän piknik oli onnistunut tapahtuma, jossa kerrottiin ja luettiin Kursiivin satukirjasta, nautittiin kesäillasta, herkuista ja yhdessäolosta.

Syyskuun neljäntenä kävivät Hilkka, Annikki ja Anneli luovuttamassa Linnoitus-ikkunan uuteen kirjastoon. Kuusiruutuisessa ikkunassa on Luumäen taideseuralaisten satukirjan kuvia Linnoituksesta.  Tarkoitus on, että ikkuna katsoo kohti Linnoitusta, ruudun läpi tulee valo, joka valaisee mennyttä elämää.

Syyskuun tapaamisessa odotti iloinen yllätys. Olimme saaneet uuden innokkaan piiriläisen joukkoomme. Lämpimästi tervetuloa Tarja mukaan. Hienoa, että aina löytyy uusia rohkeita kirjoittajia.

Kokoontumisen päätteeksi teimme vielä harjoituksen: Kirjoita viiden minuutin ajan jostakin ruokamuistosta. Seuraavaksi kerraksi tuli tähän jatkotehtävä: Unohda teksti ja otan se vasta ennen tapaamista esille ja kirjoita uudelleen. Ota molemmat tekstit mukaan.

Illan päätteeksi Annikki näytti vielä Vartti-lehden juttua, joka käsitteli Kursiivia. ”Kirjoittajapiiriin ovat kaikki tervetulleita. Kursiivi ollut kasassa 13 vuotta, ” otsikoi Jenni Silvennoinen uutisensa heinäkuun viimeisenä päivänä. Ajatella kolmetoista yhteistä vuotta! Se on melkoinen saavutus.

  

Kursiivin seuraavat kokoontumiset:

  

sunnuntai 6.10.2013 klo 16 OP:n kerhohuone

sunnuntai 10.11.2013 klo 16 OP:n kerhohuone

  

Joulukuussa tulee joulu -  myös tänä vuonna. Sitä varten lienee taas odotettavissa Joulunumeron kokoaminen Luumäen Lehteen. Paltta julkaisee tänä vuonna joulukaleterin, johon toivotaan lyhyitä tekstejä  lokakuun loppuun mennessä. Tekstin pituus maksimissaan 500 merkkiä.


( Päivitetty: 22.09.2013 19:13 )

 - Anja | Kommentit (1)Kommentoi



 11.09.2013 20:19 | Anja

 

Satunäytelmä

Aika:

maanantai 16.09.2013 klo 18:15

Paikka:

Taavetin koulu
Koulutie 4
54500 Taavetti (Luumäki)

Kuvaus:

Taavetin koulun iltapäivätoiminta & Opettaja Kari Niirasen musiikkiryhmä esittävät linnoituksen 240v.juhlavuoden kunniksi satunäytelmän Taavetin koulun juhlasalissa 16.9 klo:18.15 
Puffetti väliajalla! 
Vapaa pääsy! Tervetuloa! 
HUOM: tapahtuma on toinen osa Taavetin lastenkulttuuripolusta 16.9.! Ensimmäinen osa on klo 17.30-18.00 Luumäen kunnantalolla oleva nukketeatteri Sytkyjen nukkenäytelmä "Kultavuori", johon myös on vapaa pääsy!

Järjestäjä:

Taavetin koulun iltapäivätoiminta
Eija Niiranen-Brisk
eija.niiranen-brisk@luumaki.fi

 - Anja | Kommentoi



 Kauneuden ja hyvyyden teatteria Valleilla
30.05.2013 21:18 | Anja

 

Tummat pilvet taivaanrannalla ja Linnoituksen monisatavuotiset vallit  loivat aidontuntuiset  puitteet lasten satunäytelmän esittämiselle.

 Pilvien uhka leijui kuin tilattuna näytelmän yllä, aivan kuin näytelmän symbolina sille, miten monenlaista uhkaa ja vaaraa ja kiperiä tilanteita oli kohdattava, ennen kuin suuri vaara olisi voitettu.

Näytelmä vilisi toinen toistaan hienompia oivalluksia, joita oli toteutettu lavasteissa, roolisuorituksissa, puvustuksessa ja musiikissa.

Ensimmäisenä oli se, kun jokainen katsoja sai käteensä näytelmän esitteen, joka oli kierretty rullaksi. Siinä oli Lista.

Paljon oli vaivaa nähty, paljon työtä tehty, monet harjoitukset vedetty läpi, monet pienet kädet taidokkaasti askarrelleet lavasteiden yksityiskohtia  ennen kuin noin upeaan  lopputulokseen voi yltää. Kun näyttämön yläpuoleisella vallilla käyskenteli oikea hevonen ja sotamies yllään senaikuinen aito puku ja kun vielä tykinlaukauskin saatiin juhlaa juhlistamaan, tuntui kuin olisi aivan oikeasti siirtynyt ajassa taaksepäin. Puvut olivat tosi upeita.

Kauneus ja hyvyys tulvi näytelmästä.  Sanomana oli toisista välittäminen.  Perheen tärkeys. Tuo välittämisen, auttamisen ja yhteenpitämisen lämpö välittyi katsojalle saakka. Liikuttavia kohtauksia oli mm. isän ja äidin välinen keskinäinen tuki toisilleen, isonveljen vilkuttaminen jäähyväisiksi  pikku siskolleen,  äitilinnun ja linnunpoikasten apu. Ja entäpä  itse Daavid? Hän huokui syvää viisautta ja rauhaa ja lämpöä, kun lähetti silmistään valonsäteen, joka pelasti päähenkilön pinteestä. 

Eija-ohjaaja seuralaisineen oli tehnyt urotyön. Lapset olivat täysillä mukana näytelmässä. Tällaista teatteria kaivattaisiin enemmän tähän kolkkoon maailmaan, siinä oli satua ja totta samanaikaisesti, lämpöä ja jännitystä, yhdessä tekemisen ja onnistumisen iloa, lasten ja vanhempien keskinäistä yhteyttä.

Näytelmästä jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa. Toivottavasti näytelmä nähtäisiin vielä uudelleen. 


( Päivitetty: 22.07.2013 21:29 )

 - Anja | Kommentoi



 Kursiivi Kaitjärvellä
16.06.2013 20:24 | Anja

 Kursiivin kokoontuminen 16.6.2013

Kaikki ilmat olivat läsnä, kun saimme nauttia Kursiivin iloista, toistemme syvällisistä ajatuksista ja Erkin lämpimästä vieraanvaraisuudesta hänen savusaunan verannallaan  Kaitjärvellä.

Käsittelimme syvällisiä aiheita: 1. Miksi kirjoitan. Joitakin pieniä paloja niistä loistavista ajatuksista ehdin poimia:

Kirjoitan päiväkirjaa. Miksi? En tiedä, en ainakaan jälkipolvien  luettavaksi. Minulla on joka ilta tapaaminen päiväkirjani kanssa. Se on siis tärkeä väline itsetutkistelulle. Luin nuorena paljon, välillä en ehtinyt.  Kun Kursiivi perustettiin, en aluksi rohjennut tulla  mukaan. Yritin kirjoittaa, alkoi syntyä runoja. Rohkaistuin ja tulin mukaan. Kirjoittaminen on tapa. Ilosta, surusta, mielen myllerryksestä se lähtee liikkeelle. Kirjoitan, kun minun on pakko. Keskustelen siinä itseni ja toisten kanssa. Se on veressä. Se tuo iloa. tekee elämästä hauskaa. Alakoulussa aineenkirjoitus oli taakka. Kynäni kirjoittaa, mitä sydämeni sanoo. Tuntuu siltä usein, että joku kirjoittaa tekstini. Liidän, leijun, kuljen elämänvirran mukana. Kirjoitan koska elän. Elän, koska kirjoitan.  Henkireikä. Kirjoittaminen auttaa keskittymään. Kirjoitan yöllä, saan rauhan.  Olen huono ilmaisemaan itseäni puhumalla. Olen kirjoittanut lapsesta lähtien, päiväkirjaa, aamusivuja, myöhemmin vanhempien elämän tarinoita.  Kirjoittamispakko vanhempien kautta. Jotta pää pysyisi kasassa.  Minulla on vapaus. Minulla on kaipaus. Hetken kaikki on niin kevyttä, kun kirjoitan. Kevyttä tai painavaa.  Kirjoitan, että muistaisin, etten unohtaisi, miltä kuutamo tuntuu.  Kirjoitan että ymmärtäisin. Että minulla on vapaus. Ettei kannata valita keljutusta kun voi valita suuren kuun. Samanlainen sanomisen pakko on ollut kalliomaalausten tekijöillä.

 

2. Mitä on taide?

 Esimerkki Arvo Turtiaisen runo Taiteen syntykoti. Taiteen on  puhuteltava. Voi olla vaikka kuinka arkipäiväistä, jotakin, mitä vain, täytyy vain  huomata, ei voi määritellä, mikä on ja mikä ei. Taide edustaa eri ihmisille eri asioita. Luonto tekee taidetta. Luova työ. Veljellä ollut valokuvanäyttely, luontoon liittyvää taidetta. Taiteessa on laitettu peliin oma sielu ja ajatukset. Joku henki siinä on liikuttava. Taide on kauneutta, samettia sielulle, se koskettaa positiivisesti, silittää sielua.  Luonto. Jumalallinen, koskettava kauneus.  Taiten tehtyä.  Useampi taidemuoto yhdessä saa aikaan voimakkaamman kokemuksen. Baletti, johon yhdistyy musiikki ja tarina, jossa huippuesittäjät, on saanut veden virtaamaan silmistä ja kylmät väristykset pitkin selkää. Taide liikuttaa tunteita. Luonto näyttää meille, millaista taide on. Katsokaa heidän sormiaan, kuinka jouhevasti ne kulkevat näppäimistöllä. Sekin on taidetta. Se mikä minua koskettaa on taidetta. Myös se, josta ensin ajattelen, miksi tällaista on tehty.  Se pistää miettimään ja pohtimaan, mitä tekijä on halunnut sanoa. Jälkikäteen saattaa tulla oivallus, miksi se teos on tehty.  Se kaivaa itsestä arvoja ja uusia näkökulmia. Taiteen tehtävänä on pitää ihmistä hereillä. Taide saa näkemään, kokemaan, kuulemaan tai ymmärtämään enemmän, syvemmin, laajemmin, kauniimmin, rumemmin kuin mitä todellisuus on. Unohda raja-aidat ja määritelmät, taide ei mahdu niiden sisään.

Vesi ja taivaan valo / taideteos / johon ihminen ei pysty. (Erkin runo)

Savusaunan rauhoittava löyly ja virkistävä pulahdus raikkaaseen pohjaveteen, vettä ja taivaan valoa. Saimme tutustua Erkin  puutaidenäyttelyyn ja herkän kauniisiin valokuvarunokirjoihin.

Lopuksi  (tai aluksi) vielä kierros taimistolla. Siinä pääsi miettimään, eikö taimien kasvatuksella ja sanojen viljelyllä tai taiteella ole paljonkin yhteistä. Pieniä taimia on vaalittava hellävaroin, jotta ne kasvaisivat ja kukoistaisivat. Tarvitaan paljon vettä, aurinkoa, ravinteita ja suojaa sopivassa suhteessa. Ei liikaa eikä liian vähän.

Kiitos Erkki, Sinä olet suuri Taiteilija.  Sanoit, että halusit tarjota tuon iltapäivän meille, koska arvostat meitä. Mekin arvostamme Sinua.

 


 - Anja | Kommentoi



 Satuteatteria linnoituksessa
26.05.2013 06:52 | Anja

 

 

Eija Niiranen-Brisk on ohjannut lasten iltapäiväkerholaisille näytelmän meidän 
satukirjan pohjalta.

 

Lista - satunäytelmä esitetään torstaina 30.5.2013 klo 18 Taavetin valleilla. 


lltapäiväryhmän kevään teemoina ovat olleet koti, perhe ja juuret. Näitä teemoja käsitellään myös Lista-näytelmässä.

Satu on alunperin rakennettu kolmen tosiasian ympärille: Että joskus luumäkeläiset nuoret miehet on komennettu sotaan kauas itään. Että linnoituksen suojelupyhimyksenä on Daavid Thessalonikialainen, joka paastosi kolme vuotta puussa ja jota linnut ruokkivat. Ja että perimätiedon mukaan Savitaipaleentien varressa sijaitsevaan rahalampeen olisi upotettu rahakätkö.

Kuinka onnellisia me saammekaan olla, kun tänä päivänä meidän nuoremme saavat elää vapaassa maassa ilman pelkoa joutumisesta sotakomennukselle kaukaisiin maihin. Tämä on ollut sadun perimmäisenä ajatuksena.

Näytelmään on vapaa pääsy.

Väliajalla arpajaiset ja puffetti.

Lisätietoja ks. Luumäen Lehti  23.5 sivu 6.

Lähdetään yhdessä kannustamaan lapsia 


( Päivitetty: 26.05.2013 07:12 )

 - Anja | Kommentoi



 Kesän tapahtumia
11.05.2013 07:40 | Anja

 

Tänä vuonna tulee Taavetin linnoituksen rakentamisen aloittamisesta 240 vuotta! 

Sen kunniaksi Charlotta hevosineen ja muut satuhahmomme heräävät eloon Taavetin linnoituksessa tulevana kesänä ainakin kaksi kertaa. 

 

9.7.2013 klo 10:00 - 14:00 järjestetään LASTEN LINNOITUSPÄIVÄ

 

26.7.2013 pidetään viime kesältä siirtynyt MARTAN-PÄIVÄN PIKNIK

 

 

Lasten Linnoituspäivä sisältää työpajoja ja kaksi seikkailua.  Kaikessa toiminnassa punaisena lankana on linnoitus, sen historian esilletuominen (seikkailu) sekä linnoitukseen soveltuva toiminta (työpajat).  

Työpajat ovat avoinna koko tapahtuman ajan ja ne sijoitetaan sisälinnoitukseen.  Työpajoja järjestävät Luumäen kunnan nuorisotoimi, kirjoittajapiiri Kursiivi ja käsityökeskus. Puffettikin on luvassa. Kursiivista voivat osallistua kaikki halukkaat työpajan ohjaukseen.  

Seikkailut alkavat klo 10 ja klo 12 alkaen.  Seikkailut järjestetään sitadellin ulkopuolella.  Seikkailujen suunnittelusta ja järjestämisestä huolehtii kulttuuripalvelu Kaiku.  

Päivän päätteeksi saattaa ohjelmassa olla vielä Lasten iltapäiväkerhon musiikkinäytelmä. Asia on vielä auki. 

Linnoituspäivän ohjelma vaikuttaa hyvinhyvinhyvin mielenkiintoiselta. Mukavaa, että lapset ja linnoitus on huomioitu tämänkin kesän ohjelmistossa. Oi ollapa pikkuvintiö, niin tukka pystyssä riemusta kiljuen ryntäisin linnoitukseen. Jo nyt tuntuu jännityksen kihelmöinti aivan pikkuvarpaaseen saakka. 

Ja mikä ihanuuksien ihmemaa onkaan piknikin ympäristönä! Herkutkin maistuvat siinä ympäristössä ainakin 240 kertaa maukkaammilta. Pikinikin aikana kursiivilaiset voivat lukea satujaan. Lisätietoja saa Eijalta.

 


 - Anja | Kommentoi



 Lahjoja jakamassa – ja saamassa
05.05.2013 20:41 | Anja

 

Kursiivin toukokuun kokoontuminen

 

 

 Kaikkien tekstit ovat lahjoja toisillemme.  Toukokuun Kursiivin kokoukseen sai jokainen tuoda omanlaisensa lahjan.  Ilta koostuikin monenlaisista lahjoista. Lahja. Niin me olemme lahjoja toisillemme, myös me omana itsenämme.  Kursiivikin on lahja. Tosiasia, jota harvoin tulee ajatelleeksi.

 Aluksi kiersimme upeassa Erkin valokuvanäyttelyssä, jossa jokainen sai valita oman mielikkinsä. Tehtävä oli vaikea mutta lopulta kalliomaalaus, saalinhapsut ja hämyinen aamu Tornionjoella puhuttelivat eniten katsojia. Kuvissa oli mukana valo ja varjo. Valolla luodaan kuva ja tunnelma, peitetään ja tuodaan näkyviin.  

-   Kallio on pysyvää, puu ei, siksi valitsin sen kalliokuvan, Galina totesi omasta valintaperusteestaan.  Jokaisen onkin hyvä pysähtyä välillä miettimään, mikä on se peruste, jolla valintojaan tekee. 

Gustav Häglund joutui kaksi kertaa lyhentämään tekstinsä puoleen ennen kuin se kelpasi opintojen ohjaajalle.

 – No siinä voisi käydä niin ettei olisi lopulta enää mitään lyhennettävää, Anneli päätteli. Oltiin päästy aforismin alkulähteille. Irja Sinivaara on kertonut, että hän on miettii jokaisen sanan tarpeellisuuden kirjoituksessa.

Kuulimme Klaus Lähteenmäen kirjoittaman metsurin haastattelun, jonka Irma meille luki. Irma oli kirjoittanut myös liikuttavan herkän  muistorunon ystävänsä muistolle. Lisäksi Irma kertoi saamastaan palautteesta: Luonto on hänen vahvuutensa mutta  hänkäyttää sitä jo liikaa palautteen antajan mielestä. Tämä lause sai miettimään vahvuuksia ja sitä mitä vahvuuksien vahvuus merkitsee tekstille ja meille. Kutistuuko jokin muu, hukkuuko jokin tärkeä vahvuuden alle?  Ehkä pitäisikin joskus uskaltaa lähteä uusille urille, miettiä omia heikkouksia ja kokeilla vahvistaa niitä.

 Arja jakoi iloa Kursiiville riimettelyrunossaan.  Siinä hänen vahvuutensa.

Annikki esitteli oman pro-seminaarityönsä. Se alkaa Virta-runolla ja päättyy siihen, että virta kirkastuu. Havaintona oli, että kaikki liittyy kaikkeen.  Työ toi uutta tutkimustietoa vertaispalautteen tunneosuudesta. Tunteet kuuluu, vaikka mitään ei sanottaisi yhtään mitään.

Kursiivi oli innoittanut Eijaa kirjoittamaan äitinsä tarinoita ylös veljensä vanhaan kovakantiseen kurssivihkoon. Kuulimme pienen katkelman niistä. Oli hauskaa ja koskettavaa, muistot synnyttivät monenlaisia muistoja omasta elämästä. Mielenkiintoista oli havaita sukupolvien ketju, kuinka jokainen sukupolvi ennen pitkää saapuu saman asian äärelle, vaikkapa ihmettelemään käsien rypistymistä.  Siinä pienessä hetkessä kiteytyy jotain oleellista suhtautumisesta tähän elämään, ja vanhenemiseen.

Anjalla oli käsittelyssä nykymuistot, kertomuksia vapuista muutamalta vuodelta. Galina luki Läpinäkyvästä naisesta. Pääsimme kertomuksen mukana täysin toisenlaiseen maailmaan, vuoteen 1969, elämään, jota elettiin suljetussa Tomskin kaupungissa. Anneli vei meidät vieläkin kauemmas menneisyyteen, ja kertoi kotieläimistä, joita heillä oli, kun he pääsivät palaamaan evakkomatkalta takaisin Lappeenrantaan.

Omakustanteen tekoakin käsiteltiin. Ehkä siitä ja Annikin mielenkiintoisesta opinnäytetyöstä saamme vielä lisää tähän blogiin.

Seuraavan kerran tapaammekin Kaitjärvellä. Savusauna kutsuu. Jokainen miettiköön kahta seuraavaa olleellista kysymystä:

 1. Miksi kirjoitan

  2. Mitä on taide 

 

 


( Päivitetty: 06.05.2013 05:50 )

 - Anja | Kommentoi



 Linnoitus tutuksi - hanke
04.05.2013 20:20 | Anja

 

Linnoitus tutuksi hanke on saatu onnellisesti päätökseen. Onnea kaikille, saavutus on mestarillinen!

Paljon on talkootyötä tehty, tunteja uhrattu, monenlaisilla ratsuilla ratsatettu syvälle linnoituksen historiaan. Yhteisistä ponnisteluista voi lukea enemmän sivupalkin kohdasta: ´Linnoitus tutuksi - hanke`. Hankkeestä jää muistoksi satukirja Charlottan hevonen ja muita tarinoita.

Haluan ojentaa kukkasen kaikille mukana olleille. Tästä hyvästä kokeilin sivuille uutta ulkoasua.

Piehtaroikaamme kukkien keskellä, antakaamme runoratsumme laukata kohti uusia kukkaisketoja, kuunnelkaamme lintusia, ne virittävät aivan selvästi ylistyslaulun meidän hankkeemme kunniaksi.


( Päivitetty: 04.05.2013 20:30 )

 - Anja | Kommentoi



 Iloinen tapaus
21.04.2013 11:47 | Galina

 

 

 

Annikin Kursiiville antama  kotitehtävä – kirjoittaa iloinen tarina surullisen asemesta  - tuntui alussa vaikealta ja epämukavalta….

Tuntui mahdottomalta nimittää jotakin päivien kulkua  iloiseksi tapahtumaksi… Niitä iloisia hetkiä toisinaan oli, mutta hetki on vain tarinan solu … ei se ole tarina… tai..

Ja kun olen ruvennut etsimään niitä iloisia tapahtumia tajunnan varastosta, ne eivät tuntuneet kertomuksen arvoisilta…

Paitsi yksi pieni muistini jälki. Jälki hetkestä. Jälki sellaisesta hetkestä, jota voisin nimittää ilohetkeksi.

Kun meidän satukirjamme näki viime kesänä päivänvalon, kanssani jäivät elämään minun kahden satuni kaksi olentoa : lentävä vedenneito ja Jänis,  joskus Siperiasta linnoitukseen muuttanut  olento.

Ei tarvinnut paljon ajatella lentävää vedenneitoa…  Hän sittenkin löysi sijansa hiirien ja tonttujen seurassa satukirjamme  sivulla…

Mutta Jänis , tämä erikoinen jänis, joka ymmärtää ihmisen kieltä ja joka  itsekin lienee osa venäjän kielen vaikeita taka-i-  ja suhuäänteitä , tämä jänis yhdessä  suomalaisen veljensä rusakon kanssa ei mahtunut kirjamme sallittuun voluumiin ja hänen sielunsa vieläkin leijailee Taavetin linnoituksen yllä…

Joskus kun olin aamukävelyllä, ajatuksenikin harhailivat niiden satusankareiden kohtaloissa. Jos minä itse, niiden satuolentojen synnyttäjä, olisin valinnut,  kuka eniten Olisi ansainnuti pääsyn Davidin linnoituksen satukirjamme kirjavaan seuraan, se olisi ehdottomasti ollut paljon elämässä kokenut ja parempaa kohtaloa ansainnut Jänis.

Mutta kun kohtalo on usein sattumien summa, en voinut ketään syyttää, että näin kävi…

Viime kesän varhaisaamuna kävelyretkeni  alkoi rauhallisin mielin tulevaa päivää kohti. Menin Kauppakadun tien  yli, kävely jatkui Koulukatua pitkin, tätä samaa katua , mitä lähes jokainen kävelyseuralainen oli niin paljon moittinut. Eikä suotta, sillä lapset vain ihmeen kaupalla selvisivät päivittäisistä koulumatkoista.

Minäkään en  ilman jännitystä  ole nauttinut tuosta kävelyreitistä… Kuten en  tänäkään  ihmeellisenä aamuna: Jostakin käsittämättömästä syystä kysyin itseltäni , olisiko olemassa todellisuudessakin  PUHUVA JÄNIS . Nostin katsettani oikealle Taavettihallin suuntaan ja ... Ei voi olla totta! Minua katsoi Sib – puhuva Jänis… Pysähdyin lamautuneena. Vain katsoin. Hänkin katsoi.

Kun palasin kotiin, olin varma, että ihmeitä on olemassa ja minun Jänis – Diplomaatti elää… vieläkin. Hän on hyvin vanha ja sairas, kuten vanhuksen osaan usein kuuluu. Mutta nyt tiesin, että aavistus siitä, että on olemassa Eläinolentoja, jotka ymmärtävät meitä ja vain ihmettelevät, että me  ihmisolennot emme vieläkään tajua sitä…

 

PS. Annikin kotitehtävä olikin kiva.

Kiitos teille molemmille : Annikille ja Puhuvalle Sibille.


 - Galina | Kommentoi



 Purhossa, teatterissa
18.04.2013 05:05 | Anja

 

 

 

Purho on maankuulu paikka: siellä saa nauraa. Ainakin silloin, kun Purhon teatteri esiintyy. Tänä vuonna oli vuorossa Eero Schroderuksen kirjoittama komedia Peti ja puuro. Näytelmän sanaselittäjänä toimi kirjoittajaystävämme Irma. Seurantalon istumapaikat olivat tälläkin kertaa täpösentäynnä. Meitä kursiivilaisia oli mukana näytelmää seuraamassa Samu ja viisi hänen enkeliään.

 Näiden vanhojen seurantalojen ilmapiirissä leijuu jokin  miellyttävä tiivishenkinen tunnelma.  Hyvällä tavalla vanhanaikainen ja siis aivan moderni. Näyttelijät pääsevät lähelle, katsojat kokevat jotain yhdessä,  nauravat yhdessä ja liikuttuvat yhdessä. Jostain leijuu sekaan väliaikakahvin ja pullan tuoksu. Kauan eläköön seurantalot ja heidän urhoolliset näyttelijänsä, jotka illasta toiseen jaksavat työstää, harjoitella ja esittää näytelmäänsä.  Esitys tuntui hyvin hiotulta, roolit toimivat, kaikki sujui. Oli mukava katsella ammattitaitoista näyttelemistä.

Näytelmän päähenkilönä esiintyi Urho Nyyssönen, majoitusalan yrittäjä. Näytelmän alussa Urhon vaimo Tyyne kuolee. Lapset suunnittelevat Urholle hoitopaikkaa Papparannan hoitokodista mutta Urholla on muut suunnitelmat. Hän haluaa jatkaa majoitusliikettään. Myös kunnalla on suunnitelmia Urhon tonttia varten. Alkaa melkoinen taistelu siitä, kuka tontin saa, ja mitä sille tehdään. Taisteluun mukaan tulee värikkäitä persoonia, vahvoja luonteita, kunnallispolitiikkaa, ihmisten välisiä ristiriitoja, yritysneuvojan korkealentoisia unelmia, naiskauneutta, elämän koko kirjo. Näytelmä on julkaistu vuonna 2011 ja monet teemat ovat  hyvin ajankohtaisia ,  esim.  pikkukuntien kohtalo ja yrittäjien asema ja monikansallisten yritysten toiminta sekä vanhusten asema. Toiset  teemat ovat taas  ihan ikuisia, ahneus, hyvyys, pahuus, rakkaus, kuolema, pikkusieluisuus.

Näytelmään voi tarkemmin tutustua:  http://www.naytelmat.fi/index.php?view=writer&id=70&pid=4333

Näytelmäkirjailija Eero Schroderius on syntynyt vuonna 1945 Sotkamossa. Hän on toiminut yrittäjänä, kauppiaana ja kunnallispolitiikkona ennen kirjailijan uraansa. Näytelmästä huomasi, että aihealueita oli käsitelty aidontuntuisesti, ammattitaidolla, ymmärtämyksellä ja pilke silmäkulmassa. Se mitä tapahtui näytelmässä, on tapahtunut ja tapahtuu tälläkin hetkellä monessa Nyyssösen perheessä ja monessa  Rytingin kunnassa.

Kirjalijasta voit lukea enemmän täältä: http://www.naytelmat.fi/index.php?view=writer&id=70. Kannattaa lukea, hyvin mielenkiintoinen elämäntarina.

Kirjailijaesittelyä lukiessani tuli mieleen, moniko kursiivilainenkin voisi kirjoittaa näytelmän. Ainakin elämänkokemusta (paras kirjoittayliopisto) ja sanahallintaa joukostamme löytyy vähintään yhtä paljon kuin näytelmästä.

Pitäisikö meidän joskus kokeilla vaikka yhdessä näytelmän kirjoittamista? Vaikka yhdessä rakentaisimme juonen ja henkilöt ja sitten jokainen kirjoittaisi oman roolinsa vuorosanat.

 


 - Anja | Kommentoi



 Runoja ja musiikkia Annelin elämän varrelta
18.03.2013 11:18 | Hilkka

ANNELI JA VUODET!

Elämä on tekoja - ei vuosia,

ajatuksia - ei hengenvetoja

tunteita - ei kellotaulun numeroita.

Sydämen sykkeen tulisi mitata aikaa.

Anneli nauraa ja runoilee, maalaa ja laulaa.

Maailma on Sinun ansiostasi hieman parempi paikka.

 

Joukolassa sunnuntaina 10.3.2013 vietettiin Annelin syntymäpäiviä.

Ne olivat Annelin näköiset ja tuntuiset. Aluksi Annelin oma kuoro lauloi onnittelulaulun.

 Anneli oli koonnut elämänpuunsa runoista.

Ensimmäinen osio oli lapsuutta: Annelin oma Pieni ihme, Eeva Heilalan Tätä päivää, Lyydia Tynyksen Kukka, Satu Hassin Milloin se elämä alkaa ja Helena Anhavan Älä päästä itseäsi

Toinen osuus alkoi Aaro Hellaakosken Viatonten valsiilla, Juhani Peltosen Kun kuuntelimme, Tommy Tabermanin Älä kerro minulle, Leo Suomelan Toivo ja Oiva Paloheimon Lähtevien laivojen satama.

Osioiden välissä kuulimme Pekka Hyyrysen komeaa laulua Hannu Muukan säestämänä eli iki-ihanat Toivo Kuulan Aamulaulu, Leevi Madetojan Suvi-illan vieno tuuli ja Oskar Merikannon Vallikorvan laulu.

Ratkiriemukas oli Kerstin Bergroot'n Ko miul käe ensimmäiset sulhaset Annelin esittämänä.

Kuoro muisteli Reissumiestä ja kissaa.

Työosiossa oli Aaro Hellakosken Veroilmoitus, Aune Piispan Ei, en minä ole tehokas, Pidän pUhtaana ja Ensimmäinen kevään kottarainen.

Loppuosiossa oli Eeva Kilven: Herra sinä tiedät, Kyllikki Villa Ikäisekseen hyvin säilynyt ja Margery Williamsin Samettikani.

Kuoro lauloi lopuksi Hannu Muukan säestämänä unkarilaisen kansanlaulun Näitkö kummaa, sankari itse lauloi iloisesti mukana.

Me mukana olleet kiitämme mukavasta syntymäpäivämateniasta Annelia!

HÄN ON JUURI NYT PARHAASSA KUKASSA PÄIVÄNSÄTEITÄ SILMISSÄ, TUKASSA

ONNEKAS, ONNEKAS ONNEKAS 80-VUOTIAS

 


( Päivitetty: 20.03.2013 12:35 )

 - Hilkka | Kommentit (1)Kommentoi



 Helmikuun tapaaminen
18.02.2013 07:01 | Anja

 

Itsensä kohtaaminen – Kursiivin helmikuun tapaaminen

 

Paastonaika on alkanut. Paastossa perimmäisenä ajatuksena on tehdä matka itseen, kulkea  sisäinen matka, kohti jotakin uutta.  Mitä kohti? Joku haluaa kulkea kohti valoa, ja sitäkin kohti me olemme matkalla. Kohti kevään valoa, toivottavasti myös sisältämme löytyy joku valo. Pimeyttä ei kukaan kai toivo löytävänsä,  tai jos toivookin, hyvää pimeyttä, levollista ja hoitavaa. Pimeys ei ole valon puutetta, vaan toivon. Sitä pimeyttä kukaan tuskin toivoo, vaikka sellaistakin pimeyttä me olemme saattaneet matkamme aikana kohdata, sillä tiellä, jolla olemme kulkeneet, joko ulkopuoella tai sisäpuolella. Pimeyden parhaiten voittaa kohtaamalla sen, tuomalla sen ulos valoon, tekemällä sinunkaupat sen kanssa. Matkassa tärkeintä ei ole perille pääsy vaan matkalla olo. Nauttikaamme siis matkan teosta.

 Mikä  paremmin sopisi matkustusvälineeksi kuin kynä, paperi ja sanat. Mikä  sopii paremmin tähän tutkimusmatkalle kuin kotitehtävämme: Kohtaat itsesi 50 vuotta nuorempana, kirjoita siitä.

Ja mehän kirjoitimme. Kirjoitimme pelosta, pelon voittamisesta, kiusatuksi joutumisesta, kirjoitimme venematkasta, hyppynarusta, pyörällä ajamisesta, korpikylästä ja sen pimeydestä ja taskulampun valosta, joka poistaa pimeyden, Tapio Rautavaarasta ja kaksoisolennosta, elämästä 30 oppilaan luokassa ja muutoista, päätöstanssiaisista, kuoleman pelosta, uudesta syntymästä. Tarinoissa oli suuria käänteitä, pieniä tapahtumia, unia, jotka käsittelivät elämän suuria asioita. Kuinka rikasta onkaan elämä. Ja miten suuria vertauskuvia se tarjoilee meille. Kerrassaan upeita olivat kirjoitukset. Jatkakaamme matkaamme.

Elämän perkaaminen jatkuu.  Seuraavaksi kerraksi saimme tehtäväksi: Tee omasta tekstistäsi joko novelli tai runo. Valitse tyylilaji ja muuta kertomuksesi toiseen muotoon.

Päätimme myös lähteä teatterimatkalle Purhoon. Alustava ajankohta on lauantai 13.4 klo 14:00, jolloin alkaa Peti ja puuro – niminen komedia. Elämä on teatteria kuten Irma osuvasti kirjoitti. Olemme hamstereita, hamstrakkaamme elämän kokemuksia, juopukaamme niiden viisauksista, kuunnelkaamme sitä pientä lasta, joka meissä yhä asuu.

Ps. Muistathan Palttan kirjoituskilpailun. Kilpailu päättyy 31.3.2013. Aiheina juuri yllä olevia teemoja. Jokaiselle luvassa palkinto, löytöretki omaan elämään. Ja palautetta tekstistä. Kaikki mukaan.

 

 


( Päivitetty: 18.02.2013 07:06 )

 - Anja | Kommentoi



 Historianvaloa ja hankevaelluksia
26.12.2012 18:44 | Hilkka

Jouluateriat on syöty ja lahjat jaettu. On taas aikaa unelmlle.

Vuoden pimempänä aikana taivaalta näkyy valoa. Uskomatonta miten pitkälle voi nähdä. Kaukaisimmista tähdistä valo on lähtenyt tuikkimaan jo 100 000 valovuotta sitten ja etäisimmistä galakseista vieläkin aiemmin. Tähdistä on kautta aikojen ja eteenkin vuoden vaihtuessa pyritty löytämään merkityksiä niin olevalle kuin tulevallekin.

Äärettömyyden viesti ja toivomus on se, että oppisimme näkemään ja ymmärtämään oman pienen ainutlaatuisen planeettamme, maamme ja kuntamme kauneus ja arvo entistä paremmin.

Taavetin linnoitus tutuksi-hanke työllisti meitä kuluvana vuonna. Satukirjaa esiteltiin kouluissa, kirjastoissa, lasten leirillä, toritapahtumissa, linnoituksessa ja erilaisilla markkinoilla yms. Samalla opimme oman kuntamme historiaa (370 v.), oman maamme historiaa (95 v.), opimme toistamme ja kuulijoistamme. Me olimme pieniä tähtiä, luovutimme pientä valoa ja yhdessä saimme aikaan linnoituksen ihmeen. Taavetin linnoitus elää ja hengittää. Tästä on hyvä jatkaa.

Valo tuikkikoon linnoituksen muurien sisällä myös vuonna 2013! 


 - Hilkka | Kommentoi



 04.12.2012 01:32 | Anja

Hei kaikille!

Vuosi juosta jolkuttelee kohti loppuaan.

Kursiivin ohejelmassa odotettavissa seuraavaa:

1. Rautatiemuistelot. Keräsimme sähköpostiosoitteet halukkailta, jotka
voivat kirjoittaa puhtaaksi rautatiemuisteloita. Anneli antaa osoitteet
huomenna Patrik Ikäläiselle, jolta saamme lisäohjeita tarinoiden
kirjoittamiseen. Jos haluat tulla mukaan kirjoittamaan puhtaaksi tarinoita,
ota yhteys Anneliin tai Patrikiin.

Tarinoihin ja kuviin voi käydä tutustumassa Mäntykodilla

2. Joulumarkkinat Joukolassa klo 9 (aika varmistetettava Luumäen Lehden
ilmoituksesta) Hilkka on luvannut varata pöydän Kursiiville. Järjestetään
vastaavanlainen juttu kuin linnoituksen markkinoilla. Juodaan joulukahvit.

3. Kursiivi osallistuu Itsenäisyypäivän aaton juhlakulkueeseen.
Kokoontuminen Taavetin koulun pihalle klo 17.30 - 18.00. Lähtö koulun
pihalta klo 18.30. Annikki ja Eija hommaavat hevospuvun koululta lainaksi ja
Anneli tekee Kursiivin kyltin ja Eija Charlotan hevosena. Kaikki voivat
tulla mukaan kulkueeseen. Jokainen voi pukeutua joko omaksi itseksseen tai
muuksi aiheeseen sopivaksi henkilöksi tai hahmoksi (esim. satukirjan
hahmoiksi)  Heitettiin ilmaan myös ajatus runo / tekstilakanasta, joka olisi
hevosen viittana. Hevonen olisi samalla sekä Charlottan hevonen että myös
itse Pegasos. Katsotaan mitä kukakin saa aikaan. Pidetään tästä yhteyttä,
jos joku alkaa asiaa puuhata.

4. Luumäen Lehden joulunumero. Aineisto lehteen perjantaihin 14.12 mennessä.

5. Seuraava Kursiivin kokoontuminen 13.1.2013. Suunnitellaan tulevaa
toimintaa ja pidetään satukirjahankkeen lopettajaiset. Annikki on
alustavasti lupautunut ensi vuonna toimimaan vetäjänä meidän piirissämme.
Tämä on ilouutinen. Yritettään houkutella uusia kirjoittajia mukaan. Luvassa
olisi tosi mielenkiintoinen sukellus ihmisen muistoihin.


Tässä vielä lisätietoa itsenäisyyspäiväkulkueesta:

Itsenäisyyspäivän tienoon juhlallisuudet Luumäellä
      Aika: 05.12.2012 - 06.12.2012

      Paikka: Taavetin koulu, seuratalo Joukola ja Luumäen kirkko

      54500 Luumäki
      Kuvaus: Luumäki 370-vuotta ja Suomi 95-vuotta juhlavuosi.
      Tapahtumat:
      5.12.
      klo 18.00 SOIHTU- JA LIPPUKULKUEEN kokoontuminen Taavetin koululla,
josta lähtö
      klo 18.30 kohti Joukolan seurataloa (soihdun kantajat ja lippulinnaan
tulevat liput: ilmoittautuminen 15.11. mennessä Kulttuuripalvelu Kaikulle).
JOUKOLAN KENTÄLLÄ: kunnanvaltuuston puheenjohtajan Antti Rämän puhe,
musiikkia / Ilkka Sydänmaanlakka. Luumäen kunnan järjestämä kahvitarjoilu.

 


( Päivitetty: 04.12.2012 01:36 )

 - Anja | Kommentoi



 Ennakkotehtävä syyskuun kokoontumiseen
30.08.2012 08:13 | Anja



Voisin heittää vaikka tällaisen ennakkotehtävän seuraavaan kokoontumiseen syyskuulle

"AAMUN AJATUS TORSTAINA 30.8.2012
Jos uoman pohjalla ei olisi kiviä,
ei virta voisi laulaa."
        Positiivarit


Kirjoita jotain ajatuksen innoittamana. Kirjoita vaikka uomasta, pohjasta,
kivistä, virrasta tai laulamisesta, kirjoita ihan mistä tahansa, joka lähtee
liikkeelle noista sanoista. Tajunnanvirtaa, runoa, satua, tarinaa,
muistelmaa, aforismia, pakinaa, kappale seuraavaan best-seller romaaniasi,
kaikki muodot käy, myös muodottomuus hyväksytään.

Joten anna mennä.

Tapaamisiin
ja kirjoittelemisiin

Anja


 - Anja | Kommentoi



 Seikkailemassa
14.07.2012 11:39 | Hilkka

Charlottan hevonen on vienyt meitä jo moneen paikkaan. Kouluvierailuja, satujen lukemista kirjastossa ja torilla sekä laulullisia kirjaesittelyjä.

Nyt on seikkailtu itse linnoituksessa.

Remppu Riihitontun ja Tilta Tallitontun sukulainen, Iisakki-eno on pahasti sairas ja vain Taavetin linnoituksen taikapiiristä löytyy auttava rohto. Lapsia tarvitaan apuun, koska vain lasten avulla pääsee linnoituksen taikapiiriin.

Ensin tontut ja lapset kulkevat sokkorataa linnoitukseen.

Linnoituksen portilla on sotilas. Häneltä ovat avaimet hukassa. Lasten pitää piirtää hiilillä päreelle isot avaimet ja matka jatkuu. Sotilaan on kerrottava lapsille jotain linnoituksen historista, jotta hän vapautuu 239 kestäneestä vartijantehtävästään.

Lapset pelaavat hevosenkenkäpeliä, kun  Charlotta tulee paikalle etsimään hevostaan. Iisakki-enon taikakirjan avulla Tiltan kontista löytyy taikariimu ja pieni kaurasäkki. Charlotta saa ne hevoshoukutusavuksi ja kertoo lapsille, että munkki tietää paljon lääkekasveista.

Munkilta on kadonnut sulkakynä, jonka etsimisessä lapset auttavat. He auttavat myös linnoituksen historian kirjoittamisessa. Munkki ei ole kuullut tonttujen ja lasten etsimästä lääkekasvista vaan kehottaa kysymään noita Ajuruoholta. Ensin kannattaa etsiä noidan kissa, sitten noitakin löytyy.

Kissa kertoo arvoitusten avulla noidan olinpaikan muurin päältä läheltä koivua.Noita on kuitenkin menettänyt muistinsa. Hän kuvittelee ensin olevansa ihan toisessa sadussa (Hannu ja Kerttu). Noidalle pitää laulaa muistutuslaulu ja pyöriä piirissä. Taikapölyn avulla noidan muisti palaa ja esiteltyään ensin linnoituksen kasveja häneltä löytyy etsitty lääkekasvi, idänkellukan juuri.

Tontut ja lapset palaavat sokkoradalle ja taikapölyn avulla poistuvat metsän portin kautta linnoituksesta.

 

Meidän satukirjamme heräsi eloon yhdeksi päiväksi. Kaksi lapsiryhmää huoltajineen tapasi tonttujen (Kulttuuripalvelu Kaiku)  lisäksi portinvartija-Vaasjan (Hilkka), Charlottan (Galina), mukin (Annikki), kissa Kumariinin (Arja) ja noita Ajuruohon (Anneli).

Meillä oli lystileikki,

noita muistinsa kun heitti.

Eipä tiedä noitarukka,

missä ompi taikakukka.

Linnoituksen kasvikunta

noidalle on pelkkää unta.

Muista missä kasvaa noita

pikku huopakeltanoita.

Sinikukka kissankellon

kasvi on se laitapellon.

Entäs sitten saniainen

kevyt niinkuin keijukainen.

Kaikenmoiset kasvit joita

hoitaa Ajuruoho-noita.

Taikakirjaan puhallamme

sillä muistin palautamme

(Kultturipalvelu Kaiku)


( Päivitetty: 23.07.2012 08:13 )

 - Hilkka | Kommentoi



 Vinkkejä kirjoittamiseen
19.06.2012 09:48 | Hilkka

 

Nyt, kun kirjan ensi huuma alkaa haihtua, voi mietiskellä...

mitä opittiin? Paljon.

Hesari pyysi kustantajilta vinkkejä kirjan tekemiseen halajaville.

Ne sopivat kuin nenä päähän myös meille.

1. LUE PALJON

Kirjoittajan pitää ymmärtää erilaisia tyylilajeja voidakseen löytää oman äänensä. Paljon lukenut ei myöskään erehdy luulemaan, että on ensimmäinen, joka aiheesta kirjoittaa.

2. KIRJOITA PALJON

Lahjakkaammankin kirjoittajan on tehtävä paljon töitä. Omaa ilmaisua on haettava ja työstettävä kirjoittamalla ja kirjoittamalla uudelleen.

3. LUETA TOISELLA

Kerro tekstistä muille ja lueta luotettavalla lähteellä (arvostelupalvelulla, tutulla kirjalijalla, kirjoituskurssin opettajalla, kirjoituspiirissä). Näin saat tekstiisi etäisyyttä ja toisten näkemyksen. Lue teksti myös itse useita kertoja.

4. OPETTELE MUOKKAAMAAN

Menestys koulun ainekirjoitustunnilla ei tee sinusta vielä ammattimaista kirjoittajaa. Tekstin muokkaamisessa voi harjaantua esimerkiksi kirjoittajakursseilla. Lähetä teksti kustantamoon mieluiten myöhemmin kuin aiemmin.

5. ÄLÄ KOPIOI MUITA

Oma sanottava pitää sanoa täsmällisesti omalla äänellä. Omaa lempikirjailijaa ei missään nimessä pidä palgioida vaan tekstistä pitää näkyä oma intohimoinen pakko kirjoittaa.

6. SANTSAA ALKUUN

Hyvä alku imee lukijan mukaansa. Jos et saa alusta kiinnostavaa. jätä se pois ja mene suoraan asiaan. Kiinnostuksen herättänyttä tekstiä voi myöhemmin hioa.

7. OLE KUNNIANHIMOINEN

Kukaan ei halua olla keskinkertainen kirjoittaja. Nosta omat mestarisi korkealle ja tähyä heidän tasolleen.

8. HANKI SANOTTAVAA

Menstykseen tarvitaan avoimmuutta ja ehtymätöntä kiinnostusta maailmaa ja elämää kohtaan.

9. USKO ITSEESI

Ei-julkaissut kirjoittaja on todella yksin. Älä anna sen musertaa. Suurin este sille, että et saa julkaistuksi kirjaa on itsekritiikki, joka estää lahjakasta kirjoittaa lähettämästä teostaan kustantajalle.

 

Nämä ohjeetkin täytyy lukea monta kertaa. Kyllä se siitä sitten.

 

 

 


 - Hilkka | Kommentoi



 Charlottan hevonen laukkaa linnoituksessa
06.06.2012 09:05 | Hilkka

SATUKIRJA ON ILMESTYNYT!

 

Satukirjan odottaminen painosta, sen saapuminen ja ensikatselu on yhtä jännittävää kuin sadun lukeminen. Vaikka kuinka huolellisesti oikolukisi taittoversion niin muutama virhe aina jää. Se on fakta, ikävä kyllä. Ihmimillistä toki.

Riemuakin uuden "kirjalapsen" syntyminen tuo tullessaan. Ns.ristiäisetkin on pidetty ihan arvokkaassa ympäristössä, linnoituksen sisällä Luumäen kunnantalolla, Puolustusvoimien lippujuhlan päivänä 4.6.2012.

Yleisöä ei kovin paljon ollut, mutta mukavasti meni. Laulettiin lapsen kunniaksi muutama laulu. laitan tähän niistä otteita.

1. Tääl Salpapausselän harjulla on linna Davidin ja muistoissaan se katsoo aikaan mustaan. Se kerran suojas maata vahvoin vallein kivisin, kun sodat, rauhat toivat ahdistustaan. On vaientuneet torvet, sotilaiden askeleet ja poissa on myös muistomerkit kirkon. Nyt linna kertoo sulle tarut kaukaa säilyneet, jos kuuntelet vain kertomukset sen.

***************************

2. Davidovin linnoitusta kaivettiin, me kesäöitä valoisia.

Vedenneidot Kivijärven siipineen loi tulevaisuus-unelmia.

 

Sinisilmä-kasakka se katsoi kaihoisasti, katse tunki Suomen tytön sydämehen asti.

Davidovin linnoitukses elettiin kesäöitä valoisia.

 

Talvi tuli rakenteli Kivijärven jäät ja Ruotsin poika ammuksia heitti.

Komendantin tyttären hilpeät häät sitadellin varjoon peitti.

Davidovin linnoitukses koettiin me toisten sotaunelmia.

***********************************

3. Kerron, että mä kaipaan

ajan sen takaisin.

Kerron, että mä tahdon

sadut kuin kuvatkin.

Kerron, että sä tiedät,

linna meillä jo on,

jonka kohtaamaan johti

kerran tie kohtalon.

 

Sano, että yhä ainoa olen sun,

sano, että yksin olla sä tahdot mun.

Silloin satulinna kaukomaan

meille kuuluis kokonaan.

Sinulle mä aarteeni antaisin,

jonka vuoksi kirjoitin ja kuvitin.

Sinulle mä antaisin teoksen,

jos sä otat sen.

 

Sanon, että mä maalaan

ajan sen takaisin.

Sanon, että mä kerron

sadut kuin tarutkin.

Sanon, että mä tiedän

muistot meillä vain on,

jotka kohtaamaan johti

kerran tie kohtalon.

*****************************

Koska linnoitus tunnettiin kolmella kielellä: Davidov, Davidstad ja Taavetti niin muisteltiin me Davidstadiakin malliin " Muistot linnan kaunehimman

ihanimman Davidin, iät syömmeen kätkenyt on - Davidstad.

 

 Kirja tehtiin Leader-rahoituksella ja sitä saa näin aluksi pääasiassa kirjastoista.

Lapsille sitä on kouluilla jaettu ja kouluunmeno "Luumäen satumummoilla" näin varttuneessa iässä

oli ihan kiva kokemus.

 


( Päivitetty: 06.06.2012 09:41 )

 - Hilkka | Kommentoi



 Kuvan kanssa matkalla
15.04.2012 14:30 | Anja

"Pese kätesi ennen kuin ryhdyt kirjoittamaan. Puhdista myös sielusi. Unohda huone, jossa juuri olet, ja elämä, jota elät. Älä näe äläkä kuule muuta kuin ne ilmiöt ja viestit, jotka juuri nyt sinut täyttävät. Sinulla ei ole enää mitään tekemistä ihmisten kanssa. Niin että nyt voit ryhtyä kirjoittamaan, ihmisille, ja ihmisten puolesta." Sandor Marai, unkarilainen kirjailija.

 

Silmienpuhdistusharjoitus oli vuorossa. Kirjoitimme ja keskustelimme venetaulusta. Aiheesta oli syntynyt runoja ja kertomuksia, aivan huikeita venematkoja teimme toistemme seurassa. Jokainen matka on arvokas, jokainen tulkinta oikea. Vene saattoi olla rikkinäinen tai ehjä, kuvassa kesä tai talvi, ulapalla lokit, kädet tai airot, aivan kuten kukakin halusi. Keskustelu aiheesta oli antoisa. Ihmiset olivat olleet ahkeria ja kirjoittaneet. Ja se on pääasia.

Harjoituksen jälkeen tutustuimme vielä dialogiseen kirjoittamisen menetelmään. Siinä kirjoittaja haastattelee itseään, ja etenee yhä syvemmälle asian ytimeen. Lopulta tuolta matkalta voi palata mukanaan jotain uutta, jokin uusi oivallus tai näkökulma. Aihe voi olla mikä tahansa. Harjoitusta aiheesta emme ehtineet tehdä.

 

 


 - Anja | Kommentit (1)Kommentoi



 Kevään odotusta
01.04.2012 15:38 | Hilkka

Odotellaan, toivotaan, odotellaan

Kirjan tekeminen on kuin satua. Sitä ei oikein usko todeksi ennenkuin näkee.

Kun kannesta on ensimmäinen versio tehty, sitä uskoo jo aika paljon.

Uskomatonta on kuitenkin, miten hajanaisesta joukosta kirjoituksia ja nipusta erillisiä kuvia tulee ihan oikea kirja. Toki se vaatii työtunteja, ajatuksia ja yhteistyötä, mutta kirja tulee kuten kevät ajallaan. Siinä voi olla viivästyksiä, takatalvia, lämpöisiä päiviä ja sitten se on siinä.

Hiotaan moneen kertaan kirjoituksia, kuvituksia, sisällysluetteloa, takakantta, esittelytekstiä, etsitään logoja, sovitellaan sanoja ja tiivistetään

lauseita.

Kirjan tekemiseen soveltuvat hyvin vanhat "kynän viisaudet":

1. Voit saavuttaa monia suuria asioita, mutta vain silloin, kun teet yhteistyötä osaavien käsien kanssa.

2. Tulet kokemaan kivuliasta terottamista, mutta tarvitset sitä, jotta sinusta tulisi parempi.

3. Voit korjata minkä tahansa virheen, jonka olet tehnyt.

4. Sinussa tärkeintä on se, mitä on sisälläsi.

5. Mihin tahansa sinua käytetäänkin, jätät aina omat jälkesi.

Meidän satukirjamme on jo taittovaiheessa. Kiitos kaikille asianosaisille siitä!

Se kaunistuu päivä päivältä kuten keväinen sää ja sitten jonain päivänä...

odotus palkitaan kirjalla.

 


( Päivitetty: 02.04.2012 07:21 )

 - Hilkka | Kommentoi



 Saduista on moneksi
03.02.2012 15:53 | Hilkka

Jos vain on hyvä porukka

ja siihen lisätään toinen hyvä porukka

niin yhteisen mielikuvitusmaailman avulla

onnistuu vaikka vanhan linnan kirjallinen rakentaminen.

 

Kun hyvällä sydämellä ja taitavilla käsillä

ryhtyy mielikuvittelemaan ja värittelemään ajatuksiaan,

ne heräävät henkiin yksi toisensä jälkeen

eläimet, tontut, ihmiset ja elämykset,

kommellukset ja sattumukset,

tuoksut ja tunnetilat.

Linna kohoaa Salpausselän harjulle,

porttivahti avaa oven selkosen selälleen

ja tarinaratsu karauttaa tallista ulos

kaunis Charlotta ohjaksissa.

 

On maahanmuuttaja hiiri ja puutarhaa hoitava kissa,

tanssiva vedenneito

ja puussa istuva Pyhimys.

 

Kun innostus leviää jokaiseen kynään

niin väkisin syntyy tarinakirja,

jossa pelätään, nauretaan, onnistutaan,

eksytään, opitaan vanhoista virheistä,

eletään onnellista ja työteliästä elämää.

Kuten muurahaiset.

 

Kissojen häissä soittavat kissankellot

ja lintujen kuoro laulaa.

Hiiri on reipas sairaanhoitaja ja

keisari tulee lopulta,

kun vain jaksaa odottaa.

 

On se vain niin satua,

kun saa olla mukana tekemässä

satukirjaa.

 


 - Hilkka | Kommentoi



 Joulunodotusta
19.12.2011 09:22 | Hilkka

Taavetin linnoituksessa odotetaan joulua. Tuomaan päivänä luetaan keisarinna Katariinan joulurauhan julistus.

Sitä tulevat kuuntelemaan noita Ajuruoho Kumariini-kissansa kanssa, tohtori vaimonsa ja Marfa-tyttärensä kanssa, sotilaat Vaasja ja Sipi Sipinpoika. Kaikki linnoituksen tontut kiipeävät tallitonttu Eljaksen johdolla tallinparvelle kuuntelmaan julistusta Tallin alakerrassa vilistelevät hiiret, joita linnoituksen kissat Harmaan Hermannin pyynnöstä eivät olle näin juhlan kunniaksi näkevinään.  linnoituksen hiillerit  katselevat ruutikellarin nurkalta silmät ymmyrkäisinä suurta juhlaa. Jänikset naureskelevat suu ristissä, kun Valdemar Viirupöllö kurkkii linnoituksen muurin kolossa.

Komendantin rouvan tallipoika tuo ulos valkoisen hevosen ihmisten ihaltavaksi ja kirkon ovella seisovat pappi ja munkit juhlallisesti kädet ristissä. Komendantti ja seisoo rouvansa kanssa kaiken kansan kansan keskellä ja iloitsee kaikesta näkemästään. Maassa on rauha.

 On juhlallinen ja hyvä mieli.

**********************************************************

Linnoitus on herätetty henkiin ja väki odottaa innolla uutta  vuotta.  Vuosi 2011 oli merkittävä kaikille. Kirjoittajapiiri Kursiivi pääsi satujen makuun  ja Luumäen Taideseura loihtii niitä kuviksi. Länsi-Saimaan Kehittämisyhdistys teki päätöksen, jotta satujen ja kuvien elämä ei unohdu. Nyt odotellaan  ELY-keskuksern päätöstä. ja sitten linnoituksessa alkaa touhu ja hyörinä.

Elämä on ihmeellistä myös vuonna 2012! Satujen matka jatkuu.

Satumaista joulua!


( Päivitetty: 19.12.2011 12:47 )

 - Hilkka | Kommentoi



 Olipa kerran Joukolassa
02.11.2011 10:29 | Hilkka

Viime sunnuntaina meitä oli iso joukko Joukolassa. Anneli, tuo armoitettu runonlausuja ja kulttuurin moniosaaja lausui meille koko joukon ihania runoja.

Tarja Jukka lauloi Timo Koskelan säestämänä tuttuja ja niin ihmeen muistorikkaita lauluja. Maankorvessa, laula tyttö, yksin istun ja lauleskelen tuku, tuku lampaitani ja jos sun lysti on niin ........ Runoutta koko ohjelma.

Anneli teki meidän yhteistä satukirja-asiaa tunnetuksi ja keräsi omarahoitusosuutta runojen ja yhdessäolon avulla. Eija ja Tuula apureineen häärivät keittiön puolella ja paakelssia ja piirakkaa riitti.

Toki me tarvitsemme kaikkia Annelin esittämiä sanoja, jotta saamme satukirjan tehtyä. Muinoin prinssi herätti prinsessa Ruusen suudelmalla 100-vuotisesta unesta. Sanoja me tarvitsemme, kauniita sanoja, jotta Taavetin linna kohoaa unohduksen yöstä kirjan sanoilla.

Ohjelman alussa esiintyivät enkelisanat: Leena Krohnin Viimeinen enekeli, Elmes Dicotoniuksen Lapsen uni ja Katri Valan Maa.

Kun olin pikkuinen vielä-osiossa kuultiin Oiva Paloheimon Ruokarukous, Eeva Heilalan Kyllä minä sen muistan, Lauri Viidan Pohjan satakieli ja Uuno Kailaan Tyhmät ja viisaat.

Ja sitten eräänä päivänä tuli Marja Rankkalan Mies, Juhani Peltosen Kun kuuntelimme, Eeva Kilven Laulu rakkaudesta ja Oiva paloheimon Lähtevien laivojen satama.

Satuja ja tarinoita oli Jaakko Haavion Kärpässienessä, Oiva paloheimon Lampaan polskassa, P Mustapään Sammakon viirressä ja Ilpo Tiihosen Sikojen rakkaudessa.

Lopuksi Anneli laittoi Omasta päästä, Lauri Viidan Koiruutta ja Kirsi Kunnaksen Jansmakko Erikoista.

Sanoja ja säveliä sekä maukasta kahvia, joten kelpaa meidän viettää satujen syksyä.


( Päivitetty: 02.11.2011 10:45 )

 - Hilkka | Kommentoi



 Elämää Taavetin linnoituksessa
14.10.2011 09:52 | Hilkka

Runoratsuja on ollut iät ajat.

Meillä Taavetin kaupungissa karauttelee öisin Charlottan valkea hevonen.

Satukirjan linnoituskaupungissa on jo paljon  asukkaita.

Noita Ajuruoho kissansa Kumariinin kanssa hoitelee vallien sisäpuolen kasvikuntaa.

Linnoitustonttuja juoksentelee joka puolella hoitelemassa käytännön asioita. Ne ovat hyvin auttavaisia, mutta kovia syömään.

Muutama hiirulainen vilahtelee vallien välissä, vaikka lukuisat kissat mm. tohtorilan kissa, Harmaa Hermanni ja Taavi niitä väijyvät päivät päästään. Myös Waldemar Viirupöllö tekee säännöllisiä hiirensaalistusmatkoja Kannuskoskelta käsin.

Kivijärven vedenneito on jo ainakin kerran vieraillut alueella.

Ahkerat muurahaiset, kääpiöt ja muut eläimet jatkavat rakennustöitä.

Monenlaista väkeä kulkee Utin, Haminan ja Lappeenrannan porttien läpi. Suutarimestarin perhe odottelee keisaria käymään. Sipi Sipinpoika vastustaa sotilaiden pakko-ottoja ja seikkailuhenkinen sotilas Vaasja saa hyviä ohjeita munkki Michaililta. Matti säästää hopearahan tulevien sukupolvien tarpeisiin. Ja tietysti se kaunis Charlotan valkea hevonen!

**************************************************************

Tarinakirja on edennyt hyvin ja saanut jo ensimmäiset kuvansa. Kivijärven vedenneito siivet selässä ja pyrstö säihkyen pitää alueella järjestystä. Luumäen helmi Kivijärvi on ihme, josta voimme kaikki iloita myös satukirjan sivuilla.

Linnoituksen kirjuri on tehnyt anomuksia korkeammille tahoille, jotta tarinoihin ja kuviin saataisiin pysyvyyttä. Linnoituksen väki toivoo, että keisarilta tulee se. mitä keisari katsoo parhaaksi antaa eli toiveita on (tässä vaiheessa paperitoiveita), että sadut pääsevät myös kirjaksi.


( Päivitetty: 15.10.2011 10:52 )

 - Hilkka | Kommentoi



 Satuja syntyi!
17.04.2011 07:33 | Hilkka

Kursiivilla on ollut satujen vuosi!

Kolme kertaa meillä on ollut mahdollisuus sukeltaa satujen maailman Sari Kanalan johdolla; toukokuussa, lokakuussa ja nyt huhtikuussa.

Ja satuja syntyi!

Kivijärvestä ilmestyi vedenneito ja Taavetin linnoitus sai  lukuisia satuasukkaita kuten Charlottan valkoinen hevonen, Venäjän maan muuttohiiri, kissoja, tonttuja, jäniksiä, pöllöjä, tonttuja, enkeleitä, pyhimyksiä jne... Saatiinpa muutama ihminenkin kertomaan kuulumisiaan Davidovin kaupungista.

Hyvä kursiivilaiset!

Nyt vain hiomaan kirjoitusta kuvituskuntoon. Kuvittaja ansaitsee työnsä pohjaksi valmiin tekstin.

Toki itse kukin voi jo kuvitella, miltä oma teksti näyttää valmiissa kirjassa. Kirjastossa käydessä voi selailla satukirjoja ja miettiä ratkaisuja; millaiset otsikot, käytetäänkö anfangeja, varataanko pelkkiä kuvasivuja vai onko tekstin ohessa pieni kuva jne...

Kun lumi sulaa ja Linnnoituksen alue rupeaa viheriöimään, sinne voi mennä kävelylle ja kuvitella, miten satuolennot  puikkelehtivat vallien välissä.   

Hannu Mäkelä antaa meille kymmenen askelmaa satujen maailmaan:

1. Jokaisessa sadussa hyvä selättää pahan

2. Satu avaa arjen ja antaa sille mahdollisuuksia

3. Satu on turvallinen matka

4. Alku tempaa lukijan mukaan

5. Sadun päähenkilö kuljettaa tarinaa

6. Ulkopuoliset uhat ja niistä selviytyminen

7. Kuinka luon sivuhenkilöitä?

8. Juonen kehittely on valintaa

9. Satu loppuu aina myönteisesti

10. Anna ajatustesi tulla ja mennä vapaasti.

Lisää aiheesta http://kulttuurikunto.yle.fi/node/3884

Seuraavan kerran luemme yhdessä satujamme 15.5.2011 klo 16:00 osuuspankin kerhohuoneella.


( Päivitetty: 17.04.2011 08:03 )

 - Hilkka | Kommentoi



 Linna keskella kylää
22.01.2011 10:11 | Hilkka

Jos pidät lukemisesta, et ole koskaan yksinäinen. Vieraalla paikkakunnalla voi aina mennä kirjastoon ja lukea vaikkapa lehtiä. Jos pidät kirjoittamisesta, voit luoda uusia maailmoja tai entistää ja tuunata vanhoja.

Taavetin keskusta on yhtä linnaa. Kunnantoimisto on kuin lumikuningattaren valkea linna. Sen ympärillä on reilu pari sataa vuotta sitten ollut Taavetin linnoitus, jossa on asunut yli kaksi tuhatta asukasta. Vallien sisäpuolella on ollut yli neljäkymmentä rakennusta mm. majoitus- ja huoltorakennuksia, komendantin asunto ja kirkko.

Keisarinna Katariina II hyväksyi rakentamissuunnitelman pyhimys David Silunskilaisen muistopäivänä, josta juontuu linnoituksen nimi.

Kenraali Aleksandr Suvorov johti rakennustöitä 1791-1792. Arvellaan hänellä olleen suomalaisia sukujuuria ja kerrotaan hänen osanneen Suomen kieltä. Faktatietoa tästä ei tosin ole.

LInnoituksen ylläpito lopetettiin ja rakennukset myytiin huutokaupalla vuonna 1829. Museovirasto on viime vuosina kunnostanut linnoitusta.

Kirjoittajalla on mielikuvituksensa. Me voimme "herättää henkiin" linnoituksen asukkaita, muurien ulkopuolista kylän elämää tms. Kivimuurien jäännökset ovat kuin luuranko, me voimme kirjoittaa siihen elämää.

Faktatietoa kuulemme aiheesta 13.2.2011 Kursiivin kuukausikokouksessa.


( Päivitetty: 22.01.2011 10:47 )

 - Hilkka | Kommentoi



 Joulua, joulua, uutta vuotta 2011!
21.12.2010 21:28 | Hilkka

Kuusikossa kuiskii joulu

Lumi narskuu tossuin alla. Tähdet loistaa taivahalla. Pakkasukko kuuraa heittää lumiharsoin metsän peittää.

Hiljaa halla kuusikon kuiskii joulu tullut on.

Siniharsot harteillansa hopeaiset hiuksissansa lumikeijut lunta viskoo. Talviuntaan karhut kiskoo.

Hiljaa halla kuusikon kuiskii joulu tullut on.

Kuusikossa kuka kuiskii. Hanget hopeoita huiskii. Joulurauhaa toivottaa. Hyvää mieltä päälle maan.

**********************

Sininen metsä

Sininen metsä oksillaan kantaa talven valkeaa huntua.

Katselen tähtiä tummuvan taivaan. On ilmassa joulun tuntua.

Sinisen metsän kuusikko kuiskii joulun pieniä saloja.

Katselen tähtiä tummuvan taivaan. Metsikön jouluvaloja.

***********

Sininen metsä hiljaa kuiskii lumikeijuja oksillaan tanssittaa. Keijuset hangelle tähtiä huiskii ja iloista joulua toivottaa.

Öisessä metsässä tontuuset hiljaa Sipi-sipi-varpahin hipsuttaa. Lapsien toiveita muistihin kirjaa. Ja iloista joulua toivottaa.

********

Joulumieli hellä on lämmin ystävän syli. Ovat parhaat lahjat, joilla jaksaa talven yli.

********

Hiljaisten hankien sinistä taikaa. Joulu on ihmeiden iloista aikaa.

************

Näiden opettajamme Sari Kanalan runojen myötä

kaikille  Lukuisaa joulua ja kirjallista vuotta 2011!


 - Hilkka | Kommentoi



 UNOHTAA, UNOHTAA, MUISTAA
29.11.2010 21:11 | Hilkka

Ajatuksia antologioista

Sen jo melkein unohti eli kirjailijayhdistys Paltta ry:n kokoaman antologian. Mara siitä kävi puhumassa kauan sitten, jutut sai lähettää Laila ja Antti Sepälle. Sitten pitkä unohdus. Muutaman kerran sitä muisteltiin Kursiivin kokouksissa.

Uusi puheenjohtaja Marja ja sihteeri Sirkka kirjoittivat, että tulkaa julkaisutilaisuuteen Kouvolaan, saatte oman kappaleen. Kirjailijayhdistys Paltta ry julkaisi antologian, ehkä viimeisen tässä muodossa. Uusi nimi voi olla jo ensi vuonna Kirjoittajayhdistys Paltta ry ja antologioita tehdään vastakin sitten vain uudella nimellä.

Meitä kursiivilaisia on unohdusmuistelussa mukana Anneli, Aira, Irma, Galina, Anja, RiittaK ja Hilkka. Hyvä me! Muita palttalaisia kirjoittajia on  lisäksi reilu parikymmentä.

Mukava oli vaihteeksi olla mukana yhteistyöantologiassa, jossa työ oli vain oman tekstin kirjoittaminen. Taloudellisia asioita ei tarvinnut ajatella. Erikseen kirjoittaminen ja yhteistulos on myös kivaa.

Laila Seppä kirjoittaa alkusanoissaan: Kokemukset ovat kuin savi muotoilijalle. Epäonnistuneet saa unohtaa, tehdä uusiksi, onnistuneet muistaa, päästää lentoon. Koettuun perustuvat tarinat herättävät lukijan kiinnostuksen, lukija myötäelää ne. Hyviä tekstejä on mahdoton laittaa paremmuusjärjestykseen. Kukin lukija tekee itse järjestyksen, oman suosikkilistansa. Vaikuttavia perusteita ovat kielen rikkaus, tuoreus, omaperäisyys ja perusteellisesti ajateltu sisältö, sen tärkeys ja tehokkuus. Viime kädessä, kun kirjoittamisen perusasiat osataan, ratkaisee pitäminen ja siinä saamme olla eri mieltä. Kirjoittaessa ei tarvitse miettiä lukijaa, mutta oman tekstin pitää olla niin hyvää kuin osaa. Siinä on kirjoittamisen vaikeus, siinä sen mielenkiinto, ilo ja palkinto.

Unohtaa, unohtaa, muistaa-antologia on meidän ilo ja palkinto!


( Päivitetty: 30.11.2010 11:14 )

 - Hilkka | Kommentit (1)Kommentoi



 Satuaikaa
05.11.2010 09:40 | Hilkka

Ylläpidä unelmia, tavoittele haaveita, jottei ala kaapeissasi asustamaan aaveita (Sari Kanala)

Kirjoittajapiiri Kursiivin satujen kirjoituskurssi on nyt takana päin. Ihan mukava joukko meitä kokoontui sateisina ja syksyisinä päivinä osuuspankille. Irma toi tapansa mukaan maistuvan kaakun ja kuka mitäkin. Kursiivin tilaisuuksissa huolto aina pelaa.

Miten me eri-ikäiset ja erilaiset ihmiset sukelsimme satuun?

IHAN HYVIN!

Muisteltiin lapsuuden lempisatuja, esiteltiin itsemme elänhahmoina, kirjoiteltiin tajunnanvirtaa, muisteltiin lempipaikkoja yms.

Ja tietysti kirjoiteltiin ihan yksin, pareittain ja koko porukalla. Tuolla sivussa on muutaman kurssilaisen sadutuksia. Paljon tuli paperille ja toivon mukaan vielä enemmän alitajuntaan muhimaan jatkokirjoituksia.

Nyt kun tuuli vinkuu seinissä ja sade hakkaa ikkunoita, voi aina palata satujen aikaan.

Opettajamme Sari Kanalan mukaan:

Me sateenkaaren

väreistä luotiin saaren

satujen silta.

Siellä hiljaa istuimme

kahvilla, kun on ilta.


 - Hilkka | Kommentoi



 Liputuspäivärunoja
11.10.2010 07:16 | Hilkka

Taavetti näytti komealta, kun siniristiliput liehuivat Aleksis Kiven kunniaksi.

Kursiivi kokoontui 10.10. 2010 poikkeuksellisesti seurakunnan tiloissa. Mm. se Luumäellä on mukavaa, että jos joku ovi pysyy kiinni (avain puuttuu) niin useita ovia aukeaa samantien. Kirjoittajapiiriläinen tarjoaa kotiaan kokoontumispaikaksi ja usean kursiivilaisen työyhteisö antaa kokoontua tiloissaan. Se ei onnistu ihan joka paikkakunnalla.

Irma oli leiponut kakun ja kirjoitellut ravihevosesta. Anneli muisteli alkuvuoden muutoksien päivää. Arjalla oli runo ja Hilkka luki omia muistojaan Myllykoskesta.

Keskusteltiin kirjoituksista ja muusta ajankohtaisesta.

Jokainen teki alunperin Asko Martinheimon kehittämän runoharjoituksen. Sanat taipuivat monella tapaa. Tässä muutama esimerkki:

Aurinko rakastaa/taivas värjää/ heittää vuoteeseen. Anneli

Bambin hymy/rakstaja/Amorin sydämensykkeen tunteet.  Arja

Ystävä jos olisit/olisi rohkeus osallistua/olisit auttaja.  Galina

Suru illalla ja ystävä/tähdet ja sininen uni. Irma

Sininen aurinko valaisee/ luonto huristaa ruskaan.  Liisa

Pelargoniat lepattavat usvassa/ sinipunainen iltarusko herää.  Hilkka

Kuun lopulla kokoonnutaan satujen merkeissä.

Kurssin ennakkotehtävä

- etsi käsiisi lempisatusi ja ota se mukaasi (kirjassa tai paperilla)

- mikä on lempisatusi (tarina) tämä päivänä ja pohdi miksi

- ota mukaasi yksi sinulle tärkeä asia/esine


 - Hilkka | Kommentoi



 ELÄMÄKERRALLISUUDESTA MIELIKUVITUKSEN MAAILMOIHIN
06.09.2010 14:00 | Hilkka

Elämäkertakirjoittamista käytiin Kotalahdessa läpi jo vuosi sitten pidetyllä Palttan kirjoittajakurssilla. Yhtään ei ollut toistoa eikä turhaa asiaa, kun elämäkerralliseen kirjoittamiseen palattiin 3.-5.9.2010 jo perinteeksi tulleella Kirjalijayhdistys Paltta ry:n Lemin leirillä.

Meitä kursiivilaisia oli mukana Hyyrysen Anneli, Lindellin Sirkka, Notkolan Irma ja Mattilan Hilkka. Kuvagalleriassa on pieni kurssikuva.

Entuudestaan kursiivilaisille tuttu kirjailija ja kirjoittamisen ohjaaja Irja Sinivaara Kotkasta teki työnsä innolla ja ammattitaidolla, vaikka työpari Taija Tuominen oli joutunut jäämään pois kurssiltamme.

Faktan ja fiktion maailmoissa pohdittiin:

- kuka on lukija?

- kenestä tarina kertoo?

- miten tarina jäsentyy?

- onko tarina kronologinen, temaattinen vai katkelmallinen?

- millaisia lähteitä tarvitaan?

- mistä saa kirjoittaa?

- miten aloitan kirjoittamisen?

Tehtiin tehtäviä, ulkoiltiin, syötiin hyvin  ja tutustuttiin toisiimme. Etäännyttämistäkin kirjallisiin hahmoihimme harjoiteltiin ennenkuin ihan oikeasti etäännyimme Kotalahdesta.

Muutama Irjan muistisääntö kirjoittajille:

Älä yritä liikaa - anna mennä!

Menneisyys on luotava uudelleen.

Varaa aikaa - ole kärsivällinen ja ahkera.

Kirjoita tekstiä uudelleen.

Hyväksy keskeneräisyys.

Lopuksi ihan vain postitiivisuuden kunniaksi:

Katso tarkkaan nykyisyyttä, jota rakennat.
Sen pitäisi muistuttaa tulevaisuutta,
josta unelmoit. -Alice Walker

Tänäänkin on lupa loistaa.


  


( Päivitetty: 06.09.2010 14:55 )

 - Hilkka | Kommentit (1)Kommentoi



 KIRJALLISTA MATKAILUA
08.07.2010 12:12 | Hilkka

PIETARIN KIRJASAALIIN MUKANA SASTAMALASSA LENNÄTTÄMÄSSÄ LYRIIKKAA

Vanhan kirjallisuuden päiviä on järjestetty Vammalassa (nyk. Sastamala) vuodesta 1985. Ensimmäisenä vuonna paikalla oli seitsemän antkvaarista kirjamyyjää sekä noin 1000 kävijää. Tänä kesänä, 25-vuotta myöhemmin paikalla oli noin 60 antkvaarista kirjamyyjää, 40 esittelypistettä sekä noin 20.000 kävijää. Vuoden 2010 teema oli Lyriikka lentoon.

Kotka-Hamina seudulta oli ryhmä mukana ensimmäistä kertaa esittelemässä eteläkymenlaaksolaista kirjallisuutta, kustannustoimintaa ja opetusta teemalla Koe Pietarin kirjasaalis.

Miten minä sitten kuulun joukkoon? Sydämessäni on aina paikka Haminalle. Se on kaunis ja ainutlaatuinen ympyräkaupunki. Aikoinaan saatiin koulusta ja ensimmäisestä työpaikasta vapaa iltapäivä, jotta voitiin körötellä junalla perinteisille Haminan markkinoille. Keväällä vietiin vene Haminaan ja kesä alkoi retkillä itäisen Suomenlahden saarille. Kotka taas oli lapsuuden kaupunki. Siellä oli kaikki: kaupat, koulut, konsertit, urheilukentät, sukulaiset, satama ja meri.

Olen todella iloinen, että pääsin mukaan Cusorin vetämään projektiin. Martti Linna, Heleena Lönnroth. Idiotti-kustantamo, PekkasAkatemia ja minä. MUKAVAA SEURAA!

Sylvään koulu on kaksikerroksinen laatikko, mutta ihmeesti sinne mahtui kirjoja ja ihmisiä. Meidän esittelytilamme olivat toisessa kerroksessa. Verkko viritettiin seinälle ja pöytä lastattiin kirjoilla. Arpajaislipukkeita, kirjapalkintoja, kalakarkkeja ja iloinen mieli. Jokaiselle ohikulkijalle annettiin kirjamerkki (jos vain huolivat) ja toisena päivänä intouduttiin jakamaan niitä jopa ovilla.  

Kaksi kuumaa markkinapäivää hujahti nopeasti ohi. Myynti ei huimannut päätä, mutta kohtaamisia oli paljon. Ilahduttavan paljon lapsiperheitä oli tullut paikalle. Jopa Lappeenrannasta ja Lemiltä oli kävijöitä. Julkkiksia pääsi bongaamaan: Claes Andersson, Jörn Donner, Anna Kortelainen, Erkki Tuomioja, Panu Rajala jne... viisaita puhuivat kaikki. Kun meni taukotilaan siellä saatoi istua kahvikupin ääressä Kaj Chydenius.

Ja se kirjamäärä! Kädet piti pistää taskuun ja rahapussi jättää asuntovaunuun. Kirjanystävälle oli kaikkea tarjolla. Kirjasaalista riitti jokaisen makuun.

Kirjojen lumo, hyvä yhteishenki ja monet kohtaamiset esittelypöydän ääressä, telttaravintolan lohisoppajonossa tai leirintäalueen keittiöpisteessä jättivät hyvän mielen.

KIRJOJEN KANSSA KELPAA KULKEA!


 - Hilkka | Kommentoi



 Tule tapaamaan lastenkirjailijaa!
15.05.2010 08:28 | Hilkka

Keiju ja Matikainen, Samppa ja Suhonen, Welho van Allen, Kuinka hirvi sai sarvensa ja Vanhan kirkon satukirja
 
Mitä ne ovat?
 
Tule kuuntelemaan lastenkirjailija Satu Kanalaa
6.6.2010 klo 14:00-16:00 Taavettiin osuuspankin kerhohuoneelle.
 
Petäjävedellä asuva Sari kertoo silloin yo. satukirjoistaan ja muusta tuotannostaan. Lisätietoja kirjoista osoitteessa www.amusantti.fi
 
Tilaisuuden tarjoaa Kirjoittajapiiri Kursiivi ja Suomen Maakuntakirjailijat ry
     

( Päivitetty: 15.05.2010 08:33 )

 - Hilkka | Kommentoi



 Jälkimakuja
19.04.2010 08:56 | Hilkka

Vuosi on jo pitkällä ja naistenpäivän Runolounaastakin on jo melkein kuukausi, mutta jälkimaku säilyy.

Seurakuntakeskukseen oli tullut paljon väkeä, enemmän kuin edellisenä vuonna. Miehiäkin oli mukavasti saatu mukaan. Kirkonmeno oli kaunis, kuoro lauloi ja ehtoolliselle oli jonoa.

Kinkkukiusausta, salaattia, leipää ja juotavaa. Jokunen lähti pois. Meitä oli niin paljon, että runoilu siirrettiin seurakuntasalin puolelle.

Anneli aloitti Eino Leinon Marjatan laululla. Runot soljuivat taidolla ja tunteella. Anja: Anja Porion Lapseni pieni, punaposkimarjani ja Tiimalasissa vaikea vika. Anneli jatkoi Irja Hiironiemen Valinnalla.

Anjalla edelleen Porion Anjaa: Menen sanattomaksi ja Äkkiä muistan äitini kädet. Anneli kertoo Eeva Kilven sanoin Herra sinä tiedät, Kaarina Huhtisen Miten mummu kestää ja Eeva Heilalan Viimeiset vasikat. Anja lisää Eeva Heilalaa: On se sitten mukavaa.

Viimeinen jakso alkaa Annelin kertoessa tokaisuja Lasten suusta. Anja Lasse Heikkilän tuntemuksia, kun Aamuisin seison kylpyhuoneessani. Annelin Eeva Kilven Laulu rakkaudesta soljuu mestarin mukaisesti. Anja sanoittaa Bo Carpelanin Pää tallella ja Anneli lopettaa runolounaan Anne Piispan runoon  Tiedänhän minä.

"Tiedänhän minä, että Jumala loi Aatamin, mutta kaikki muut miehet ovat naisten tekemiä."

Kursiivin naiset Anneli ja Anja tekivät meille nautinnollisen runolounaan.

Herkutteluhetken lopuksi juotiin kirkkokahvit.


( Päivitetty: 24.04.2010 18:58 )

 - Hilkka | Kommentoi



 Kursiivin Kasvot vuonna 2009
27.12.2009 11:09 | Hilkka

Kirjoittajapiiri on enemmän kuin jäsentensä summa.

On ilo kuulua piiriin, joka muutaman päivän varoitusajalla rakentaa paikallislehteen joulusivut. Luumäen Lehden Kynä ja Muste-palsta tämän vuoden joulunumerossa on kaunis ja monipuolinen. Sen sai aikaan taas kerran Kursiivi. Galina muisteli omassa tarinassaan ensimmäistä Kynä ja Muste-palstaa. Luumäen Lehden ja Kursiivin yhteistoiminta on saanut aikaan monia lukuisia sivuja.

Kursiivi saa kasvot paikallislehden sivuilla. Meidän juttuja luetaan, joku on sanonut, että jopa odotetaan. Se on mukavaa! Kirjoittaja tarvitsee lukijoita ja kannustajia. Kirjoittaja tarvitsee rohkeutta julkaista tekstejään. Niitä on Luumäen Lehti antanut meille. Ilman "juttupohjaa" olisi antologioita ollut paljon vaikeampi tehdä ja levittää.

Toki kirjoittajapiiri tarvitsee myös monipuoliset kirjoittajat. Kursiivissa jäsenet osaavat myös valokuvata, esiintyä, leipoa jne. Ja mikä tietysti tärkeintä, olla toistensa tukena. Sellainen piiri jää eläväksi.

Vuosi 2009 on pian muistoja. Yksi niistä on Hannulan Petrin kirjoittajakoulutus alkuvuodesta. Petri jätti jälkeensä paljon materiaalia, joihin voi palata, kun kaipaa kurssimuistoja.

Toinen lämmin muisto on yhteinen teatterimatka Imatralle. Koski kohisi ja maailma oli toinen Hirvisaaren Lailan kirjan teatteriversiossa. Kirjoittajan maailma saa väriä toisen kirjoittajan teksteistä.

Kurssivin jokainen jäsen vetää ryhmää ja saa samalla ryhmältä tukea omaan kirjoittajanmaailmaansa. Seuraavaan kokoukseen on Galina ehdottanut kirjoittamisaiheeksi tämän oman ryhmämme 10-vuotista taivalta.

ONNELLISTA VUOTTA MEILLE KAIKILLE JA KUNNON KURSIIVILLE!


 - Hilkka | Kommentoi



 ELÄMÄN SYTTYPUITA JA VIRSTANPYLVÄITÄ
05.10.2009 08:12 | Hilkka

Toivo Laakson ja Risto Urrion Kotalahden kurssilla jaettuja ohjeita:

Oheista luetteloa voit käyttää tukena, jos päädyt kirjoittamaan omaelämäkertaa tai muisteloa.

Elämäntarinan kirjoittaminen lisää itsetuntemusta ja kohentaa itsetuntoa. Elämänhaluun sillä on todettu olevan hyvin positiivinen noste. Samalla annat ajatuksia ja tietoja läheisillesi ja muille kanssaihmisille. Ennen kaikkea Sinulla on mahdollisuus tehdä oikeutta itsellesi ja tunteillesi.

- vanhemmat ja isovanhemmat >>> suku

- syntymäkoti (kodin kuvaus, paikkakunta jne.)

- yksilön ja ympäristön välinen suhde

- omat sisarukset (erilaiset muistikuvat)

- syntymäaika (kuulo- ja luulopuheet)

- evakkoon lähtö, evakkopaikat Karjalan pojilla ja tytöillä

- muilla kokemukset evakoista

- sotavuodet 1939-45

- merkittävät sukulaiset

- lapsuudesta mieleenjääneet tapahtumat/kiintoisat henkilöt/ystävät koko elämän   varrelta

- kouluun meno

- rippikoulu/armeija

- jatko-opiskelut

- ensirakkaus/mieleenjäänyt ihmissuhde

- muutto kotoa

- paikkakunnan vaihdot (sopeutuminen uusiin oloihin)

- läheisen ihmisen tai sukulaisen kuoleman jälkeen hänen elämänsä muistelu

- oman elämän suuret ilot ja erikokoiset surut, kipupisteet

- hautakivet kertovat (valokuvat hautakivistä sitovat henkilön omaan aikaansa)

- oma perhe (poikamieselämä, lapset/lapsenlapset, mahd.seuraavia sukupolvia)

- uusioperhe

- työura

- harrastukset (lapsuus, nuoruus, työikä, eläke....muutokset?)

- eläke/sairaudet

- matkustelu

- valokuvat kertovat

- muut dokumentit, itseä koskevat tai omaa sukua

- erilaiset stoorit elämän varrelta, itsekoettuja tai toisen kertomia (näillä voi vaikkapa aloittaa)

Kari Suomalainen (1920-1999) sanoi: "Yksi hyvä viiva kertoo enemmän kuin tuhat anoppia"

Samoin yksi hyvä kuva kertoo paljon arvokasta lähihistoriaa, usein enemmän kuin monta sanaa. Oma piirustus tai kirjoitus lapsuus- tai nuoruusajalta on oiva lisä, piristävä dokumentii.

Älä pelkää tunteita ja arvojen käsittelemistä. Älä pelkää unohtavasi. Ole persoonallinen. Kuvaa itseäsi suhteessa muihin. Ota huomioon toiset ihmiset, arvosta heitä. 


 - Hilkka | Kommentoi



 Vinkkejä elämäkertakirjoittamiseen
24.08.2009 07:55 | Hilkka

* Aloita kokoamalla monenlaista aineistoa tarinaasi varten:

- päiväkirja, kalenterit, lehtileikkeet, nauhuri

- tietokoneen kansio, valokuva-albumi

- kenkälaatikko (irtopaperit ym.muistilaput

* Jos mahdollista käytä tietokonetta. Voit hahmotella samalla taittoa, sivujen muotoa

* Kirjoita nopeasti, korjaa hitaasti. Kun tarinaa on tuloillaan, unohda välimerkit ja kieliopit

* Ei liuskoja täyteen ahtamalla. Reilut marginaalit ja rivivälit korjauksia ja lisäyksiä varten. Jos kirjoitat käsin, mahdollisimman selkeällä käsialalla

- Vain toiselle puolelle liuskaa tekstiä. Vasen suora paras jälkikäsittelyä silmällä pitäen. Eli:

- Liuhuva oikea laita tekstissä! (ei tunnu liian pian liian valmiilta) Tasaukset tehdään vasta taittovaiheessa.

- Sisennökset eivät välttämättömiä alkuvaiheessa. Selkeyttävät lukemista, mutta haittaavat kirjan valmistamista

- Tyhjä riviväli vain kun alkaa uusi luku tai tekstissä aika tai paikka muuttuu.

- Oma nimi ja päivämäärä aina tekstin alkuun (eteenkin kirjoittajakursseille ym.teksteihin)

- Sivunumerot voi laittaa vaikkapa käsin

* Suositellaan enintään puolitoista tuntia kerralla kirjoittamista

* Valitse aika, joka tuntuu sopivan parhaiten. Jollekin sopii yö, toinen on energisimmillään klo 6:00 aamulla.

* Muistiinpanovälineet yöpöydällä.Yö on usein luovien ajatusten auvoista aikaa.

* Lue välillä ääneen omaa tekstiä. Siitä löydät paremmin oman tyylisi, ja samalla voit tarkistaa tekstin.

* Etsi vanhoja valokuvia. Kuvat ja piirrokset elävöittävät tarinaa.

* Lue paljon elämäkertakirjoja

* Aseta työlle ajallinen tavoite. Liuskatavoite jokaiselle päivälle.

* Keskustele hankkeestasi sen eri vaiheissa läheisten ja ammattiihmisten kanssa.

* Älä kalastele tekstillä kenenkään suosiota. Älä maksa kalavelkoja kirjoittamalla, mutta älä myöskään ujostele. Unohda kirjoittamisen pahin este, eli mitähän se ja se tästä ajattelee....

* Ole rehellinen! Myös ikäviä asioita täytyy voida kirjoittaa. Jos on liian kiusallinen asia, voit muuttaa nimiä. Rehellinen valehtelu käy muussakin kuin fiktiivisessä tekstissä.

* Käytä nauhuria, jos mahdollista, jäävät äänetkin talteen.

Lähde: Kai Vakkuri: Näin kirjoitat oman elämäsi tarinan, BSV Kirja 2005

            Kirjoittajakurssi Lemin Kotalahdessa 14-16.8.2009/Toivo Laakso - Risto Urrio

EI SITTEN MUUTA KUIN ELÄMÄKERTOILEMAAN - ILOISTA KIRJOITTELEMISTA MUKAVAN MATERIAALIN KANSSA! AIHE ON LÄHEINEN - JOKAINEN ON OMAN ELÄMÄNSÄ ASIANTUNTIJA.


 - Hilkka | Kommentoi



 Elämäkertakurssilla Kotalahdessa
16.08.2009 13:44 | Hilkka

Joka kesäinen Kotalahden kurssi on takana. Kouluttajina olivat vanhat tutut Risto Urrio ja Toivo Laakso. He eivät enää esittelyjä kaipaa. Taattua tietoa komean laulun kera.

Nyt oli mukana trioa muodostamassa vielä Pauli Laakkonen Jyväskylästä. Hänellä on vankka kokemus elämäkertakirjoittajana ja mahtava pino oli mukana muutakin julkaistua aineistoa. On näytelmiä, muistelmia, kertomakirjallisuutta ja antologioita.

Kurssin loppumetreillä tutustuttiin vielä Teppo Kulmalaan. Hänellä on meriittiä monipuolisena kirjailijana ja toimittajana. Syksyllä ilmestyy hänen uusin kirjansa Tupakoiva Kala. Kustantajan, Edico Oy:n sivuilta löytyi esittelyäkin.

Opettajien luvalla laitan tähän kurssimme keskeistä antia meidän kaikken luettavaksi ja innoitukseksi omalla elämäkerrallamme.

KERROTUKSI TULEMISEN KAIPUU - sanastoa ja hajatietoa (koonnut Risto Urrio, 2009)

Biografia = elämäkerta

Modernin biografian muoto on syntynyt jo 1700-luvulla, ja erityisesti 1800-luvulla lajityyppi kukoisti. Tuolloin myös muut elämäkerrallisen ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen muodot, kuten omaelämäkerta, päiväkirja ja muistelmat olivat suosiossa ja jatkavat yhä kulkuaan.

Elämäkerta voi olla akateemisesti kirjoitettu tieteellinen tutkimus, tai populääri, muiden  teoksiin perustuva elämänkuvaus. Se voi olla myös romaanin muodon saanut elämäntarina. Esimerkkinä: Hannu Mäkelä: Mestari (Eino Leino), Rakel Liehu: Helene (Helene Schjerfbeck), Helena Sinervo: Runoilijan talossa (Eeva-Liisa Manner)

Nykyisissä elämäkerran kirjoittamisen tavoissa löytyy neljä tyyppiä:

ELÄMÄNTYÖBIOGRAFIA- keskittyy ennen muuta henkilön työhön ja uraan

PSYKOLOGINEN BIOGRAFIA - hakee selityksiä yksilön toiminnalle esim. lapsuudesta ja tarkastelee yksilön kehitystä

EKSISTENTIAALINEN BIOGRAFIA - pyrkii hakemaan yksilön elämän ydintä, sitä suurta elämänprojektia, joka selittäisi yksilön valintoja ja näyttäisi, miten yksilö on ratkaisuut tiettyjä eettisiä ja eksistentiaalisia kysymyksiä omassa elämässään

KOLLEKTIIVIBIOGRAFIA - analysoi jotain laajempaa ryhmää, jota yhdistää jokin tietty tavoite tai elämäntehtävä (esim. tietty kirjailijaryhmittymä, taitelijaryhmä tai poliittisen aatteen ympärille asettautunut ryhmä)

ON MYÖS ELÄMÄKERTOJA, joissa on lähinnä vain kasattu tietoa henkilön elämästä syntymästä kuolemaan ja esitetty tiedot vailla näkemystä tai tulkintaa elämäntarinasta.

Toisaalta on runsaasti esimerkkejä tulkitsevasta elämäkerrasta, jossa henkilön elämästä luodaan narraatio (kerronta) ja samalla asetetaan se laajempiin yhteyksiin. Tulkintaa rakennetaan usein suhteessa johonkin elämän yksittäiseen tapahtumaan, jonka katsotaan määrittäneen henkilön elämää.

Omaa elämää voi tutkailla myös hengellisestä näkökulmasta tai intohimoisen harrastuksen, urheilun, politiikan tai taiteen elämälle luovuttamista huippuhetkistä, vuosista ja vuosikymmenistä.

OMAELÄKERRASTA saatta tulla HENGÄSTYTTÄVÄ PIKAJUOKSU, jos sataan tai kahteen sataan sivuun ängetään vauhdilla koko elämä syntymästä kirjoitushetkeen saakka.

Pitää muistaa ja malttaa välillä pysähtyä kuvaamaan jokin kiintoisa tapahtuma tarkemmin. KRONIKKATYYPPINEN OMAELÄMÄKERTA kuvaa ihmisen elämää suhteessa aikaan ja maailmaan. Voi keskittyä vaikka tiettyihin vuosiin, sotavuosiin, opiskeluvuosiin, perheen elämään lasten syntymästä poislentoihin.....

KOKO ELÄMÄÄ EI KUKAAN KOSKAAN MISSÄÄN PYSTY KOKONAAN KIRJOITTAMAAN! 

ÄLÄ PYRI TÄYDELLISYYTEEN, JOSKUS PARAS ON HYVÄN VIHOLLINEN!!

PS. Nämä mietteet aluksi. Kirjoitan aiheesta myöhemmin lisää.


( Päivitetty: 17.08.2009 11:30 )

 - Hilkka | Kommentoi



 Kesäteatteriin Imatralle
03.06.2009 11:02 | Hilkka

Kursiivin kesäteatterimatkan kohde Imatran kesäteatteri esittää tänä kesänä Laila Hirvisaaren romaaneihin perustuvan kantaesityksen

VUOKSEN HELMI

Vuoksen Helmi on toivottu ja odotettu, itsenäinen jatko-osa Imatran kesäteatterissa vuonna 2007 nähdylle Kruununpuisto-näytelmälle. Vuoksen Helmi perustuu Laila Hirvisaaren kahteen viimeisimpään Imatra-sarjan romaaneihin, Grand hotel ja Vuoksen Helmi.

Suomen suuriruhtinaskunnassa kuohuu, niin myös Imatralla. Venäläistämis- ja sortotoimet Venäjän taholta aiheuttavat vastarintaa ja työväenliike jatkaa esiinmarssiaan. Vuoksen helmessä seurataan imatralaisten ja Valtionhotellin henkilökunnan sekä vieraiden elämää. Valtionhotelli on saanut uuden johtajan, jonka menneisyydestä kukaan ei tunnu tietävän mitään. Hotelli täyttyy edelleen pietarilaisista vieraista ja englantilaisista aatelisista.

Julia Morton on vuokrannut perheelleen Valtionhotellin läheltä kesänviettopaikan, mutta Rauhan pensionaatissa majailevat venäläiset runoilijat kiinnostavat häntä kovasti. Kutsu Terijoelle avaa Julialle uuden maailman ja keskustelut pietarilaisten taitelijoiden kanssa avaavat  Julian silmät uudella tavalla näkemään Suomen ja Venäjän erot.

Ritikanrannassa riittää ihmisten kohtaloissa mietittävää, eteenkin kansanedustajaksi nousseen Vilma Haikalan elämä käänteineen nousee tarinan keskipisteeseen.

Rooleissa mm. Pekka Autiovuori, Marjukka Halttunen, Pertti Roisko, Tarja Markus, Vintte Viitanen ja Teatteri Imatran omat näyttelijät.

Laila Hirvisaaren romaanien pohjalta dramatisoinut Helena Anttonen, ohjaus Helena Anttonen.

(Teksti Kaakon Teatterit-julkaisusta no 01/2009)


 - Hilkka | Kommentoi



 Kirjailijayhdistys Paltta ry:n matkalla
25.04.2009 09:03 | Riitta Komi

Kulttuuria yli rajojen
 
Suomen-, karjalan- ja vepsän kieliä vaaliva Petroskoi Äänisen rannalla otti 9-henkisen  Palttalais-ryhmämme vastaan keväisessä asussaan torstaina, huhtikuun 2. päivän iltana. Siis yhtä kuraisena kuin Kaakkois-Suomikin. Perillä, 12 tunnin matkanteon, yli 500 kilometrin ja lähes mahdottomien tieosuuksien jälkeen ylitimme Gogolin sillan ja kaarsimme ”Lososinskaja”-hotellin pihalle. Rakennus muistutti suurta, keltaiseksi maalattua heinälatoa, mutta osoittautui sisätiloiltaan siistiksi ja uudistetuksi.  Oli pakko hetken hengähtää ennen iltamurkinaa Lenininkadulla.
 
Perjantai-aamupäivän sovittu vierailu Carelia-lehden toimitukseen ylitti kaikki odotukseni. Rupattelu sujui leppoisasti kotikielellä ja päätoimittaja Robert Kolomainen kertoi vuonna 1928 perustetun lehden historiikista. Lehtihän kantoi aluksi nimeä Punalippu, mutta sai nykyisen nimensä vuonna 1990. Julkaisu käsittelee laajasti eri osa-alueita: taide, historia, kulttuuri, proosa, runous, kirja-arvostelut jne. Huomasin, että helmikuun numerossa on ”kerdomus” myös karjalan kielellä. Numeroita ilmestyy vuodessa 10 ja se on mielestäni paljon, sillä lehtihän on 160-sivuinen kirjanen.
                         Toimittaja Johannes Hidman sekä runoilija, kääntäjä ja oikolukija Irma Hidman esittelivät omaa osuuttaan. Ihastelimme upeaa kaksikielistä Kalevalaa – käännetty sekä venäjäksi että karjalaksi ja myös Lasten Kalevalaa. Toimitusneuvostoon kuuluva runoilija Armas Misin (Hiiri) esitteli runokirjojaan ja lapsille suunnattua Kalevala-aiheista CD-levyä, jossa on 12 laulelmaa venäjäksi.  Kieltä opiskelevana sain sen häneltä lahjaksi.
Saimme kuulla, että lehden levikki on enää alle 1000 ja se on edelleen hiipumaan päin, joten lisäsimme sitä viidellä uudella vuositilaajalla. Alkuvuoden kolme numeroa ostimme suoraan toimituksesta. Hinta vallan huikea: 60 ruplaa eli nykyisen huonon kurssin vuoksi vain 1 euro ja 37 senttiä kappale. 
                         Tuliaisiksi viemämme suomenkielinen kirjapino otettiin kiitollisuudella vastaan. Joukossa oli myös omia julkaisujamme. 
                         Aunuksenkarjalainen Linda näytti vielä ATK:lta lehden kotisivut ja mm. päätoimittajaluettelon, josta mieleeni jäi vuonna 1991 Lappeenrantaan muuttanut Santeri Pakkanen. Hänen aloitteestaan vuonna 1987 julkaistiin lehden ensimmäinen teemanumero, joka oli omistettu Inkerinmaalle. Listalta osui silmiini myös Komin tasavallan erikoisnumero vuodelta 2002. Toimituksessa oli niitä jäljellä enää kaksi kappaletta, joista toisen sain omakseni. Myöhemmin olen ahminut sitä mitä suurimmalla mielenkiinnolla – varsinkin sen historiallista osiota. Olin juuri lukenut Solzhenitsyn Vankileirien saariston ja nyt Carelia-lehdestä ymmärsin, minne äitini suku oli kadonnut. Komiin, siis Vorgutan vankileireille saapui 1930-luvun alussa joukoittain omaisuutensa pakkoluovuttaneita inkeriläisiä talonpoikia, kulakkeja.  Mihail Rogatsev kirjoittaa artikkelissaan: ”Toivoisin hartaasti, ettei Komin seudun eikä yleensä Venäjänkään historiassa olisi ollut tätä sivua.”
                          
Keväinen Petroskoin aurinko porotti täydeltä terältä, kun kiiruhdimme seuraavaan tapaamiseen. Portilta ”ohrana” eli vartija johdatteli seurueemme Karjalan TV:n ja radion mammuttimaiseen rakennukseen, laitoksen toimitusjohtaja Aleksandr Jeremejev taas omaan työhuoneeseensa. Hän vastaa Karjalan radion ja television kansallisista lähetyksistä. Seuraamme liittynyt Reino Rugojev taas toimii uutislähetysten päätoimittajana, työkielenään suomi.
                         Liian viralliseksi ei vierailumme päässyt täälläkään muodostumaan, joten oli helppo vitsailla ”Karjala takaisin” -vouhotusta. Reino kertoi, että heillä kulkee kasku, jonka mukaan Karjalan tasavalta julistautuu itsenäiseksi viideksi minuutiksi, julistaa heti sodan Suomelle ja antautuu välittömästi.
                         Ryhmämme neljää julkaissutta haastateltiin yksitellen studiossa. Haastattelu kesti n. 20 min, jonka lopuksi luimme otteita kirjoituksistamme. Itse valitsin luontoaiheisen Saari-runoni Kursiivin antologiasta Ja tulin tarhaan.  Myös Reinon TV-haastattelu oli siinä määrin leppoisa, että oli helppo unohtaa kamera. Hän vei sen läpi loistavalla ammattitaidolla. Venäläinen tapa käyttää samanaikaisesti etunimeä ja teititellä tuntui kotosuomea puhellessa silti vieraalta.
                         Tsaijua hörppiessämme harmittelimme, että olemme jo liian kaukana, kun editoidut haastattelut tulevat eetteristä seuraavana maanantaina. Mutta Karjalan kanta-asukkaillehan nuo lähetykset on suunnattu. Aleksanterin sanoin: ”Niin kauan kuin elävää kieltä kuulee radiosta, myös kansa säilyy hengissä.” 
 
Ehdimme vielä tutustua taidemuseon kokoelmiin kaupungin keskustassa. Pietarin matkoilta olin oppinut, että kuvausluvan lunastamalla saa räpsiä kameralla mielin määrin. Klassisen maalaustaiteen ihailijana oma taidekokoelmani on paisunut satoihin otoksiin. Täältä jäi erityisesti mieleeni Poika ja olkihevonen, Enkeli ja Neitsyt Maria lähteellä sekä lukuisat kylämaisemat.  
Perjantaina suuntasimme kaupunkikierrokselle, jonka oppaana toimi petroskoilainen suomenkielen opettaja Irina. Hän oli muutenkin seurassamme aina, kun koulutoimiltaan ehti.
                         Äänisen rannalla kävimme tervehtimässä Otti Ville Kuusisen patsasta ja jatkoimme kierrosta rantakatua pitkin. Monet maat ja kaupungit olivat lahjoittaneet veistoksia Petroskoille, jotka kaikki oli sijoitettu tänne. Ystävyyskaupunki Varkaus oli lahjoittanut nuoren suomalaisen naiskuvanveistäjän teoksen ”Ystävyyden aalto”. Omasta mielestäni ehkä hieman liian modernia.
                         Ohitimme liikuntatalon, jossa oli myös uimahalli ja saavuimme kirjastoon. Viehättävä esittelijätyttömme puhui hyvää suomea ja tutustuimme kaikkiin osastoihin. Suomen osastolta löytyi myös harvinaisuuksia ja laaja kokoelma maamme kirjallisuutta. Täällä olisi viihtynyt pitempäänkin.
 
Inkeri-liitossa keskustelimme Karjalan tasavallassa ilmestyvistä lehdistä. Karjalan Sanomien tilaajamäärä on supistunut vuosi vuodelta, koska osa tilaajista on muuttanut Suomeen ja tilaukset hiljalleen vähentyneet. Myös Aunuksen karjalankielinen Oma mua taistelee olemassaolostaan. Johtuneeko siitä, että kotikielenä suomea ja karjalaa käyttäviä on enää vähän, toisena kielenä ne vielä ovat elossa. Lapsillekin on oma suomenkielinen lehtensä Kipinä. Suomalaisuus ja karjalaisuus elää pienen, mutta aktiivisen ryhmän varassa. Samaa taistelua käy myös suomalainen teatteri. Kaikilla on yhteinen huoli, taloudellisuus.
 
Ortodoksikirkkoon jäi aikaa vaivaiset 10 minuuttia. Ehdin kuitenkin ostaa ikonin ja sytyttää kaksi tuohusta. Kaunista.
 
Nukkemuseo sai ajatukset vanhojen uskomusten, taikauskon ja perinteiden äärelle. Esittelijämme pahoitteli sitä, ettei oikein muistanut kaikkia suomalaisia sanoja ja oli juuri palannut äitinsä syntymäpäiviltä. Perinteiseen venäläiseen juhlaanhan kuuluu lukuisat maljapuheet ja myös ne maljat. Esitelmä meni kuitenkin hyvin ja tutustuimme pirtin, saunan ja riihen maahisiin, veden Ahtiin ja muihin pikku kodin piirissä vaikuttaviin olentoihin. Näyttely oli upeasti rakennettu värikkäine nukkeineen ja eteisessä seisovine elämän puineen. Heitimme kolikkomme toivomuskirstuun.
 
Tämän kaiken jälkeen olimme melkoisen puhki. Kauppoihin ei jäänyt aikaa, mutta ei enää voimiakaan. Ensi kerralla sitten.
                         Poksautimme muutaman samppanjapullon ja valmistauduimme päätösillallisille, jotka olivat Pohjola-hotellin yökerhossa. 10-henkinen ryhmämme (Irina oli tietenkin mukana) nautti täydellisen ja loistavan illallisen asiaan kuuluvine maljoineen. Niistä rohkaistuneena pidin oman puheeni koko upealle ryhmällemme ja lahjoitin Irinalle veljeni serigrafiatyön muistoksi vierailustamme. Hän, kuten puheenjohtajammekin, oli nähnyt paljon vaivaa matkamme onnistumiseksi. Tanssiaisten ja viimeisen valomerkin jälkeen palasimme hotellillemme pikkutunneilla.
 
Aamu ei ollut paras mahdollinen, vaikka keväinen sää sitä olikin. Paluumatka alkoi ja hyvästelimme Irinan. Vasta kotona muistin, että se oli hänen nimipäivänsä. Edesmennyt ystävättäreni oli hänen kaimansa.   
                         Kuoppaiset tiet Wärtsilään asti kävivät peffan päälle, mutta iloinen seurueemme jaksoi hullutella. Matkalla pysähdyimme Prääsän kyläkauppaan, josta löysin Venäjällä usein näkemäni lasisen teekannun. Ostin sen, mutta toiset halukkaat jäivät ilman. Tässä maassa kaupoissa on paljon tavaraa, mutta vain yksin kappalein.
                         Vähän myöhemmin toisen kyläkaupan pihalla oli myynnissä aamulla teurastetun sian ruho. Avonaisen takakontin ja ruhon edessä oli puulava, vaaka ja kirves. Kolme nuorukaista oli myyntihommissa. Ryhmämme ”veistäjä” olisi halunnut ostaa erikoisen kirveen, mutta se ei ollut myynnissä. Venäjäksi solkkasimme niin, että pojat kaivoivat autostaan vodkapullon ja mukit. Nostimme maljoja toveruudelle.
 
Rajamuodollisuudet sujuivat ihmeen helposti. Ryhmämme kokoontui puomin toisella puolella ja nousi autoon.  Minä päätin kävellä 100 metrin päässä olevaan tax- free-myymälään. Olin jo puolivälissä, kun kuulin rajavartijan huudon. Hetken mietin, että kipaisenko juoksuun, mutta en uskaltanut. Kiltisti palasin takaisin ja selitin venäjäksi mistä autosta olen. Sehän seisoi tax freen edessä. Minut passitettiin odottamaan rajavyöhykkeellä ja hetken käväisi mielessäni Siperian laajat tundrat. Passinikin olin viskannut auton etupenkille. Mistä olisin voinut tietää, ettei raja-alueella saa kävellä. Viskaalit neuvottelivat hetken ja antoivat minun lopulta mennä. Harvoin olen astellut niin kepein askelin.
 
Keväinen aurinko oli laskemassa, kun saavuimme Lappeenrantaan. Kaksi meistä jäi tänne, seitsemän muun matka vielä jatkui.
 
                                                                                          Riitta Komi
 
 
 
 
 

 - Riitta Komi | Kommentoi



 POETRY SLAM MIEHIKKÄLÄSSÄ 15.3.2009
19.03.2009 12:56 | Kirsti Paakkanen

Voittoisa kursiivilainen Kirsti kertoili kisatunnelmistaan seuraavasti:

Poetry Slami'ssa, runokilvassa ei olla kulmat kurtussa hapannaamoina. Siellä kilpaillaan hymy huulessa leikkimielellä. Sanat, säkeet, runoiksi syntyneet kirpoilee kielellä. Runotaide, riimit ja kirjoitus on kilpailijoiden rakas harrastus. On runoja rustailtu, korjailtu monet kerrat. Ne osattiin ulkoa ja tunteella tulkita. Silti kuitenkin jännittää, kun omia runoja esittää.

On kilpailunkulku seuraavanlainen; siihen osallistua sai mies tai nainen vain omilla runoillaan. Vaan hei, missäs ne miehet taas luurailee? Tytöt jo timmissä kuosissa ääniään availee. Meitä kuulemaan tulleesta yleisöstä perin naisvoittoisesta, valitaan pätevä tuomaristo. Pietiläisen Petri on, juontaja verraton. Pian viisi valinnut hän tuomareita on, heille tarkat ohjeet antanut ja kynän ja kansion. Kyllä tuomarit suuren vastuun kantaa, kun arvostelunsa antaa vain kerta kuulemalta.

Nyt huima pudotuspeli alkaa. Esiintymisvuorot kilpailijoille arvotaan ekalle kierrokselle. ken siinä vähiten pisteitä saa, hän finaalin aloittaa ja viimeisenä on kierroksen paras. Jokaiselle aikaa vuorollaan vain kolme minuuttia sallitaan tuomarit valloittaa. Kuten toisetkin, niin minäkin parhaani yritin, kun runoni tulkitsin. Sitten odotin ja jännitin. Ensin uskaltanut en edes katsoa tuomareiden arvosteluja. Ihan huumaannuin, kun numeroita luin ja ihmettelin; näinkö hyvin minä kuulijat tavoitin. Tuli eka kymppi ja toinenkin, yksi ysi ja ysipuolikas, taas kymmenen. Oh, mikä numerosarja voittoisa, kun on arvosteltu teksti ja lausunta.

Tässä on kilpailun kärkikaartia. Oli neljäs Irma Notkola, kiri pronssille Punkkisen Galina. Toi Taavettiin hopean Romun Anjuska ja voiton vei Paakkasen Kirsti runollaan Vaarin uni. Nämä tytöt kuuluvat Kursiiviin Paltan kirjoittajapiiriin, se toimii Taavetissa.

Monin kättelyin, kiitoksin päättyi kilpailu tämäkin, siinä tummat ja iloiset runojen tunteet ovat atmosfääreihin kiirineet.

Kotimatkalle lähdettiin ja päätettiin mennä semifinaali Kotkan Alberttiin. Vaan enpä enempää kerrokaan, tee runo ja tule lausumaan.

VAARIN UNI
 
Häilähtää tuvan lattialla syysauringon läike,
hetken viipyy, tavoittaa kasvot vanhuksen,
ihmisen unen takaa.
Keinutuoliinsa on vaari nukahtanut kasvoillansa uurteet syvät.
Sylissään kädet kyhmyiset, rukoukseen liitetyt.
Hymynhäivä huulillaan nyt näkee unta.
 
On nuori hän, voimissaan.
Vaimon kanssa iloiten taas korjaa kypsää viljaa.
Viuhuu sirpit, viikatteet, nousee kuhilaat.
Käy laitumella karja kellot kilkattain.
Haassa Hallikoira haukkumalla lampahia paimentaa.
Ja nuori kukko rehvakkaasti tunkiolla kanojansa kosii, komentaa.
 
Lapset kissan kanssa peuhaa pientareella.
Mies heitä hellyydellä katselee
ja väsymyksen unohtaa.
On onnellinen hän.
Taas on päivän työnsä saanut päätökseen
ja tyytyväisin mielin kotiin kiiruhtaa.
 
Valonsäde siirtynyt on tuvan taakse.
Unestansa vaari havahtuu.
On tupa tyhjä, vain hämärtyvä hiljaisuus.
 
Kirsti Paakkanen 26.11.2006
 


( Päivitetty: 21.03.2009 09:58 )

 - Kirsti Paakkanen | Kommentoi



 Kymmenen vuotta Kursiivia
31.01.2009 18:02 | Anja

Nyt se on ystävät täynnä. Kymmenen vuotta yhtä Kursiivia. Olkoon siitä kiitos kaikille, jotka olette mukana jaksaneet olla pyörittämässä piiriä tai jotka olette olleet tukemassa toimintaamme.
 
Tammikuun viimeisenä vuonna 2000 kaikki alkoi yhden ihmisen unelmasta, joka oli kutsunut paikalle koko kirjoittavan Luumäen. Kirjoittajapiirin perustamiskokouksessa oli mukana kolmetoista ihmistä. Ensimmäisenä vuonna kokoontumisissa kävi kaikkiaan päälle kaksikymmentä kirjoittajaa. Piirin tavoitteena on ollut kehittää omaa kirjallista ilmaisua, löytää rohkeutta ja innostusta tekstin kirjoittamiseen ja julkaisemiseen.
 
Paljon on kirjaimia liitetty yhteen tuona aikana, ajatuksia hiottu, oppia saatu, paljon on naurettu yhdessä, joskus itkettykin, liikututtu ja liikuteltu tunteita ja pöyhitty muistoja, tavattu Sinistä kynää, teroitettu kynää, ajatusta, päätä ja lausetta. Vuosien kuluessa on julkaistu kaksi kirjaa, lukuisia Kynä ja muste – liitteitä Luumäen Lehdessä, vierailtu koulussa, vanhainkodeissa, lasten puuhapäivässä, osallistuttu lavarunotapahtumiin, järjestetty kirjoittajakursseja sekä kirjallisuus- ja kirjoittajatapahtumia. Huippuhetki oli myös pääsy esille arvostettuun aforismiblogiin.
 
Hienoa on ollut yhdessä tekemisen tahto ja into. Että kun yksi ei jaksa, kun vene välillä ajelehtii ilman perämiestä, niin toinen ottaa veneen haltuun, tarttuu peräsimeen ja vie suunnitelmat päätökseen. Tästä kaikesta kuuluu kiitos jokaiselle.
 
Itse väistyin syrjään neljännen vetovuoden jälkeen. Heinon Pirkko jatkoi ansiokkaasti seuraajana, veti hienosti ja ammattitaitoisesti seuraavan vuoden. Sen jälkeen tuli Hurskaisen Eila vetäjäksemme. Eilan jälkeen on vuorossa ollut vuorovetovastuu. Jokainen on upeasti oman vuoronsa vetänyt. Mattilan Hilkka on kantanut suuren osan viime vuosien toiminnasta. Lämpimästi muistan heitä kaikkia, jotka ovat ohjanneet piiriä hienosti ja ansiokkaasti eteenpäin. Heistä kaikki eivät enää ole mukana. En ikinä unohda sitä valoa, jota te kaikki olette mukananne kantaneet ja tekstien mukana muille jakaneet. Kuin valo sudenkorennon siivillä aurinkoisessa kesäillassa, yhtä kuulas ja lempeä voi olla valo, kun se siilautuu ihmisen kautta.
 
Niin vähän tarvitaan maata toisinaan, missä unelmat voivat kasvaa, missä siemen voi itää. Koskaan ei ole liian myöhäistä, koskaan ei ole liian vähän. Me juhlimme runokurssin merkeissä helmikuussa. Odotamme innolla Petri Hannulaa vieraaksemme. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon, niin monta hyvää hetkeä on ollut. Muitakin kirjailijoita ja runoilijoita on meitä ollut opastamassa: Markku Hattula, Sirkka Laine, Petri Pietiläinen, Toivo Laakso, Risto Urrio ja Irja Sinivaara. Hekin ansaitsevat kiitoksen.
 
Haastankin jokaisen Kursiivilaisen kirjoittamaan aiheesta Kymmenen vuotta tai aiheesta 10-vuotias. Mitä se tuntuu? Mitä on jäänyt mieleen? Millaista on ollut, kun parasta on ollut? Mitä unelmia on jäänyt toteutumatta? Miten tästä eteenpäin.
 

 - Anja | Kommentoi



 Uusi kirjoitteluvuosi 2009
12.01.2009 14:24 | Hilkka

Kursiivin ensimmäinen kuukausikokous oli eilen 11.1. klo 16.00-18.00 entisessä kokoontumispaikassa, osuuspankin tiloissa Taavetissa. Anneli hoiteli kahvitus- ja kahvileipäpuolen ja Irma toi mukanaan maistuvan kaakun. 

Herravieraita meillä oli kaksin kappalein Kirjailijayhdistys Paltta ry:n puheenjohtaja Martti Tahvanainen alias Martin Staffan Kotkasta ja varapuheenjohtaja Risto Talka Lappeenrannasta. 

Mara kertoili meille Palttan tämän vuoden toiminnoista ja esitteli uusinta runokirjaansa "Avattu Karjala".

Meillä on mahdollisuus mennä mukaan Palttan juhla-antologiaan. Aihe ja muoto on vapaa, runo, proosa, pakina tms., tekstiä maksimissaan 10 sivua. Aineisto tulee lähettää toukokuun loppuun mennessä katsastettavaksi Sepän Antille ja Lailalle. Syksyllä antologiakirjoittajille järjestetään erillinen kokoontumispäivä ja Palttan juhla-antologia julkaistaan, mikäli rahoitus järjestyy, vuoden loppuun mennessä.

Palttan vuosikokous on helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa Parikkalassa. Asiasta kirjoitellaan tarkemmin jäsentiedotteessa lähiaikoina.

Kirjalijaliiton Talvipäivät pidetään Rovaniemellä 20.-22.3. Mara ainakin osallistuu. Ehkä jonain vuonna ko.päivät saadaan Kotkaan niin on lyhyempi osallistumismatka.

Paltta tekee kulttuurimatkan Petroskoihin huhtikuun aikana, jos lähtijöitä löytyy tarpeeksi. Ohjelmaa on paljon: suomenkielistä teatteria ja tutustumista paikalliseen televisioon.

Kotalahden perinteiset kirjoittajakurssit pidetään viime kesäisten opettajien Risto Urrion ja Toivo Laakson johdolla elokuun puolivälissä.  

Syyskuun alussa on Adventuren lasti 2009-tapahtuma Kotkassa. Kursiivilaiset ovat tervetulleita mukaan. (Adventure on Pertsan ja Kilun vene ja tapahtuma on yhdistänyt Kotkan alueen kultturiväkeä jo vuodesta 2003)

Risto kertoili SANASammosta. Se on EU:n tukema Leaderhanke, jonka tavoite on kirjoittamisen ja kirjallisuuden harrastamisen tuominen koulujen iltapäiväkerhoihin.

Kerhoissa olisi noin 9-12 vuotiaita lapsia, yhdessä 5 jäsentä. Hanke kestää puolitoista vuotta. Risto on ollut mukana hankkimassa 20 %:n omarahoitusosuutta Projektipäälliköksi kaavaillaan Anu Partasta ja opettajien opettajaksi Sirkka Lainetta. Mukava olisi, jos Luumäen johonkin kouluun saataisiin iltapäiväkerho kirjoittamista harrastaville lapsille.

Käytiin vielä läpi alkuvuoden toimintasuunnitelmaa, josta enemmän Toiminta-osiossa. Helmikuussa on Hannulan Petrin kirjoittamiskurssi, maaliskuussa Miehikkälässä Poetry Slam, huhtikussa antologiatekstien kartoitusta ja toukokuussa mahdollisesti teatteriretki.

Mara kertoi vielä, miten hänen runokirjansa syntyi ja kannusti kursiivilaisia oman kirjan tekoon.

Martin Staffanin runo MISSÄ MENNÄÄN teoksesta Avattu Karjala

Ystävyyden ongessa

kalan koko ei ratkaise

laatu, taitavuus

ja tasapaino

mielenkaiho

tuntemisen

taikuus

sanat ei selityksiä

tuloksena

luottamus

aavistus

missä mennään

ja kenen veneessä

               ollaan


( Päivitetty: 15.01.2009 22:12 )

 - Hilkka | Kommentoi



 SULKEUDU JOULUUN
20.12.2008 14:41 | Hilkka
SULKEUDU JOULUUN
 
Silmät ummistain
on kirkkaampi tähtien tuike
laput korvilla
laulun hartahan selvemmin kuulet
 
Käsirukkasin
on pehmeenpi ystävän iho
suppusuisena
maut aidommat kielelle nousee
 
Nenä tukkoinen
avaa tuoksujen valtakunnat
aistit suljetut
matkalippuna rauhahan mielen
 
Mitä tavoitat
yhä kauemmas loittonee sulta
mistä luovut
kaksinverroin on luonasi sun
 
tämä on yksi runo Timo Mattilan Joulupuu-runokirjasta.Joulukuun tapaamisemme meni hänen Hetki runolle-tapahtumansa yhteydessä. Siellä oli mukavasti kursiivilaisia paikalla ja muutama hyvä jouluinen esitys tuli meidänkin puoleltamme. Ja tietysti Kursiivin tarjoamat glögin  ja piparkakkujen tuoksut lisäsivät tunnelmaa.
Tämä kulunut vuosi piti olla "välivuosi", mitä se sitten tarkoittaakin. Nopeasti se ainakin kului. Tammikuussa "lepäiltiin" Tähtipuu-antologian joulukiireistä. Helmikuussa lähdettiin Annelin ajatuksesta Luumäen vanhainkotiin ystävänpäivävierailulle. Vaikka olen vanhainkodeissa käynyt usein sukulaisiani tapaamassa, ajatus esiinntymisestä oli uusi. Meille esiintyjille jäi hyvä mieli ja kun Suomen Maakuntakirjailijat ehdotti oikein vierailujen sarjaa, se tuntui ihan oikealta ajatukselta. Vierailut Lemin, Miehikkälän, Savitaipaleen ja Ylämaan vanhainkodeissa jäivät mieleen lämminhenkisinä tapaamisina. Yksin niitä olisi ollut raskas tehdä, mutta mukavassa "kursiivilaisessa" hengessä niistä jäi hyvä olo. En lakkaa ihmettelmästä, miten monitaitoisia kursiivilaiset ovat; kirjoittavat, esiintyvät, laulavat, maalaavat, valokuvaat, leipovat, näyttelevät ja askartelevat. Anneli ja Kirsti ovat runotapahtumien ammattilaisia. Aika vähän pitää tapaamisia sovitella, vaikka etäisyydet ovat pitkiä. Toki lapsuuteni maalaiskylässä löytyi samaa yhteisöllisyyttä, mutta kaupunkilaisvuosinani sitä joutui etsimään.
Olen kiitollinen, että olen saanut kulkea Kursiivin matkassa. Kun työelämä jäi taakse ja kotipaikkakunta vaihtui, kirjoittajapiirin välityksellä pääsin mukaan uuden kotiseutuni elämään. Kursiivi kotiutti minut Luumäelle. Tulin mukaan, kun pari vetäjää oli jo luonut toiminnalle pohjaa. Viime vuodet "vuorovedossa" ovat menneet mielestäni ihan hyvin. Eri vuosina on ollut eri asioita päällimmäisinä.
Ensi vuosi  tuo omat kuvionsa. Äitiseura Paltta hakee tekstejä antologiaansa, Luumäen Lehden Kynä ja Muste-sivut ilmestyvät ja tammikuun kokouksessa 11. päivä voimme yhdessä miettiä, mitä seuraavaksi.
Helmikuussa Petri Hannula runoilee kanssamme. Tekemistä riittää. 
Yksittäisistä päivistä kertyy pitkä elämä. Kirjaimista, tavuista ja sanoista saa aikaan vaikka mitä.
Kynttilän valoa, lämpöä, läheisyyttä, lunta, unta ja voimaa uutta jouluaikaan!

 - Hilkka | Kommentit (1)Kommentoi



 Terveisiä Alastarosta
05.12.2008 20:05 | Sirkka Lindell
Hei vaan!
 
Kiva aina kuulla Luumäen suunnalta kuulumisia. Aina välillä puskee ikäväkin sinne, kun täällä lounaassa ei ole auennut kirjoittajapiiriä mihin mennä. Nyt kuitenkin on ovi raollaan, sillä kuunnelmaprojektin myötä pääsin kiinni vetäjiin eikä enää tarvinnut sanoa "pitäkää tunkkinne".
 
Niin, kuulumisia täältä: Loimaalla perustettiin joku vuosi sitten Suomen Kuunnelmayhdistys ry, jolle mm. Tuulaliina Varis toivotteli paikallisen Loimaan Lehden välityksellä menestystä. Tänä alkaneena syksynä yhdistys aloitti kurssiryppään, johon sisältyy tarinan dramatisointia kuunnelmakäsikirjoitukseksi, äänitystekniikan opiskelua ja käsikirjoituksen työstämistä valmiiksi kuunnelmaksi. Ohjaaja tulee Yleisradiosta. Näyttelijät tulevat olemaan paikallisia harrastajanäyttelijöitä.
 
Olen kurssilaisena mukana projektissa, työstämme parityöskentelynä perinnetarinaa, joka on piakkoin valmis. Kuunnelmia valmistuu yhteensä kolme, jokainen on alkujaan perinnetarina. Mielenkiintoista! Tiedoksi teille myös, että tietääkseni parhaillaan on valtakunnallinen kuunnelmankirjoituskilpailu käynnissä.
 
Tänään täällä Alastarolla paistaa aurinko, mittari on kaksi astetta pakkasen puolella ja kaikki hyvin. Vuoden vaihteessa Alastaro liitetään Loimaaseen ja tämä pieni ihastuttava kunta muuttuu kaupungiksi ja sen myötä kaupungin syrjäkyläksi.
 
Toivotan kaikille kursiivilaisille tunnelmallista joulunaikaa ja menestystä ensi vuodelle.
 
Sirkka Lindell
Alastaro
 
ps. sormia syyhyttää kovasti saada kirjoitettua tarinaa Luumäen lehteen mutta pahoin pelkään, etten ennätä kun on se kuunnelmaprojekti..

 - Sirkka Lindell | Kommentit (1)Kommentoi



 Kirjamesuilla
28.10.2008 05:52 | Riitta Komi
 
Onpa kamala syysmyrsky! Olen viettänyt "yöpukupäivän" ja nauttinut siitä, ettei ole tarvinnut lähteä mihinkään. Äänestin ennakkoon.
Eilen olin Helsingin kirjamessuilla kahdeksan muun kanssa. Kolme oli peruuttanut sairastumisen vuoksi. Oli oikein mielenkiintoista, kun en aikaisemmin ole ollut. Kuuntelin Arvi Pertun haastattelun ja kiertelin osastoilla. Ihmisiä vallan tuhottomasti.
Ostin kaksi kirjaa ja ihanan sormuksen! Mitähän se sormus tähän liittyy? Ovat keksineet tehdä sellaisia irlantilaisia kelttikoruja: haltijariipus, onnensolmu, Druidin
parantaja...  Tämä on Taru sormusten herrasta - mahtisormus!
"Yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee..."
En tietenkään voinut kävellä ohi. Tolkien-fani kun olen.
Luulin, että kirjamessuilla on vain kirjoja, mutta siellä oli myös viinejä, juustoja, ruokia, koruja, kortteja, karttoja, pelejä....
Perillä olimme 5,5 tuntia, enkä siinä ajassa ehtinyt edes kiertää koko aluetta, koska tuhrasin aikaani epäoleelliseen. Olisin viihtynyt kauemminkin, vaikka rankkaahan se oli matkoineen.
Nyt siis lepopäivä lueskellen ja kirjoitellen. Kerään voimia kahden viikon  työjaksoa varten. Tosin jo huomisen jälkeen saatan olla uuvuksissa.
 
Laitan tässä ennakkoon tekstini: Yksi päivä hteiskunnassamme.
Aina niistä vaan tulee jotenkin erilaisia kuin on suunnitellut.
 
Hyvää syksyä ilmoista huolimatta!
Terv. Riitta  

( Päivitetty: 28.10.2008 05:59 )

 - Riitta Komi | Kommentoi



 09.10.2008 08:17 | Hilkka

KYLÄSSÄ KOSENKODISSA YLÄMAALLA 8.10.2008

Vanhusten viikko teemalla "Viisas vanhuus" on meneillään, kun suunnattiin Annelin kanssa tällä erää viimeiselle Suomen Maakuntakirjailijoiden ja kirjoittajapiiri Kursiivin yhteiselle senjorivierailulle Ylämaan Kosenkotiin.

Osastonhoitaja oli meitä vastassa ja meitä pidettiin siellä "kuin piispaa pappilassa". Pappi osallistui samaan tilaisuuteen. Aluksi saatiin kinuskipuolukkatorttu-kahvit. Väkeä oli kolmisenkymmentä, melko hyväkuntoisen oloisia kaikki.

Kerrottiin keitä ollaan ja miksi ollaan liikkeellä. Sitten esiintymään: runo Syyspäivän tasaus, tarina Kasvukivuista Hilkalta, Annelin Onnen ohjat, 7 oikein ja risat ja tarina seppä-Joonaksesta. Anneli laulatti "Lehti puusta varisee", hyvin olivat sanat kuulijoilla hallussa. Ylämaalla, kivikunnassa kun oltiin niin seuraavaksi tuli Hilkan runo Kivi kasvaa ja Menneisyyden perintö antologiasta " Ja tulin tarhaan". Yleisö toki tunsi jatulintarhat ja Salpalinjan synnyt. Runotriathonissa oli tällä kertaa vain kaksi esiintyjää, mutta "Spektroliitti"-sanoitus sai ensiesityksensä ja saatiin me yleisöäkin jonkin verran mukaan taputuksiin. Anneli muisteli Pyykkäri-tarinassa sota-aikaa ja naisten työmäärän muutoksia. Eräs katsojista kertoi, miten hänen ensimmäistä pesukoneettaan mainostettiin: "Älä tapa vaimoasi työllä, anna meidän tehdä se puolestasi". 

Pappi puhui lopuksi hyvin kauniisti vanhusten viikon teemasta. Otti meidätkin, kylässä olojat, hyvin huomioon. Muisteli omaa lempiporsastaan ja löysi Annelin runolle "Onnen ohjat" vertailukohdan raamatusta. Ylipäänsä toivoi, että vanhukset muistelisivat omaa elämäänsä ja kirjaisivat tarinoitaan jälkipolville. Juteltiin "Viisaasta vanhuudesta". Loppurukous ja virsi päätti tilaisuuden.

Kosenkodissa oli mukava käydä kylässä. Jätimme sinne vierailumuistoksi Tähtipuu-antologian.

ONNEN OHJAT

Ostin kerran onnen arvan/ arvan aina voittavaisen/vaan ei voittoa valunut/arpaonni auennutkaan/Siitä syömmistyi sisuni,/päätin ottaa onnettaren/ohjakset omiin käsiini/Laadin listan lahjoistani/saatavistani sepitin/numeroin ne näppärästi/nostin nurjalta numeron/Aukesipa aarrearkku/aarreaitta apposilleen/työntyi tuhannet tarinat/loputtomat Luojan lahjat/kaiken kansan kuultavaksi/sekä itselle iloksi.

Anneli Hyyrynen

SEPPÄ-JOONAS

Hän pyyhkäisee paidan hihalla hikikarpalot otsalta. Musta tukka leuhahtaa silmille, paita liimautuu hartioihin.

Ahjo hehkuu ja sirppi alasimella odottaa takojaa. Mutta ajatus askartelee aivan muualla. Naisihmisessä, josta pitäisi tulla emäntä taloon. Uusi emäntä. Toista vuotta on tässä emännättä eletty. Tuli joku paha vaimoa kouristelemaan ja vei hautaan. Hyvän ihmisen, osaavan ja iloisen, nauravan ja laulavan. Nyt olisi naapuripitäjässä leski-ihminen. Kun arvaisi sen tähän ottaa. Ei siinä mitään päälle nähtävää vikaa tunnu olevan, mutta opeteltava se on aina uusi ihminen.

Rovastiltakin kyselin, kun olin naapurin vanhaa isäntää riiheen laulamassa, niin kysyin olisiko hänen mielestään sopivaa ottaa uusi emäntä taloon. Niin rovasti oli sanonut, että ei ole ihmisen hyvä olla yksinään ja että kyllä Joonas sen asian varmasti itse parhaiten tietää. Että kai sitten.

Jokuhan tähän on saatava. Ei tuo pikkupiika kaikkeen kerkiä. Ja sepän töitä on liiankin kanssa. Onneksi on. On mukavaa työtä, likaista ja kuumaa, mutta mukavaa. Näkyy, että tehty on. On onneksi omat pojat paljetta lietsomaan ja ahjotulia kohentamaan. Ja isännät istuvat pajan penkillä pitkät tovit tarinoimassa.

Ja että joskus pistää pyhäset vaatteet päälle ja käy laulamassa jonkun kuolleen laudalle, niin tulee niin puhdas olo, pajakin on kuin pyhättö. Tämän ruumislukkarin viran sain, kun olen aina laulusta tykännyt ja virret melkein ulkoa osannut. Vaimon kanssakin laulettiin kirkkokuorossa.

Laulu se meidät yhteen vetikin. Oltiin nuoria yksissä häissä. Ja kun soittajat olivat ruualla tai muuten huilaamassa niin laulettiin piiritansseja. Ja tämän Vapun kanssa laulettiin niin, että muut jäivät kuuntelemaan. Sitten ei nähty vähään aikaan ja mieleen tuli, että kirjoitan sille kirjeen. Ei se kummonen kai ollut. Jotakin, että "Hyvä Vappu. Tokko muistat, kun Hennalan Matin ja Alasen Maijan häissä laulettiin sinun kanssa, että samassa talossa Hermanni ja Miina yhdessä oli ne palkollisina ja Hermanni sano, että mentäiskös yhteen, minä leikkaan kauran ja sinä sidot lyhteen. Olisihan se lysti jos yhdessä oltais, varmaan me toimehen tultais niin. Minä muistan sinun kauniin lauluäänesi ja muutakin. Tervehtien Joonas Torkell".

Silleen minä kirjoitin, ainakin sen Hermannin ja Miinan laulun. Ja se oli hyvä kirje vissiin Vapunkin mielstä, kun kirjoitti minulle vastaan ja katasteltiin, niin aateltiin, että oishan se lysti jos yhtehen mentäis. Ja hyvin toimeen tultiin keskenämme, rapiasti kolmekymmentä vuotta.

Hyvä on tämmöinen mieluisa työ, menee päivät rattoisammin. Ja ainahan tässä joku silloin tällöin piipahtaa. Nytkin näyttää naapurin Kustaa tulevan. Se heittää katkenneen viikatteen pajan lattialle, istahtaa rahille ja kuivaa hikisen otsansa lakkireuhkaan. - On se osaava mies tämä seppä-Joonas. Kahvipannunkin on tehnyt nuorimmalle tyttärelle myötäjäisiksi. Tuosta viikatteestakin tulee pienessä ajassa kuin uusi ja olisiko rautaa, mikä ei sen pihdeissä moneksi muuttuisi. Mutta se vaimon kuolema otti sen tiukalle. Ei se oikein meinannut saaha sitä lauvalle lauletuks. Nythän se taitaa siitä olla toipumaan päin, kuuluu meinaavan jonkun leski-ihmisen tähän tuovan. Kyllä siitä hyvän miehen joku saa. Ei siitä oikein muuta vikaa löydy, kun ei siitä ryyppykaveriksi ole.

Anneli Hyyrynen

SYYSPÄIVÄN TASAUS

Lampaankäävät kurkistelevat kalliolta/Veden ja ilman lämpö kymmenen astetta/Kuikat kesäosoite Kaakonkulma, Kivijärvi , sukeltavat pitkät jäähyväiset/ Pakkaavat selkäreppuunsa keltaisiin lehtiin käärityn kesän/ Siiville noustessaan nyökkävät armollisesti supatteleville sienille. Uusi osoite Kaakonkulma, Välimeri/ Kohta auraavat kurjet Kuutostien yllä.

Hilkka Mattila

SPEKTROLIITTI

Spektroliitti, Ylämaan pintaan kauniin loisteen luo. Hohtavat kivet löytäjän rintaan muistojen tulvan tuo. Kertoo täällä joka kivimuuri aikoja entisten. Maaäidin rinnasta putos pala suuri, paikka aarteiden.

Spektroliitti, Ylämaan mieltä kivet ja kalliot on. Kaikenlaisen käsityön taito täällä on uskomaton. Karjalan maailmaan löydy ei vertaa, iloinen laulu kun soi. Rajaseudun kansalle tosi monta kertaa, naapurit murhetta toi.

Spetroliitti ,Ylämaan kansaa peilaa ja kuvailee. Rekat, rajat monet muutosajat seutukunta hallitsee. Aurinko laskee Salpalinjan taakse, huomista odotellaan. Taputetaan kaikki, yhdytään lauluun, menneestä iloitaan.

Hilkka Mattila


( Päivitetty: 16.10.2008 09:14 )

 - Hilkka | Kommentit (1)Kommentoi



 Lokakuun kokoontuminen
12.10.2008 19:24 | Anja

Kursiivin tapaaminen oli vilkasta keskustelua täynnä.
Aloitimme Paavo Haavikon runoilla, sivusimme myös Martti Ahtisaaren Nobelin-palkintoa. Teimme tajunnanvirtaharjoituksen, jonka jokainen luki ja josta keskusteltiin. Mietittiin myös erilaisia tapoja, joilla voi tajunnanvirran synnyttämiä tuloksia hyödyntää.  Upeita tekstejä.
Varsinaista kotitehtävää ei ehditty käsitellä, mutta Irman, Riitan ja Anjan tekstit jaettiin muille luettavaksi.
Ensi kerralla jatketaan tekstien kimpussa. Jokainen tekee jonkin kirjoituksen, joka sitten luetaan, joko tämänkertaisen tehtävän pohjalta tai kirjoittaa jotain muuta. Tällä kertaahan oli kotitehtävänä: Päivä / vuorokausi (yhteiskunnassamme), josta voi siis  kirjoittaa ensi kerraksi.
 
Tänäkin vuonna kokoamme Luumäen Lehden joulusivut 18.12.2008 ilmestyvään numeroon. Aineisto pitäisi olla lehdessä itsenäisyyspäiväviikolla.
 
Teatterimatka ja kirjoittajakurssi jäivät edelleen hautumaan. Toteutetaan ensi vuoden alkupuolella.
 
Tammikuussa tuleekin Kursiivilla kymmenen vuotta täyteen.

( Päivitetty: 12.10.2008 19:28 )

 - Anja | Kommentoi



 Runollinen kuu kujeilee Lemillä 19.10.08
06.10.2008 12:25 | Hilkka

LISÄÄ MENOVINKKEJÄ

Sunnuntaina 19.10.2008 klo 15:00

Lemin NS-talolla Tapiolassa

Lausunta- ja musiikkiesitys

RUNOLLISEN KUUN KUJEILUT

Lausunta: Lauri Väärä ja Kirsti Paakkanen

Laulu: Mercedes Simola Säestys: Minna Tapanainen

Pääsyliput 8 euroa, tulot käytetään Syöpäyhdistys Nelosen potilaiden virkistystoimintaan

Kahvitarjoilu 2 euroa Nuorisoseuralle

TERVETULOA toivottelee Kirsti


 - Hilkka | Kommentit (1)Kommentoi



 Menovinkkejä
01.10.2008 16:14 | Hilkka

Lisäsin Toiminta-osioon tietoja Sinivaaran Irjan kirjoittajakurssista Savitaipaleen kansalaisopistossa. Ilmoittautumisaikaa 3.10.08 saakka.

Kirjailijayhdistys Paltta ry järjestää bussimatkan Helsingin kirjamessuille. Paljon ohjelmaa mm. Antti Seppä haastattelee Arvi Perttua. Ilmoittautuminen ja maksu 10.10.08 mennessä. 18 ensimmäistä mahtuu mukaan.

Värikästä syksyaikaa!


 - Hilkka | Kommentit (1)Kommentoi



 Seulottua
01.09.2008 21:03 | Anja

Mielenkiintoisia otsikoita kirjoittamisen maailmassa. Viime vuonnahan olimme Mikkelissä ottamassa oppia kirjan kustantamisen maailmasta. Vähintään yhtä mielenkiintoinen on heidän tämän syksyinen tapahtumansa. Gummerus järjestää ammattimaista koulutusta, joka tähtää kirjailijan uralle. Poetry Slammissa tapahtuu myös aina kiinnostavaa. Alla aiheista lisää.
 
1.
Tosi kuin vesi, pitää kuin seula
Kirjallisuuden ja ajatusten seminaari
11. – 12.10. 2008
Artium-salissa
Paukkulantie 22, Mikkeli
 
 
 
 
2.
Gummeruksen kirjailijakoulu, hakuaika päättyy syyskuun lopussa. 
Gummerus järjestää yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa puolitoista vuotta kestävän koulutuksen, jonka tarkoituksena on valmentaa pitkälle edistyneistä proosan kirjoittajista ammattikirjailijoita. Kirjailijakouluun hyväksyttyjen ja sen menestyksekkäästi suorittaneiden on mahdollista saada esikoisteoksensa julkaistua. Lisää asiasta Gummeruksen www-sivuilla.
 
Asiasta keskustellaan myös Parnasson sivuilla ja Kiiltomadon sivuilla:
http://www.kiiltomato.net/keskustelu/viewtopic.php?t=2395
 
 
 
3.
Lavarunoutta Kotkassa
Ensi vuonna lavarunouden SM järjestetään Kotkassa elokuun lopulla. Nyt kursiivilaiset, tilaisuutenne on tullut, kolmoisvoittoa hakemaan!
 
 

 - Anja | Kommentoi



 Seuraava kokoontuminen Iidan päivänä
22.08.2008 11:45 | Anja

Yritin etusivulle lisätä ajankohtaista, mutten onnistunut.

No laitetaan blogiin, tänne ainakin saan onnistumaan tekstit.

Seuraava kokoontuminen Iidan päivänä su 14.9.2008 OP:llä klo 16. Sovitaan loppuvuoden kokoontumiset. Mietitään myös Miehikkälän Poetry Slamia ja vanhainkotivierailua, mahdollisesti Virolahdelle. Laitetaan Mölläri-arvioinnit kiertoon.

Tämän otsikon alle voidaan jo etukäteen kerätä toiveita, merkitä muistiin käsiteltäviä asioita yms.

Muisttattehan Elämäni muutos - kirjoituskilpailun. Kirjoitusaikaa elokuun loppuun saakka. Lisää: http://www.okry.fi/files/Elamanmuutos_saannot.pdf?file=805


( Päivitetty: 22.08.2008 11:56 )

 - Anja | Kommentoi



 Antologian arvostelu
22.08.2008 10:56 | Anja

Siivoilen paikkoja. Papereita on sikin sokin joka paikassa. Löysin kaaoksen keskeltä Päätalo-Instituutin kirjeen, jossa on Möllärimestarikilpailun palautteet vuodelta 2008.

Meidän Tähtipuu-antologiasta sanotaan:

"Teos on lyhyitä kertomuksia, satuja ja runoja sisältävä antologia. Kirjoittajina on 12 naista. Osa teksteistä on melko tavanomaisia vanhojen asioiden muisteluita, suurin osa kuitenkin raikasta ja tuoretta tekstiä. Jouluaihe on varmaankin jossain määrin rajoittanut mielikuvituksen lentoa, ja teksteistä kuultaa läpi jonkinlainen sovinnaisuus. Esimerkiksi runot, tuoreista kielikuvista huolimatta, toistavat varsin perinteisiä joulutunnelmia. Parhainta tekstiä on antologian saduissa, erityisen hykerryttävä on antologian niminovelli".

Pitäisiköhän seuraavassa repäistä oikein kunnolla? Täysabsurdi antologia, jossa kaikki asiat olisi käännetty päälaelleen. Voisi lähteä liikkeelle kirjoittamalla oikein perinteisiä novelleja ja siitä sitten kiepsauttaa asiat täysin nurin päin. Tyyliin:"Kirjoita itsestäsi oma vastakohtasi."

Muistan kun kirjoitin omaksikuvaksi, että mie potkin kadulla jokaisen eteentulevan mummon. Juuri sillä kerralla sattui Kursiiviin tulemaan uusi kirjoittaja tutustumaan meidän toimintaan. Hän tuli vielä kesken kokoontumisen, eikä siten päässyt varmaan perille, mikä oli juonen kulku. Varmasti oli kauhuissaan.

Lisää Möllärimestarikilpailusta: http://www.taivalkoski.fi/paatalo-instituutti/mollari.htm

Otan arvostelut mukaan seuraavaan kokoontumiseen. Laitetaan kiertämään. Niistäkin voi oppia monenlaista.


( Päivitetty: 22.08.2008 11:38 )

 - Anja | Kommentoi



 Kotalahden kurssi
17.08.2008 20:04 | Anja

Ohi on. Tämä:

Kurssin ohjelma:

Perjantai 15.8.      12.00-13.00 Saapuminen, majoittuminen ja tulokahvi
                            Paltan tervehdys

                            13.15-14.00 Lyhyestä virsu kaunis: ”Minä”

                            14.00-14.45 Tunnista taipumuksesi kirjoittajana;
mestari tekee harjoituksen
                           14.45-16.30 Tekstien arviointia; palaute: giljotiini vai kannuste

                            16.30 Päivällinen

                            17.30 --- Palautetta ilman paineita

                                        

Lauantai 16.8.        9.00-10.00 Aamupala
                           
10.00-11.00 Herätys! Kokemus, äly ja tunne; tekstin päämäärät

                           11.00-12.00 Novelli auki – novelli kiinni

                           12.00-13.00 Lyriikan keinoja; ohjaako luovuutta intuitio?
                           13.00-14.00 Lounas
                           14.00-15.00 Onko lintuja olemassa? Tekeekö äiti ruokaa?
                           15.00--- Kirjoittamisen esteet; muurit murtuvat; dialogin ansat
                           Eeva Haverisen akvarellikurssia ja Toivo Laakson kivet kertovat
                           17.30 Päivällinen
                           Vapaata seurustelua, saunomista, makkaroita, virvokkeita.


Sunnuntai 17.8.    9.00-10.00 Aamupala
                           10.00-11.00 Herätys! Lehtitekstistä runo – uutisesta tarina
                           11.00-11.30 ”Unisonoriimiruno” ja uskalla nauraa!
                           11.30-12.00 Kurssipalautetta puolin ja toisin
                           12.00 Kurssi päättyy

Ohjaajina Risto Urrio ja Toivo Laakso. Järjestäjänä kirjailijayhdistys Paltta. Jatkoa luvassa vuoden päästä. Lisävalaistusta http://www.paltta.info/

Muutamia muistiinmerkintöjä kurssilta:

- proosa ei sovi malttamattomille; lyhytjännitteinen ihminen kirjoittaa runoa, pitkäjännitteinen proosaa

- rengasta tekstistäsi hyviä ajatuksia, metsästä oivalluksia

- kirjailija on etsijä

- tarvitaan monta ajatusta pitämään yhdestä kiinni (Lec)

- siistimättömyys on hyve

- säkeen ylityksellä saa luotua monimerkityksellisyyttä

Hyviä harjoituksia:

Kirjoita tarina, jonka kaikki sanat alkavat samalla kirjaimella. Kirjoita kolmijalkoja (= kolmen sanan ajatuksia). Tee joskus novellianalyysi (a la Raija Siekkisen Leipä-novellin tyyliin). Kirjoita unisonoruno (runo, jossa jokainen säe päättyy samaan loppusointuun). Kirjoita tajunnanvirtaa ja poimi sieltä hyvät kohdat ja käytä ne hyödyksesi. Tee viisseitenvitosia ja viisseitenviisseitenseitosia (tankoja ja haikuja).

Laitan kuvagalleriaan muutaman kuvan.

Kommentoikaa: oliko antoisaa, mitä saitte itsellenne yms.


 - Anja | Kommentit (2)Kommentoi



 Toiveita?
23.07.2008 06:02 | Anja

Ensimmäiset koivun siemenet ovat karisseet. Se tietää, että syksyä alkaa olla ilmassa, ainakin siemenen verran.

Mitä sinä odotat syksyltä? Mitä toivoisit tältä blogilta? Olisiko jonkinlainen kirjoitustehtävä paikallaan esim. joka kuukausi.

Kerro toiveitasi, että saisimme blogin palvelemaan myös sinua.


 - Anja | Kommentit (4)Kommentoi



 Ystävänpäivänä 14.2.2008
24.03.2008 09:43 | Hilkka

Kotona oli remontti pahimmoillaan. Olo oli sanoinkuvaamattoman pöllähtänyt. Sää oli tämän talven normaali, pikkupakkasta ja liukkaat tiet. Löysin Annelin talon helposti. Vastassa oli ihana yllätys. Herkullinen ateria ja mikä parasta pöydän ääressä ilman vasaraa, nauloja ja mauseria.

Lähdettiin Mäntykodille ja tavattiin Galina. Kerhosenjoreita tapaili toisiaan salin puolella. Heitä vain hiukkasen tervehdittiin.

Asukassenjorit odottelivat pöydissään. Ihan mukavasti väkeä. Esiteltiin itsemme ja miksi tultiin taloon. Sitten kolmikantaesitys lähti luontevasti liikkeelle, vaikkei oltu harjoiteltu. Ja tulin tarhasta Pyykkäri ja Sanat, Tähtipuusta Nurinkurin joulu, muuta omaa esim Taavetti, Kasvukipuja ja Lypsyämpäri muine muistoineen. Opeteltua tuotantoa jokunen. Yleisö taputti ja hymyili sopivissa kohdissa.

45 minuttia meni nopeasti. Anneli kysyi, mitä laulettaisiin. Reipas kuulija sanoi, että "suloisessa Suomessamme" ja niin maakuntalaulu muistettiin ihan hyvin koko porukalla.

Hetken aikaa muisteltiin kokemaamme kahvin ääressä ja niin oli Kursiivin ensimmäinen senjoritapaaminen ohi.

 Annelin PYYKKÄRI
 
Voi että on makoisaa oikaista itsensä ruokaperräisille pehmeän sohvan kainaloon.Ylen ykkönen soittaa klassista ja pesuhuoneessa hötköttää pesukone omaa saippuaoopperaansa. On aika nautiskella.
Aina ei ole ollut. Ei ainakaan pyykkipäivänä. Tässä kun noita vanhoja muistelee, niin elämähän olikin oikeastaan kokoaikaista pyykin kanssa puurtamista. Mitä leipätyöltään jousi. Miten ne vaatteet ennen niin likaisia olivatkin, että niitä piti liottaa yön yli. Seuraavana päivänä sitten saunapata kuumenemaan ja pyykkilaudat laulamaan. Rystyset verillä hangattiin ja valkeat, joita sen ajan lakanat enimmäkseen olivat, vielä valkaistiin lipeäliuoksessa keittämällä. Ja elettiin aikaa, jolloin vesi tuli ja meni kun kantaa jaksoi.
Tuosta lipeäkivestaä jäi meidän perheeseen opettavainen tarina. Minua ei vielä oltu tehtykään, joten on uskottava vain kuulopuheisiin. Kuulemani mukaan sisareni, siinä 4-5 vuotias, luuli limonaatipullossa liuotettua lipeää maidoksi. Ei onneksi ehtinyt sitä niellä, mutta pahasti oli palanut tyttöressun suu. Parani kyllä entiselleen, mutta varmaan hävisivät maitopullon näköiset lipeäkiviliuokset käden ulottuvilta.
Yksi vaarallinen pyykkipäivä muistuu mieleen ihan omien kokemusten joukosta. Olimme sotaa paossa Taipalsaarella. Kaunis kesäpäivä ja kaikki kylän akat olivat järven rannalla pesemässä sotilaiden pyykkiä. Ja me penikat melskasimme järvessä.Liekö ilmassa soinut "sirinä sirkkain" ja "suvenkorennot korreet" liidelleet, mutta yht`äkkiä järvestä nousi komeita vesipatsaita. Ne koreat sudenkorennot olivatkin lentokoneita, jotka pudottivat pommeja todennäköisesti tarkoituksella lopettaa sotilaiden vaatehuolto sillä rannalla. Naiset huusivat lapset pois järvestä ja mahtavat laineet heittivät meidät pitkälle rantahiekkaan. Loppuiko pyykinpesu siihen, en tiedä, mutta varmasti alkoi puhemylly jauhaa. Selvisimme säikähdyksellä - jonkun kymmenen metrin laskuvirheen ansiosta.
Sota-ajasta muistuu mieleen toinenkin pyykinpesuun liittyvä tarina. Ruuasta oli ilmeisesti surkea pula. Niinpä meilläkin, vaikka kaupungissa asuttiinkin, oli elättinä sika, joulupossu. Mutta se tapasi loppunsa ennen aikojaan. Yhtenä synkeänä syksyn aamuna se löytyi kuolleena karsinastaan. Kai se oli ollut jotenkin kipeä, syötäväksi siitä ei kuitenkaan ollut. Se keitettiin saunapadassa saippuaksi. Eihän siitä tietystikään mitään Palmolivea tullut, muta äiti sanoi, että "veellehä se pesty haisee".

Sauna ja pyykki kuuluivat jotenkin kuin yhteen. Ainakin me ansiotyössä käyneet äiti-ihmiset pestä huljautimme saunareissulla myös pikkupyykit. Historia ei kerro, en ainakaan

ETTÄ YSTÄVÄNSÄ LÖYTÄÄ

 
Että ystävänsä löytää
pitää säkillinen suolaa syödä
ja tynnyreitä
vettä juoda.
 
Että ystävänsä
menettää
yksi väärä sana riittää.
 
TAAVETTI
 
Taa  Vetti
 
Taivaan  Vettä.
 
Taa  Vetti
 
Taivaan  Maa.
 
Taa  Vetti
 
Taivaan  Suudelma
Galina Punkkinen

KIILTÄVÄ LYPSYÄMPÄRI JA MUITA MUISTOJA
 
     Tyhjensin ullakkoa. Äiti ja isä, kuolleet. Sisarenpoika muuttaa taloon.
Palotarkastaja sanoi, että vanhoja lehtiä pitää hävittää – palovaarallisia piipun vieressä.
     Löysin syntymävuoteni almanakan. Ilahduin ja harmistuin. Lyijykynämerkintöjä lehmien poikimisajoista. Eikö minun syntymäni ollut mitään?
     Istuin ja ihmettelin. Tietenkin -  nauta mikä nauta. Lehmät olivat elinkeino, yritystoiminta.
Almanakka työkalenteri. Lehmät pitivät elämäämme pystyssä. Lasten syntymät – ihan eri juttu.
     Muistin talviaamuiset heräämiset. Maitotinkiläinen Alma luki keittiön penkillä ääneen sanomalehteä, jonka posti-Jenny oli potkukelkalla kantanut laatikkoon iltayhdeksältä. Pilkkopimeässä.
     Ensimmäinen ammattini oli paimen. Ammattihierarkian alalaita. Joka ikinen kesäaamu herätyshuuto. Viemään lehmät. Niin kuin olisit jo. Aamukasteiset piennarheinät kutittivat
paljaita sääriä ja yli-innostunut karja säntäsi metsäpolulle.
     Ruusu - kellokas, nupo, maatiainen, johti joukkoaan rivakasti. Häntä ei ohitettu. Kunnes lihamiehen auto vei ainutlaatuisen, huolehtivaisen, viisaan ja vanhan Ruusun pois.
Lahdattavaksi.
     Mansikki -  kirjava, iso, suurisarvinen, oli innoissaan saatuaan seuraavaksi johtajan kellon. Komea näky. Heilutti  itserakkaasti koko päivän päätään edestakaisin ja nautti kellon kilkatuksen antamasta vallasta.
     Heila -  kiltti, ruskea, lämminsilmäinen nupo. Livahti syömään apilansiementä, kun huomasi minulla Nyyrikin kainalossa. Odelma ja unelma olivat hänelle sama asia. Hänelle apiloita, minulle amoria.
     Hertta -  oikea piru lehmäksi. Nuolaisi karhealla kielellään nahkat poskesta rullalle. Tiikkasi  ja tempoi piikkilankaa, kunnes repi utareensa. Katsoi laupiaasti, jos vain tahtoi.
     Heluna – hidas, joukon jatko. Sai koivun oksasta takamuksilleen toistenkin synnit. Herkkänahkainen, pelkäsi paarmoja. Viimeisin, ei kuitenkaan vähäisin. Paskansi jalalleni, kun
en ollut varuillani.
     Veräjänriu’t kiinni ja lehmät viettivät kesäpäivän ahometsässä ja niityllä. Omatoimisesti. Illalla he tulivat ajoissa odottelemaan hakijaansa. Löntystelivät rauhallisesti lypsylle ja yösijoilleen omiin parsiinsa.
      Lehmät eivät olleet lemmikkejä vaan tasavertaisia perheenjäseniä kuten hevonenkin. Niiden hyvinvoinnista huolehdittiin kellontarkasti. Muuten ei tullut maitotiliä, ei meijeristä eikä tinkiläisiltä.
     Aamulla kun läksin kouluun, äiti oli navetassa. Kun tulin koulusta kahvi odotti termospullossa hellan nurkalla. Äiti oli navetassa. Öisinkin hän kävi siellä, jos lehmä poiki tai oli kipeä.
Poikimahalvaus oli kauhea sana. Eläinlääkäri melkein kuin konkurssi.
    Lehmien astiat huuhdeltiin tarkemmin kuin ihmisten. Lypsyämpäri kiilsi. Maitotonkat loistivat. Navettatakki, huivi ja saappaat puhtaita.  Lehmiä harjattiin, sorkkia hoidettiin. Tarkkailtiin rasvaprosentteja ja hygieniaa. Haju oli ja pysyi, tarttui vaatteisiin. Piti varoa, ettei koulusaappaisiin mennyt olkia.
     Lehmätyötä uurastettiin koko ajan. Haettiin kaivolta vettä, lämmitettiin, tehtiin suurusta, annettiin heiniä, vaihdettiin alusolkia, luotiin lantaa. Lypsettiin.  Kaikki ajallaan. Lehmien ei tarvinnut turhaan ammuskella.
      Navetassa oli lämmintä ja turvallista. Hevonen tallissa kuunteli empaattisesti surujani. Hörähti ja puhalsi poskeen. Lehmät pitivät arjen järjestyksestä huolen. Jos joku tuppasi liian lähelle,
kirpaiseva isku hännällä. Tunteet ja talous olivat eri karsinoissa.
 
      Kun äiti sairasteli sairaalassa, täti-Lyydia, täti-Veera tai naapurin Ella
kävivät lypsämässä lehmät. Äidillä ei ollut vapaapäiviä, eikä kallisarvoista maitotyötä
uskottu alottelijoiden käsiin.
      Kaupunkilaisserkku ihmetteli suunnattomasti sonnisillaan olevaa lehmää.
Nyrpisteli nenäänsä lämpöiselle maidolle. Meille maalaisille lehmän talutus sonnin luo
oli tavallista arkea. Tukiravinteista ei tiedetty mitään. Kalanmaksaöljy ja ternimaito auttoivat
suurten ikäluokkien kasvukivuissa.
      Maidosta oli moneksi. Kirnua vääntämällä sai voita ja kirnupiimää.
Separaatorilla sai kerman irti ja vasikoille kurria. Tyhjässä, meijeriltä kotiinpalaavassa tonkassa
(n:o 1676) saattoi olla voita, juustoa ja tiedonantoja. Joskus sieltä löytyi  jäätelöä.
      Aina kun lehmä poiki, syötiin hyvin. Juustomaidosta tehtiin uunijuustoa, keittojuustoa,
paistettiin lettuja ja pannukakkua. Tyttökaverin äiti oli meijerillä töissä. Heillä sain syödäkseni jopa jäätelötortun päitä.
      Lehmät söivät talvessa pari ladollista heiniä. Navetan taakse lapioitu lanta,
kuskattiin hevosella talvikuukausina pellolle palamaan. Hienonnettiin västäräkkien iloksi mullan sekaan. Oli olemassa vain ja ainoastaan luomuruokaa.
      Isä tapasi aamuin, illoin turinatuttujaan maitolaiturilla. Puhuivat säästä.
Hänellä oli maitokärry ja maitokelkka. Äiti kuuli kylän asiat Aililta, joka haki
meiltä maitoa viisi litraa päivässä yli kolmekymmentä vuotta.
      Kärpästen huiskiminen lehmistä oli tympeätä, mutta kuului kesään.
Koulun loputtua ennen sokerijuurikkaan harvennusta pestiin ja kalkittiin  navetta
talven jäljiltä valkoiseksi kuin vanilijajäätelö.
      Talon varallisuus määriteltiin huojuvien ja lypsävien mukaan.
Äidillä ei ollut muuta nokialaista kuin kumisaappaat, mutta kahdeksan
perheenjäsenen ja  moninaisten ruokavieraiden ruokkiminen muutaman
lehmän avulla oli talousihme.
      En halunnut äitini elämää. Pelästyin, kun tanssittajani kyselivät lypsytaitoani ja vähättelivät opinhalujani. Meille tulet kuitenkin emännäksi. Minä navetan polulla astelemassa, olisin kuin pilkkopimeä yö.
     Ensin lähtivät vanhemmiltani lapset siten eläimet. Isä teki surutyönään hevostavaroille riiheen museon. Äidin verenpaine nosti pilviin, vaikka ostin hänelle lehmän puutosta pehmentämään
kymmenen kalkkunaa ja kuusi kanaa.
      Nyt jäätyäni itse eläkkeelle, voin kaukaisesti aavistella äitini luopumisen tuskaa, jota lopullinen
lehmättömyys toi tullessaan. Eikä minun tarvitse edes katsella joka päivä tyhjää navettaa.
      Oikeastaan - tuli vain mieleeni. En halunnut äitini osaa. Kuitenkin – huomaamattani tein töitä
kuin äitini navetassa. Puursin ja uurastin. Mallioppimista. Työtoverit – missä roolissa?
Työnsin ajatuksen pois. Jokaisesta meistä löytyy nauta.
      Lähdetään jo. Mitä sinä siellä vintillä märehdit. Pitää käydä kaupassa.
Maito ja piimä on loppu, alhaalta huudellaan. Hipaisen kirnun kylkeä ja silittelen separaatin sivua.
Nappaan mukaani pari paperinippua. Emäntä-lehti ja Maaseudun Tulevaisuus .
Muistoja ei voi lahdata.
 
Hilkka Mattila
 
 
 

( Päivitetty: 10.07.2008 19:56 )

 - Hilkka | Kommentit (2)Kommentoi



 Palolakodissa Lemillä 7.4.2008
15.05.2008 22:45 | Hilkka

Kevättä oli jo ilmassa, kun  ajeltiin Anjan ja Annelin kanssa Arto Paasilinnan Suuren kärsäkirjan mukaista satumaisen kaunista tietä kohti Lemiä. Kirsti tuli omineen Savitaipaleen suunnasta.

Osastonhoitaja Merja Korhola toivotti meidät tervetulleiksi. Senjoriasukkaita tuotiin ja he tulivat itse oleskelutilaan sänkyineen, pyörätuoleineen, rollaattoreineen. Mikrofoni kokeiltiin ja esitys saattoi alkaa. Minua ilahdutti, että ystäväni Väinö tuli joukkoon mukaan. Osa senjoreista kuunteli juttujamme keskusradion kautta.

Kirstillä oli iloisia runoja: Työhullu käkikello, Likinäköinen lehmä, Rakastunut kirppu ja Kesäpiian herkkuleipä. Anneli kertoi Kyyn keväästä, Oluen panosta ja Pienestä ihmeestä. Anja oli Tovelitarinoita ja runo Meidän ammu. Minä esitin hiukkasen vakavan Isän vuosisadan ja Vanhan kirkkoveneen. Luin vielä Säräkirjasta Anjan murrerunon Sininen Nappiis.

Viimeinen esitys oli Maailman ja Lemin ensiesitys PoetrySläm-juttu Lemin Saara. Tein aamulla siihen sanat, joten tuoreuttakin oli. Anneli tanssi, Anja lausui ja minä rummuttelin UskaDara voittoisesti.

Lopuksi lauloimme yhdessä yleisömme kanssa "Jo Karjalan kunnailla lehtii puu".

Palolakoti tarjosi meille maukkaat pullakahvit ja iloisen mielen.

Anneli Hyyrysen runo

PIENI IHME

Yhdeksän kuukautta yhteistä elämää ja sitten yhtenä aamuyönä tahdoit nähdä taivaan. Haistella sen tuulia, maistella sen makuja. Ei se helposti käynyt. Minut panit parkumaan eron tuskasta, sinä lienet huutanut kauhusta. Lähdettyäsi minusta levisi ylleni ihana rauha. Olimme onnistuneet. Onnellisen tietämättöminä onnen määrästä, onnen oikuista, rajallisuudesta. Nyt se oli siinä, tuhiseva, vaaleanpunainen Ihme.

Anja Romun Tohvelitarinoita

Toh
veli
tarinoita
 
 
Kämpässä 19.4.45. Laitan tässä nyt tämän kenkäluvan. Taisi tulla tuo suuruusnumero vähän isonlainen mutta koita itse korjata sitä sitten tarpeen vaatiessa. Sehän on nyt pikkujuttu nykyaikana, jos kengät ovat numeroa tai kahta liian suuret. Eikä sillä ole niin väliä, onkos siinä kurttua vai ei, kunhan on jalan ympärillä vähän kengän näköistä. Terveisin Kauno
 
Reino, tohvelisankari
 
On ilmoja pidellyt, kuivaa sadetta viime viikon tiistaista lähtien. Missä viipyy askeleet, hitaat, kömpelöt, kompuroivat? Missä kävelykepin kopina? Pelottaa. Olen joutunut sohvan alle, kukaan ei pelasta minua tästä ahtaudesta, pölyisestä pimeydestä. Isäntäni on hylännyt minut, on käynyt ostamassa alennusmyynnistä uudet tilalle? Missä lyyhöttää oikea kaksoisveljeni, ystäväni, työkaverini? Kaipaan niitä känsäisiä, kippuraan koukistuneita varpaita, sitä suonikasta, viluista säärtä, jota ranaatti on repinyt, lattajalkaa, joka kuljettaisi minua keittiöön ja television ääreen ja kylpyhuoneeseen. Haluan hengittää valoa, olla tarpeellinen kuin peipposen aamulaulu, kuin ikkunassa auringon ensisäteet. Haluan nuuhkia tervaspuun tuoksua, uunin luukusta haluan kuulla sen pihkaisen räiskeen. Haluan tehdä sitä, mitä olen tehnyt jo kahdeksan vuotta: palvella. Minä pelokas tohvelikoiras, en halua eläkkeelle, minun ruutuni eivät ole vielä haalistuneet eikä pohjani kulunut loppuun. Isäsein, tulethan pelastamaan minut?
                                Suviterveisin Reino, toimeton aamutossu
 
15.12.1939 Evakossa. Muutaman päivän päästä alkoi tulla lehmiä. Äiti katsoi ikkunasta ja huusi: ” Tellukka, se on meidän Tellukka!” Äiti juoksi katsomaan ja totesi, että lehmällä oli minun tekemä vanerilappu kaulassa. Tämäkin oli sodan ihmeellisyyksiä, joutua evakkoon Viipurin takaa länsirannikolle, ja silti tuntea  hoitajansa. Päästä perille vaikka koko muu perhe on hajalla ympäri Suomea. Terveisin Kauno
 
Meidän ammu
 
Se korvalla kärpästä loppaa,
rapakosta ryystää mutasoppaa
toisinaan aidan yli hoppaa
naapurin kaurapellosta röyhelöitä salaa suuhunsa koppaa.
 
Vaikka tunkkainen sillä on selli,
ei murise, ei valita, vaikkei kukaan helli
maistuu sille jauho sekä velli
muttei salmiakki eikä muukaan melli.
 
Silmistä näen, miten se on vapaa
harvoin niin onnellista olentoa tapaa,
kun rapsutan sen takkuista lapaa,
johon tarttunut on hiukan mutaa ja rapaa.
 
Voisimmeko jotain meidän ammulta oppia,
mekin, joille tuputetaan teeveeshoppia?
Sinäkin, joka turhaan elämästä yrität ottaa koppia
ja kuljet kohti täydellistä floppia.
Anja Romu

Runotriathonin kirjoitti Hilkka, esittäminen Anja, tanssi Anneli ja rummutus Hilkka

LEMIN SAARA
 
Lemin Saara
kotipellon pintaan
nousevat perunat nuo.
Kukkaset valkoiset
kylväjän rintaan
uskoa tulevaan tuo.
Kertoo meille joka potu-naatti
ajoista entisten.
Jossain lipuu
kirkkovenepaatti
ohitse saarien.
 
Lemin Saara
kotiseudun kieltä
murre ja musiikki on.
Kaikenlaisen kansantiedon muisto
meillä on uskomaton.
Karjalan maisemaan
löydy ei vertaa
lintujen kuoro jo soi.
Lemin särälle
tosi monta kertaa
turisteja bussit toi.
 
Lemin Saara
Karjalan neiti
tanssii ja iloitsee.
Perunat, särät,
neliäänen salat
seutukunta hallitsee.
Aurinko laskee
Lahnajärven taakse
kesää odotetaan.
Iloitaan kaikki,
ryhdytään lauluun
lopuksi taputetaan.

( Päivitetty: 23.06.2008 10:19 )

 - Hilkka | Kommentoi



 Päivityksiä
10.06.2008 17:38 | Anja

Kokosin linkkeihin erilaisia kiinnostavia kirjoittamiseen liittyviä sivustoja. Eikun surffailemaan. Linkkejä voi täydentää sitä mukaa, kun uusia tuttavuuksia löytyy.

Laitoin myös yhden lehtileikkeen kuvagalleriaan.


 - Anja | Kommentoi



 Miehikkälän Palvelukoti 17.5.2008
23.05.2008 16:17 | Hilkka

Anneli ja Galina odottelivat Osuuspankilla. Pukin Riitta saapui ja niin lähdettiin Riitan autolla kohti Miehikkälää. Kaunis ja kolea on Suomen kevät vuonna 2008. Mikko toi Irman ja sitten etsittiin esiintymispaikka Palvelukodin 2. kerroksesta. 1. kerroksessa oli Dementiakoti ja 3. kerroksessa asukkaita, jotka ovat vain tilapäisesti Palvelukodin asukkaina. Mikrofoni kokeltiin ja yleisöä saapui paikalle ihan mukavasti noin 20 henkeä. 

Kerrottiin, keitä ollaan ja miksi tultiin. Aloitin Kevätparaatilla, Riitta jatkoi Savusaunan kesäversiolla, Galina kertoi Taavetista ja niin jatkuivat runot ja tarinat vuoron perään. Oli Irman Recedan tuoksua, Nestorin niittoa ja Vihreää merta. Oli ihan kiva huomata, miten hienon runon saa sokerijuurikkaan harvennyksesta. Anneli laulatti välillä tuttua "Taivas on sininen ja valkoinen"-laulua. Yleisö taputti ja lauloi mukana ihan kiitettävästi. Minulla oli Sikajuttuni ja Annelilla Seppä-vaarista runo, Kyyn kevät ja Pieni ihme. Riitta kehoitti Tulepas tupaan ja Galina runoili Sanoista ja Ystävyydestä. Nopeasti meni 45 minuuttia ja lopuksi Anneli laulatti yhteislauluna kevään kunniaksi "Tuuli hiljaa henkäilee". Sekin osattiin ihan kokonaan. Annettiin Palvelukodille Tähtipuu-kirja myöhäisempiä lukuhetkiä varten.

Juotiin Punahilkassa kahvit ja hyvillä mielin lähdettiin kotia kohti.  

Irma Notkolan Palvelukodissa esittämä runo

VIHREÄ MERI

Minä muistan sen auringon paahtavan poltteen otsalla ja hehkuvan kuuman maan. Näin silloin vihreän viivan, joka taivaan rantaan katoaa. Sitä vihreää viivaa saimme nöyrästi kumartaa. Polvistuen maahan jäimme sitä viivaa ihmettelemään.

Minä muistan Vihreän meren, missä rinnakkain kesä kuljettiin. Meri keinutti meitä uupuneita. Tuli viileä kesäsade - armahti meitä ja maata, pyyhki pölyt ja uupumukset pois.

Yön uniinkin vihreys seurasi meitä, yön viileys ja uupumus antoi meille, lempeän unen käsikkäin aamuun asti. Minä muistan, tuli sateet ja hallayöt. Kaikki on valmista, on vain harmaa taivas, musta maa, joka hankea jo odottaa, lumen valkoista vaippaa. Talven pitkää unta. Minä muistan ympärillä on pimeää, syyssade kastelee ja pesee meitä, uupuneita.

Nojaamme toisiamme vasten palelevina. Nyt muistan kaiken Vihreän meren, kiittäen. Silmän kantamattomat Vihreät, meidän sokerijuurikasmaamme. Lomaparatiisimme. Kymmenien vuosien suven ajan. Oma Rivieeramme.

Riitta Pukki muisteli lapsuusaikoja runossa

SAVUSAUNASSA

Kierrän jalkani mummon pohkeisiin,
niillä puikkelehtii vesipisaroita.
Mummon maha heilahtaa hengityksen tahdissa.
Silmiäni kirvelee,
mummon silmät ovat kiinni.
 
Painan käteni mummon hyllyvään käsivarteen.
Tunnustelen sen pehmeyttä, syvää kuoppaa.
Mummo ojentaa kauhan mustaa nurkkaa kohti.
Vesi sihahtaa kiukaalla,
löyly nousee äänestä ja leviää peitoksi
kosteille säärillemme.
Mummon paksut verisuonet pullistelevat löylypeiton alla.
 
Kiuluun kastettu nihkeä koivuvasta
sivaltaa löylypeiton jaloiltamme.
Kävelemme mustasta saunasta vettä valuvina
heinikkoista polkua rantaan.
 
Istumme vierekkäin omilla kivillämme,
mummon pyllyliha laskeutuu
kiven molemmin puolin valkoisena taikinana.
 
Valumme hikeä,
suolakiteet kimaltavat
rinnoillamme ilta-auringossa.
Höyryämme kahtena savupatsaana hiljaa ja kauan.
Järveltä kantautuvat kalastajien puheet
ja tuulen mukana suolakiteitä imevät huulet.
 
Irrotan käteni mummon kädestä,
istun rantaveteen.
Vesi nousee vyötärölleni,
kun mummo laskeutuu uimaan.
Galina Punkkinen pohti ihmisyyden olemusta runossa
ME EMME TUNNE IHMISTÄ
 
Me emme tunne ihmistä.
Ainoastaan
ulkomuodon mukaan
arvailemme...
 
Mutta sielun olemus
on panssari.
 
Mitä koputat
sieluun
turhaan...
 
 
 

( Päivitetty: 05.06.2008 11:26 )

 - Hilkka | Kommentoi



 Savitaipaleen Suvanto 20.5.2008 klo 14:00
23.05.2008 16:32 | Hilkka

 Vihon viimeinen Senjoritapaaminen oli hiukka "hienompi" tilaisuus kuin muut. Pikkuisen sitä harjoiteltiin etukäteen 8.5.2008 Annelin luona. Kirsti teki ohjelman valmiiksi ja sai yleisöä ja Yhteissanomien toimittajan paikalle.

Kuulijat olivat melko hyväkuntoisia senjoreita, koska he tulivat viikottaiseen Virkistyskerhotapaamiseensa pääasiassa omasta kotoaan. Varsinaisia palvelukodin asukkaita oli paikalla vain muutama.

Pieni muutos ohjelmaan tuli, kun Annelin estyessä hain paikalle häntä tuuraamaan Galinan. Mikrofoni kokeiltiin ja sitä piti pitää lähellä aivankuin jäätelötötteröä.

Kirsti oli saanut paikalle oivallisen muusikko-Johannan. Hän aloitti soittamalla ja laulamalla "Tuuli hiljaa henkäilee". Kerrottiin taas, miksi ollaan liikkeellä. Aloitin Kevätparaatilla, Kirsti jatkoi Pienellä kukalla ja Vaarin unella. Galinalla oli Taavetti-runo, Kirstillä Kaukainen muisto ja Vuosi kuin tuhat vuotta.

Johanna Salmela lauloi iki-ihanan Leivo-laulun. Tuntui, että nyt se kevät oikein alkoi. Tarinoin sikaEetu-juttuni. Kirstillä oli seuraavaksi Likinäköinen lehmä ja Galinalla Sanat. Rakastunut kirppu ja Työhullu käkikello olivat Kirstin seuraavat hauskat runot.

Galina analysoi Suomalaisuutta ja Kisti kertoi Vanhan veneen tarinan. Galina kertoi Ystävyydestä ja Kirstin Tuutulaulun jälkeen Johanna ja Kirsti esittivät lopuksi Lapsuuteni kesä-laulu-runo-yhdistelmän.

Virkistyskerhon puheenjohtaja sanoi loppusanat. Ojennettiin Palvelukodin johtajalle Tähtipuu ja juotiin hyvät kahvit.

Kiitokset kaikille, jotka tekivät nämä Senjoritapaamiset mahdollisiksi. Esiintyjät, kuljettajat, yleisö, Kirjoittajapiiri Kursiivi, Suomen Maakuntakirjailijat ja Kaakkois-Suomen Taidetoimikunta.

Kevätparaati

 
Huomio, huomio!
 
Kielot kumartavat,
metsätähdet nyökkäävät
ja ahomansikka niiaa.
 
Pihlaja – herätys.
Polku valkoiseksi terälehdistä.
 
Mänty ja suopursu,
ilma täyteen tuoksuja.
 
Pikkulinnut paikoillenne.
Viserrystä, liverrystä, sirkutusta,
piipitystä ja naputusta.
Kiitos!
 
Käki kukkuu soolon.
 
Västäräkki ja peipponen,
lisää korkeita ääniä.
 
Varis, oikein reipas rääkäisy
ja pääskysten lentonäytös alkaa.
 
Kesän VIP-henkilö,
tuulitakkinen sauvakävelijä
on tulossa.
 
Hilkka Mattila

VANHAN VENEEN TARINA

Keinahtelee venevanhus kiven luona, rannan vaivaiskoivuun köysi kytkettynä. Kylki harmaa, kolhiintunut ajan myötä, sateen tuulen pieksännästä. On veistäjä tuon veneen poissa, ei soita saha, kilku kirves hongistoissa. Tupansa on tyhjä nyt, tuuli nurkat repinyt.

Kerran kylkiänsä tervan tuoksuisia venho vedenkalvoon peilas ylpeänä, tuo taidonnäyte kaunein mestarinsa. Kuin sudenkorento se liiti tyyntä järven pintaa ja turvaan kantoi aina soutajansa. Niin uljas oli kulku sen kun keula korkealla se syöksyi läpi tyrskyjen taivaanrantaan kadoten. Ei pelännyt se vaahtopäitä aaltoja.

Raivoten taas ryskyy myrskysää, kylki kiviin repeää. Ei jaksa vastaan taistella vanha vettenkyntäjä. Se uupuneena odottavi toivoen, että katkeaisi köydensäie viimeinen ja hiljaa lipuisi vain aaltoin alle. Ois arvoisensa loppu kuohuin kulkijalle. Tai kokkona jos sais palaa suviyössä, kun kansa ympärillään karkeloi ja viimein säkenöivin soihduin vaipuis mustaan syliin, kun nousee Pohjolassa aamunkoi.

Kirsti Paakkanen

SÄILYTÄ SUOMALAINEN MALTTISI
 
Säilytä suomalainen malttisi!
Se - ei petä -
ei missään.
 
Opi hallitsemaan hetkesi
kuin ratsastaja
hevosensa satulassa.
 
Opi alistamaan kaikki intohimosi
Oman sielusi
levollisuudelle.
 
Mitään huonoa onnea ei tulisi -
Sinä sammutat sen kuin tulipalon.
 
Olkoon kasvoillasi hymy,
Vaikka ajatuksilla ei olekaan helppoa...
 
Ja kaikkille loistakoon
sinun kasvosi levollisuus!
 
Galina Punkkinen

( Päivitetty: 05.06.2008 11:20 )

 - Hilkka | Kommentoi



 14.10.2007 18:26 | Anja ja Hilkka

Kursiivin syksyn ohjelmisto

25.10.2007 Luumäen Naisjärjestöjen yhteistyöpalaveri klo 18 Luumäen käsityökeskuksessa. Ilmoittautuminen p. 05-4171357.

28.10.2007 Poetry Slam klo 16 Miehikkälän Punahilkassa. Juontajana Petri Pietiläinen. Lähtö klo 14.30 Osuuspankin edestä.

16.11- 17.11 Kirjoittajakurssi Savitaipaleella. Järjestäjänä Savitaipaleen kansalaisopisto. Ks. tarkemmat tiedot alla.

18.11.2007 Tähtipuu-antologian julkistamistilaisuus Taavetissa osuuspankilla klo 16.

24.11.2007 Suomen Maakuntakirjailijat ry. 35 vuotta. Henkinen maalaisuus - kirjallisuustapahtuma Imatralla klo 13.

25.11.2007 Tähtipuu-antologian julkistamistilaisuus Miehikkälän Ratevassa klo 13. Lähtö osuuspankilta klo 12.00. 

30.11 - 1.12 Kirjoittajakurssi Savitaipaleella jatkuu

1.12.2007 Luumäen joulumarkkinat. Tähtipuu-antologian myynti.

16.12.2007 Lemin joulumarkkinat, koulukeskus klo 11-14. Tähtipuu-antologian myynti.

16.12.2007 Kursiivin kokous osuuspankilla klo 16.

110680

KOKEMUKSELLISTA KIRJOITTAMISTA
Kurssilla keskitytään muistelemaan oman eläman tapahtumia ja tuntemuksia ja kirjoittamaan niistä tarinoita. Tavoitteena on "napata" materiaalia omasta elämästä, ja huomata mitä kaikkea "oikein muistaminen" ja "väärin muistaminen" merkitsee kirjoittajalle, ja mikä tarinoiden rikkaus meillä on hallussamme. Sopii mainiosti kaikille sanallisesta ilmaisusta kiinnostuneille sekä kaikille, joita lukeminen ja kirjoittaminen kiehtoo ja kiinnostaa, ja jotka haluavat harjaantua kirjoittamisen taidoissa. Kurssipäivät: 16.11., 17.11., 30.11. ja 1.12.
Europaeuksen koulu, 2.krs. ÄI-2.
pe 18.00-20.30
la 10.00-15.00
18 tuntia, 30,00 €

16.11.2007 - 1.12.2007
Sinivaara Irja, kirjailija
Ennakkoilm. 2.11.2007 mennessä

http://www.savitaipale.fi/kan/ohjelma.php#11102


( Päivitetty: 19.11.2007 14:14 )

 - Anja ja Hilkka | Kommentoi


RSS

©2018 Kirjoittajapiiri Kursiivi - suntuubi.com