Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

TAAVETIN LINNOITUS TUTUKSI-HANKE

LOPPURAPORTTI

 

1.      Hankkeen toteuttaja:                    Luumäen Taideseura ry

2.      Hankkeen nimi                             Taavetin linnoitus tutuksi

2.   Hanketunnus                                15590

 

3.      YHTEENVETO HANKKEESTA

 

Luumäen Taideseura ry:n yhteistyössä Kirjoittajapiiri Kursiivin kanssa tekemä satukirja Charlottan hevonen ja muita tarinoita Taavetin linnoituksesta julkistettiin 4.6.2012 Luumäen kunnantalolla. Kirjaa oli sitä ennen jo esitelty yhteensä 370 koululaiselle ja opettajalle Luumäen kouluissa. Satuja oli luettu kaksi kertaa Luumäen kirjastoissa ja kirja oli esitelty lasten taideleirillä Jaakkiman opistolla. Kirjan esittely jatkui Miehikkälässä ja pitkin vuotta Luumäen 370-juhlavuoden tilaisuuksissa. Monta ulkopaikkakuntalaista osallistui Linnoituksen lastentapahtumaan, jossa etsittiin satuhahmojen kanssa linnoituksen lääkekasvia.

Kirjaa annettiin palkinnoiksi Luumäen juhlavuoden koululaisten kirjoitus- ja kuvataidekilpailussa ja monissa arpajaisissa.

Kirja lahjoitettiin Luumäen matkailuyrittäjille ja useille järjestöille sekä museoille Luumäellä ja lähikunnissa. Kaikki Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kirjastot saivat kirjan. Luumäen kirjastot ottivat kirjan Lukudiplomin suorituslistalleen. Linnoitustietämys leviää edelleen kirjastojen ja yhdistysten kautta varsinaisen hankkeen päätyttyä.

Linnoitus täyttää vuonna 2013 240 vuotta. Kirjaa hyödynnetään linnoituksen kunniaksi järjestetyissä tilaisuuksissa. Muita matkailukäyttöön tarkoitettujen tuotteiden kuten satukorttien kehittelyä jatketaan.

 

4.      RAPORTTI

 

4.     1. Hankkeen tavoitteet

Tavoite 1: Kuvitetun tarinakirjan kokoaminen Taavetin linnoituksesta. Kirjan pituus on noin 80 sivua ja siihen sisältyy enintään 30 kuvaa. Kirja on kovakantinen ja nelivärinen, kooltaan enintään 172 x 248 mm. Painomäärää kaavailtiin alustavasti 500-1000 kpl.

Tavoite 2: Luumäen ja lähikuntien sekä Taavetin linnoituksessa vierailevien lasten, nuorten ja perinteistä kiinnostuneiden henkilöiden tutustuttaminen kirjan avulla Taavetin linnoitukseen ja Etelä-Karjalan rikkaaseen linnoitusperinteeseen.

4.     2.  Hankkeen toteutus

Toimenpiteet:

Tavoite 1: Kirjan tekeminen aloitettiin joulukuussa 2011. Kirjoittajapiiri Kursiivin kirjoittajat tekivät 20 satua ja Luumäen Taideseuran jäsenet kuvittivat ne sitä mukaa, kun tarinat valmistuivat. Hilkka Mattila kirjoitti satuja puhtaaksi ja teki sisällysluettelon. Koska kaikki kirjoitukset ja kuvat eivät mahtuneet mukaan, johtokunta käsitteli kirjan sisällön. Hilkka Mattila laati jokaisen sadun jälkeen faktoihin perustuvan tietolaatikon.  Annikki Hyytiäinen tarkisti kirjoitusten kieliasun. Aineisto saatiin valmiiksi helmikuun lopulla

Kilpailutuksen jälkeen sopimus tilauskirjan valmistuksesta tehtiin 11.3.2012 Kuvitar-yhtiön kanssa. Kirjasta tuli tavoitteen mukaisesti kovakantinen, nelivärinen ja 80-sivuinen. Hilkka Mattila teki takakansitekstin maaliskuussa ja taittovedoksen ensiversio saatiin 5.4.2012. Valmis satukirja (800 kpl) saatiin painosta 14.5.2012.

Tavoite 2:

Tiedotus: Luumäen lehdessä kirjoitettiin hankkeesta 5 kertaa, Etelä-Saimaassa ja Kaakonkulmassa kerran, YLE-Etelä-Karjala ja Ruokolahden paikallislehti tiedottivat asiasta. Kursiivin kotisivuilla kerrottiin hankkeesta 7 kertaa.

Esittelyt: Kirjan ja Taavetin linnoituksen esittelyt aloitettiin Luumäen kerhoista ja kouluista.

23.5. Kehitysvammaisten KIVA-kerho,  25.5. Taavetin päiväkoti/eskarit ja Jurvalan päiväkoti

28.5. Kangasvarren koulu, 29.5. Taavetin alakoulu, 30.5. Kannuskosken koulu + esikoulu ja kirkonkylän koulu.

Satujen kautta Taavetin linnoituksen historiaan!

Charlotta ja valkoinen hevonen ratsastivat kuutamoyössä Vaasjan vartiovuoroissa ja jännitys luokassa oli aistittavissa. Valdemar Viirupöllö ja huoneenhaltijoitten yökokous selvittivät lisää linnoituksen vilkasta elämää noin 240 vuotta sitten. Pieni hiiri kertoi muuttomatkasta ties minne ja Mari pääsi kotiin isoherra Suvorovin kyydissä. Lopuksi Kivijärvestä nousi lentävä vedenneito toteuttamaan sairastuneen Marfan toivomusta (Annikki Hyytiäinen).

Satuja kerrottiin 370 alakoululaiselle, esikoululaiselle ja heidän opettajilleen sekä avustajilleen. Kouluvierailuille osallistuivat Anneli Hyyrynen, Annikki Hyytiäinen, Hilkka Mattila ja Galina Punkkinen.

Koulut ja päiväkodit saivat omat kappaleensa (yht.14 kpl)  kirjasta.

Kirjastot:

Jotta koulut, päiväkodit ja yksittäiset lukijat pystyvät tutustumaan kirjaan sitä jaettiin kirjastoihin seuraavasti:

Taavetin kirjasto 46 kpl, Kangasvarren kirjasto 37 kpl, Etelä-Karjalan maakuntakirjasto ja Lappeenrannan kirjasto 11 kpl, Kymenlaakson maakuntakirjasto ja Kouvolan kirjasto 7 kpl, Miehikkälä 2 kpl, Kotkan seutu 2 kpl, Lemi 2 kpl, 1 kpl Savitaipaleelle, Imatralle, Ruokolahdelle, Rautjärvelle, Parikkalaan, Suomenniemelle, Taipalsaarelle, Haminaan, Virojoelle ja Eskilstunan (Ruotsi) suomalaisille lukijoille, yht. 117 kpl.

14.6. ja 15.6. pidettiin satutuokiot Kangasvarren ja Taavetin kirjastoissa, kuulijoita Anneli Hyyrysellä, Hilkka Mattilalla, Galina Punkkisella ja Tuula Urolla oli yhteensä 25 kpl

Juhlavuoden tapahtumat

 16.6. Mannerheimin lastensuojeluliiton toritapahtumassa luettiin kirjasta satuja lapsille. .Lukijoina olivat Anneli Hyyrynen, Eija Mättö ja Galina Punkkinen.

11.7. oltiin mukana Kulttuuripalvelu Kaikun kanssa järjestämässä lasten linnoituspäivää.

Linnoitusta kiersi kaksi lapsi-aikuisryhmää, joista toisessa oli 20 henkilöä ja toisessa 26 henkilöä. Noita Ajuruohoa esitti Anneli Hyyrynen, munkkia Annikki Hyytiäinen, Arja Vainio oli kissa-Kumariini, Galina Punkkinen Charlotta von Lieven ja Hilkka Mattila vartiosotilas Vaasja. Osallistujat saivat muistoksi kirjan. (Liite n:o 1)

28.7. luettiin Marttilan markkinoilla kirjasta satuja lapsille ja tarjottiin aikuisille esittelylomakkeen (liite n.o 2) avulla linnoitustietämystä. Kaikkien vastanneitten (22 kpl) kesken arvottiin 5 kirjaa. Esitteljöinä Anneli Hyyrynen, Annikki Hyytiäinen, Hilkka Mattila, Eija Mättö ja Galina Punkkinen.

1.12. Taavetin Joukolassa joulumarkkinoilla täytti esittelylomakkeen 15 henkilöä. Vastanneitten kesken arvottiin 10 kirjaa. Esittelijöinä Anneli Hyyrynen, Hilkka Mattila, Galina Punkkinen ja Anja Romu.

5.12. ”Charlottan hevonen” osallistui kursiivilaisten ja taideseuralaisten kanssa juhlavuoden soihtukulkueeseen Taavetissa

 

Esittelytilaisuuksia

4.6. Kirja julkaistiin ja samalla avattiin Luumäen Taideseuran tekemä linnoitus-aiheinen kuvanäyttely Luumäen kunnantalolla. Yleisöä oli 30 kpl. Laulujan ja satujen avulla kirjaa esittelivät Eveliina Arminen, Anneli Hyyrynen, Annikki Hyytiäinen, Hilkka Mattila, Eija Mättö, Irma Notkola, Galina Punkkinen, Tuula Uro ja Arja Vainio,

Kuvanäyttely oli avoinna kunnantalolla 4.6.-29.6.2012

6.6. Kirja esiteltiin Ruokolahdella Kirjoittajayhdistys Palttan Rytmiä-nimisellä lasten taideleirillä. Mukana 21 lasta. Esittelymatkalla olivat Hilkka Mattila ja Tuula Uro.

10.6. Kirja esiteltiin Miehikkälän Ratevassa. Yleisöä 20 kpl. Esittelijöinä Eveliina Arminen, Hilkka Mattila, Irma Notkola, Galina Punkkinen, Anja Romu, Tuula Uro, Arja Vainio

21.6. Luumäen Lehden juhannusnumerossa esiteltiin Kynä ja Muste palstalla tekstejä ja kuvia, jotka eivät mahtuneet kirjaan.

1.9. oltiin mukana (Hilkka Mattila) Kylissä tapahtuu Lappeenrannan kauppatorilla. Esittelylomakkeen täytti 27 henkilöä. Vastanneitten kesken arvottiin 6 kirjaa.

10.9. Hilkka Mattila esitteli kirjan Kirjoittajaryhmä Paltta ry:n Kouvolan kirjoittajaryhmälle. Tavoitteena oli, että Kaakkois-Suomen muista linnoituksista (kuten esim. Utti ja Liikkala)  tehtäisiin vastaavanlainen satukirja.

Kirjaa jaettiin:

Museot: Luumäen linnoitusmuseo (2 kpl), Luumäen kotiseutumuseo (2 kpl), Etelä-Karjalan museo, Paikallismuseot nykyaikaan projekti (5 kpl), Luumäen Kotkaniemi, Miehikkälän Salpalinjamuseo, Lemin kotiseutumuseo, yht. 12 kpl

Muut yhdistykset ja yrittäjät: Luumäen matkailuyrittäjät (10 kpl), Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö, Luumäen sydänyhdistys ry, Eläkeliiton Luumäen yhdistys (2 kpl), Luumäki- seura, Purhon nuorisoseura ry, Pohjois-Miehikkälän maatalousnaiset ry, Länsi-Saimaan kehittämisyhdistys (3 kpl), Kirjoittajayhdistys Paltta ry (2 kpl), Etelä-Karjalan kansalaisopisto, Etelä-Karjalan instituutti (2 kpl), MLL:n Jurvalan ryhmä, Luumäen kansalliset seniorit ry, Uimin kyläyhdistys ry (Kotalahti) Lemin satuja lukeva kylämummo Liisa Saira, Salpalinjaprojekti, yht. 30 kpl

Palkinnot ja arpajaisvoitot: Luumäen 370-juhlavuoden koululaisten kuva- ja kirjoituskilpailupalkinnot (19 kpl), Palttan Rytmiä-kesäleiri (1 kpl), MLL:n toritapahtuma (10 kpl), Lasten linnoitustapahtuma (20 kpl), Hanhen matkassa-juhlavuoden tilaisuus (4 kpl) Marttilan kylän markkinat (5 kpl), Kylissä tapahtuu-maaseutumarkkinat (5 kpl), Taavetin joulumarkkinat (10 kpl), Luumäen seurakunnan lähetyspiirin arpajaiset (10 kpl), yht. 113 kpl

Luumäen kunta 6 kpl, Luumäen srk: päiväkodit 5 kpl, Miehikkälän kunta + päiväkodit 6 kpl, Miehikkälän srk 1 kpl, yht. 18 kpl

 

d) Aikataulu

Hankeaika oli 1.12.2011-31.12.2012

Kirjan tehtiin tavoiteaikataulun mukaisesti. Se valmistui ja esiteltiin koululaisille ennen koulujen loppumista keväällä. Esittelyt viimeisellä kouluviikolla ennen kesälomia sopivat hyvin koulujen aikatauluun.

Juhlavuoden tapahtumiin (5 kpl) osallistuttiin mahdollisuuksien mukaan.

Muutama tapahtuma jouduttiin siirtämään vuodelle 2013, jolloin linnoitus täyttää 240 vuotta.

 

 

 

e) Resurssit

Kirjan tekeminen ja sen esittely Taavetin linnoituksen tunnetuksi tekemiseksi saatiin läpi pääasiassa omilla resursseilla. Kirjaesittelijöinä olivat satujen kirjoittajat Eveliina Arminen, Anneli Hyyrynen Annikki Hyytiäinen,, Hilkka Mattila, Eija Mättö, Irma Notkola, Galina Punkkinen, Anja Romu, Tuula Uro ja Arja Vainio.

Lasten linnoitustapahtumassa oli mukana lisäksi Luumäen kulttuuritointa hoitava Kulttuuripalvelu Kaikun Virve ja Jari Niiranen..

 

f) Toteutuksen organisointi

Annikki Hyytiäinen organisoi kouluvierailut ja Hilkka Mattila muun esittely- ja kirjanjakelutoiminnan. Eija Mättö hoiti yhteydet Luumäen srk:n kanssa.

 

g) Kustannukset ja rahoitus

Oma rahoitusosuus 20 % ja loppu Leader-rahoituksena kattavat kulut. Luumäen kunta myönsi väliaikaisrahoitusta varten lainan.

 

h) Raportointi ja seuranta

Hankkeen johtoryhmään kuuluivat Olavi Aatos, Anneli Hyyrynen, Eija Mättö ja Hilkka Mattila.

Ryhmä kokoontui hankeaikana 5 kertaa. Kokouksista pidettiin pöytäkirjaa. Hankkeen seurantaraportti käsiteltiin syyskuussa 2012

Kirjoittajapiiri Kursiivin ja Luumäen Taideseuran yhteisissä kuukausikokouksissa käsiteltiin hanketta 6 kertaa.

 i)   toteutusoletukset ja riskit

Rahoituksen järjestyminen oli pääriski. Kun se järjestyi, hanke saatiin toteutettua suunnitelmien mukaisesti. Kirjan koko ja pituus on suunnitelmien mukainen. 

Kirjan sisältö; sadut, kuvat ja kokoaminen piti tehdä lyhyellä aikataululla. Kirjoituksia saatiin riittävästi, niistä osa piti jättää pois. Kuvia piti tehdä kokoamisprosessin aikana lisää. Taittaminen oli haastavaa, koska kuvittajat olivat käyttäneet erityylisiä pohjapapereita. Ensikertalaisina satukirjan tekijöinä työtä tehtiin yrityksen ja erehdyksen siivittämänä.

 

 

4.3. Yhteistyökumppanit

Luumäen taideseura ry toimi hankkeen toteuttajana. Luumäen Taideseuran aktiivit projektissa olivat Olavi Aatos, Anneli Hyyrynen, Pirkko-Liisa Inkinen, Aila Sairanen, Hannele Siipilehto. Johanna Siipilehto sekä Salme ja Seppo Tähtinen.  Läheisin yhteistyökumppani oli Kirjoittajapiiri Kursiivi.

Lasten linnoitustapahtumassa yhteistyökumppanina oli lisäksi Kulttuuripalvelu Kaiku, joka teki tapahtuman alustavan käsikirjoituksen, hankki esiintymisvaatteita ja Virve ja Jari Niiranen olivat esityksessä mukana.

Linnoituksen faktatietojen selvittämisessä avusti kotiseutuneuvos Pekka Siiropää. Kirjan esittelytilaisuudessa musiikkia esitti sekä lauluja säesti Paavo Naumanen. Satujen kirjoittamista opetti kirjoittajille ennen hankkeen aloittamista lastenkirjailija Sari Kanala

 

 

4.    4.  Hankkeen tulokset ja vaikutukset

Kirja Charlottan hevonen ja muita tarinoita Taavetin linnoituksesta julkaistiin esiteltiin ja jaettiin tavoitteiden mukaisesti. Välittömiä kuulijoita saatiin hankeaikana n.700 kpl. Välillisesti kirjastojen, koulujen, päiväkotien, museoiden ja yhdistysten kautta viesti välittyi moninkertaiselle määrälle. Tiedonvälitys jatkuu jaettujen kirjojen myötä hankkeen päättymisen jälkeen.

Luumäen kirjastoissa on käytössä koululaisia varten Lukudiplomin suorittamiseksi kirjalista. Satukirja Charlottan hevonen on mukana listalla niin, että 1. luokkalaiset lukevat vapaavalintaisesti kirjasta ainakin yhden sadun, 2. luokkalaiset 2 satua, 3. luokkalaiset 6. satua ja 4. luokasta ylöspäin luetaan koko kirja. Linnoitustietämys välittyy Luumäen koululaisille jatkossa hyvin. 

 5. Esitykset jatkotoimenpiteiksi

Vuonna 2013 tulee Taavetin linnoituksen perustamisesta 240 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestämme linnoituksessa lasten tapahtuman.

Luumäen alueen martta-yhdistykset kutsutaan Martan päivänä linnoitustapaamiseen. Tapaamista suunniteltiin jo vuonna 2012, mutta linnoituksen muun käytön takia se jäi toteutumatta.

Taavetin koulun iltapäiväryhmä (1. ja 2. luokka) valmistaa kirjassa olevasta Anja Romun sadusta Lista näytelmän, johon opettaja Kari Niiranen säveltää musiikin. Satu esitetään Taavetissa keväällä 2013.

Valmistetaan kouluesityksissä käytetyistä satukirjan kalvokuvista puukehyksinen taulu, joka lahjoitetaan Luumäen uudelle kirjastotalolle keväällä 2013.

Yksittäiset hankkeessa mukana olleet jäsenet jatkavat kirjan avulla Taavetin linnoituksen tunnetuksi tekemistä muissa harrastuspiireissään kuten esim. vanhustyössä.

Hankkeen aikana tehtiin kolme linnoitusaiheista runo-kuvakorttia .Korttien työstämistä jatketaan.

Paikallisia yrittäjiä innostetaan laatimaan matkamuistoja kuten esim.Kaakkois-suomalainen lautapeli Suvorovin linnoituksista matkailijoiden käyttöön 

               

©2018 Kirjoittajapiiri Kursiivi - suntuubi.com